Valikko

Tomaatin hinta valahti ennätyksellisen alas

Kotimaisen tomaatin hinta on pudonnut lähelle vuosikymmenen pohjalukuja ajankohtaan nähden.
Tomaatin tuottajahinta on ollut kuluneella viikolla keskimäärin 0,83 euroa kilolta. Kaupoissa hinta on noin kaksinkertainen. Yhtä alhaalla tomaatin hinta on ollut samalla viikolla vuonna 2002.

Hintatilasto hämmästyttää myös alan etujärjestöä Kauppapuutarhaliittoa.

– Ohoh, kylläpä onkin. Tämähän on aivan mahdoton hinta, hämmästelee vihannesviljelyn asiantuntija Tom Murmann Kauppapuutarhaliitosta.

Sylttytehdas löytyy Pohjanmaan suurilta tomaattitiloilta.

– Siellä tuli valtava satopiikki tälle ja viime viikolle. Tomaatit pistettiin tarjoukseen ja hinta pudotettiin alas. Nyt on kuulemma Pohjanmaan ruuhkat saatu pois ja varastot ovat tyhjinä. Jospa hinta nyt lähtisi normalisoitumaan. Se on nyt alle puolet viime vuoden hinnasta, pohtii Taimiston Puutarhan puutarhuri ja tomaatinviljelijä Paavo Ketola Kyröstä.

Murmannin mukaan yhtenä selityksenä on se, että perinteisen istutuskauden aikataulua oli monessa puutarhassa myöhästytetty tänä keväänä noin parilla viikolla. Lisäksi kevään säät olivat sellaiset, että sadon kypsymistä jouduttiin odottelemaan.

– Kun sato sitten alkoi, se alkoi niin suurella alalla yhtäaikaa, että markkinoille syntyi ruuhka, sanoo Murmann.

Kulunut viikko on ollut tomaatinviljelijälle kiireinen. Viikonlopun juhlat vievät lähes kaiken liikenevän tuotannon.

– Punaisia ei ole yhtään. Nyt poimitaan jo vähän vaaleitakin, että saadaan riittämään, sanoo Ketola.

Hintojen laskeminen keväällä ei ole aivan poikkeuksellinen ilmiö. Tuotantomäärät kasvavat, kun kevät- ja kesäviljelijät tulevat mukaan markkinoille.

Heinäkuussa hinnat ovat alhaisimmillaan.

– Keskikesällä tomaattia vain kerätään ja viedään kauppaan. Ei siitä paljon itselle jää. Mutta keväällä ne, jotka saavat tomaattinsa ensimmäisinä kauppoihin, saavat parhaan hinnan. Yleensä toukokuukin on ollut hyvän hinnan aikaa, kertoo Ketola.

Kuluttajan hintajuhlat eivät koske kaikkia kotimaisia vihanneksia. Kauppapuutarhaliiton mukaan esimerkiksi kurkku ja keräsalaatti ovat jopa hiukan kalliimpia kuin viime keväänä tähän aikaan.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    2. 2

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    3. 3

      Stark sulkee kuusi myymälää – irtisanoo jopa 160

    4. 4

      Sähköinen postilaatikko kerää kritiikkiä: ”Pitää olla mahdollisuus asioida miten parhaiten sopii”

    5. 5

      Tuloerojen kuilu: Rikkaimmat +70 % – köyhimmät +30 %

    6. 6

      Paperiosakkeet hukassa? Sampo antoi lisäaikaa

    7. 7

      Autojen ominaisuudesta tuli ongelma – piti säästää energiaa, voikin aiheuttaa kolareita

    8. 8

      Yle: Kodin1-nimen ostaja selvisi – aikoo kilpailla hinnoilla

    9. 9

      Nobel-voittaja Holmström: Luulen, että jatkossa olen varovaisempi lausunnoissani

    10. 10

      Nobel-voittaja Hart: Trumpin talouspolitiikka uhka USA:n ja maailman taloudelle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    2. 2

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    3. 3

      Stark sulkee kuusi myymälää – irtisanoo jopa 160

    4. 4

      Yle: Kodin1-nimen ostaja selvisi – aikoo kilpailla hinnoilla

    5. 5

      Autojen ominaisuudesta tuli ongelma – piti säästää energiaa, voikin aiheuttaa kolareita

    6. 6

      Tärkeän lääkkeen hinta 23-kertaistui – yhtiölle sakot nimikikkailusta

    7. 7

      Jättikauppa: Konecranes myy nosturiyhtiön

    8. 8

      Tuloerojen kuilu: Rikkaimmat +70 % – köyhimmät +30 %

    9. 9

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    10. 10

      ”Vei mahdollisuuden huippu-uraan” – entinen opiskelija vaatii Oxfordin yliopistolta miljoonakorvauksia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    4. 4

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    5. 5

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    6. 6

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    7. 7

      Suomen ilmasto on myrkkyä autoille – arvaatko, mikä lämpötila on pahin?

    8. 8

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    9. 9

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    10. 10

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    11. Näytä lisää