Minne menet Benefon?

Minne olet menossa, kysytään Benefonin verkkosivuilla. Samaa olisi kysyttävä matkapuhelinyhtiöltä itseltään. Yhtiön kamppailu sai taas vaihteeksi huonon suunnan.
Ensiksi on kehuttava. Nykyisenlaisessa kilpailussa Benefonin kitkuttelu on ihme. Yhtiön tuotteet ovat kilpailijoitaan teknisesti heikompia ja osuus markkinoilla niin häviävän pieni, ettei minkäänlaisia skaalaetuja ole tarjolla. Siitä huolimatta yhtiö katsoo tulevaisuuteen.

Yhtiön alkuvuoden tappio lähes nelinkertaistui 1,2 miljoonan euron liikevaihdolla 4,4 miljoonaan euroon. Yhtiön mukaan myynnin kehitys on jäänyt odotuksista kiristyneen kilpailun ja hintaeroosion vuoksi.

Yhtiön osakekurssi vajosi tulosjulkistuksen jälkeen pohjalukemiin. Yhtiön 11 sentin arvoisen osakkeen kurssi on heilahdellut melkoisesti. Parhaimmillaan osake oli vuoden 2000 alussa yli 20 euron.

Yhtiö uskoo navigointilaitteiden markkinoiden olevan edelleen lupaavat. Niin uskoo markkinajohtaja Nokiakin, mikä ei lupaa hyvää Benefonille.

Yhtiössä ollaan kuitenkin aina osattu olla luottavaisia. Vielä viime vuonna Twig-paikannuspuhelimesta odotettiin valtaisaa menestystä ja liikevaihdon olevan yli kymmenkertainen nyt toteutuneeseen nähden.

                *  *  *

Ilman Nokiaa laskettu It-indeksi pysyi viikon aikana entisissä luvuissa. Nokia vahvistui viikossa kolme prosenttia. Matkapuhelinjätin osakekurssi on viime aikoina piristynyt selvästi muita tietotekniikkayhtiöitä nopeammin, mikä näkyy Nokian kanssa lasketun It-indeksin nousussa.

Yhdysvalloissa pörssikurssien nousu jatkuu edelleen vahvana. Nasdaq-indeksi kipusi viikossa 2,5 prosenttia.

Suurten teknologiayhtiöiden hakiessa sopivia asemia muuttuvilla internet- ja ohjelmistomarkkinoilla spekuloinnit yritysjärjestelyistä ja yhteistyökuvioista ovat lisääntyneet.

Asiakasjärjestelmäohjelmistoja tekevä pääsi alkuviikosta nauttimaan huhuista, kun Wall Street Journal -talouslehti kertoi yhtiön mahdollisesta liitosta Googlen kanssa yhteistä vihollista, Microsoftia vastaan.

IT-indeksin yritysten päätöskurssit 22.5.2007
Yritys 14.05.2007 22.05.2007 Viikkomuutos, % Vuosimuutos, %
Affecto 3.85 3.84 -0.3 70.67
Aldata 1.55 1.52 -1.9 -16.94
Basware 12.00 12 0.0 2.92
Comptel 1.92 2.01 4.7 22.56
Done 0.35 0.47 34.3 56.67
Elisa 21.00 20.78 -1.0 39.56
F-Secure 2.09 2.18 4.3 -9.54
Ixonos 5.80 6.05 4.3 50.12
Nokia 19.14 19.71 3.0 22.65
Proha 0.35 0.35 0.0 -12.50
QPR 0.80 0.8 0.0 -4.76
Satama 1.15 1.14 -0.9 44.30
Solteq 1.46 1.52 4.1 -5.59
SSH 1.21 1.21 0.0 -26.67
Stonesoft 0.49 0.48 -2.0 2.13
SysopenDigia 3.87 3.91 1.0 7.42
Tecnomen 1.30 1.29 -0.8 -31.38
Tekla 11.33 11.98 5.7 175.40
Teleste 10.90 11.15 2.3 15.54
TeliaSonera 5.49 5.4 -1.6 19.47
Tietoenator 23.50 23.29 -0.9 2.73
TJ Group 0.07 0.08 14.3 33.33
Lähde: OMX

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Näin suomalaiset lorvailevat töissä: olemattomia palavereja ja harhauttavia ruutukaappauksia

    2. 2

      Suvi- ja Palta-veneet myydään uudelle yhtiölle

    3. 3

      Lapsi hoitoon viimeistään 1,5-vuotiaana, isälle 6 kk vapaa – näin EK uudistaisi perhevapaita

    4. 4

      Asuntokaupan kahtiajako repesi entisestään

    5. 5

      Berner: Seuraavan sukupolven 5G-verkot voivat tuoda Suomeen uusia operaattoreita

    6. 6

      Ohjelmistotalo palkkaa sata Turkuun: ”Turus on tarjol selvästen kaikkest enempi ossamist”

    7. 7

      Kiirettä pitää, koska kiire on statusta

    8. 8

      Asuntokaupan 10 vaaran merkkiä – näin vältät astumasta miinaan

    9. 9

      Toisissa paikoissa kikytetään, toisissa ei – näin kävi Metalliliiton työpaikoilla

    10. 10

      Miljardöörisijoittaja: Pankit lypsävät sinulta rahaa turhaan – sijoita sen sijaan näin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ammattilainen heivasi Stockmannin – "Kuihtuva, syvästi tappiollinen tavaratalo"

    2. 2

      Näin suomalaiset lorvailevat töissä: olemattomia palavereja ja harhauttavia ruutukaappauksia

    3. 3

      Miljardöörisijoittaja: Pankit lypsävät sinulta rahaa turhaan – sijoita sen sijaan näin

    4. 4

      Suomeen vuokrakatto 20 euroa neliöltä? Näin se vaikuttaisi tuensaajiin

    5. 5

      HS: Useat kaapelikanavat saattavat sittenkin pimetä tiistaiyönä

    6. 6

      Toisissa paikoissa kikytetään, toisissa ei – näin kävi Metalliliiton työpaikoilla

    7. 7

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    8. 8

      Viljelijät uivat syvissä vesissä: ”Tilanne pahempi kuin 90-luvun lamassa”

    9. 9

      Neljäskin uhatuista kanavista näkyy vielä tiistaiyön jälkeen

    10. 10

      Marimekon luova johtaja lopettaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    6. 6

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    7. 7

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    8. 8

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    9. 9

      Ammattilainen heivasi Stockmannin – "Kuihtuva, syvästi tappiollinen tavaratalo"

    10. 10

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    11. Näytä lisää