Valikko

Kolumni: Demokratian tukipilarit

Että osaavat ihmiset olla ilkeitä ja kansa kateellista. Heti kun joku on työllä, vaivalla ja myötämielisten lähimmäisten tuella saavuttanut jotain, niin kuin esimerkiksi kansanedustajan paikan, rannalle jääneet ja muuten vain happamasta persoonallisuushäiriöstä kärsivät rupeavat vihjailemaan ikäviä ja lätkimään lokaa.
Missä ovat hyvät häviäjät? Ne jotka reilusti myöntäisivät että omassa rahankeruussa oli parantamisen varaa. Ettei olemus purrut lahjoittajiin, mutta palataanpa asiaan neljän vuoden imagonhionnan ja verkostosulkeisten jälkeen ja katsotaan sitten uudestaan.

Hämäriä tukiryhmiä? Läjäpäin 1 699 eurolle kirjoitettuja shekkejä? Korruptiota?

Kertokaa nyt hyvät ihmiset joku sille Grecon porukalle, ettei täällä kukaan yritä pimittää mitään, toimittajien vainoharhaa ja kateellisten panettelua sellaiset puheet, vaalirahoituksen järjestäminen on kuulkaa puhtaasti kulttuurikysymys.

Täällä elää vaatimatonta väkeä, joka ei hyvillä teoillansa rehentele, puhdas demokratian edistämisen ilo riittää palkkioksi näille koruttomille. Vaikka muualla puhaltavat navakat markkinatuulet, täällä kukoistaa yhä talkooperinne. Eikä siinä perinteessä keikutella veneitä tai sotketa pesiä.

Politiikan rahanlähteiden moninaisuus kuvastaa ennen muuta yhteiskuntavastuun laajaa levinneisyyttä. Niin valtavasta joukosta on matemaattisestikin ihan mahdotonta muistaa yksittäisten lahjoittajien nimiä. Ja jos jonkin maakuntien asiaa ajavan yhdistyksen taskusta riittää annettavaa useamman puolueen poliitikoille, eikö se juuri ole osoitus yhdenvertaisuudesta ja tarkoitusperien puhtaudesta?

Toisin kuin turmeltuneessa ulkomaailmassa, mistä Euroopan neuvoston lahjonnan vastainen ryhmä on kokemuksensa kerännyt, täällä nöyryyttä pidetään yhä arvossa. Jos jostain kantautuu henkselin paukahdus, kyse on joko liian lyhyistä housunkannattimista tai kumin väsymisestä.

Yhdistysten kirjanpidon ja muun tukitoiminnan läpinäkyvyys pakottaisi vaatimattomat ihmiset puhumaan rahasta ja asettaisi näin kansalaiset eriarvoiseen asemaan, koska kaikilla ei ole yhtä vähän mistä puhua.

Täällä läpinäkymättömyys ymmärretään oikein toisen ihmisen henkilökohtaisen tilan kunnioittamiseksi. Yksityisyyden suojan, yhdistyslain, liikesalaisuuden ja poliittisten mielipiteitten tykönäpitämisoikeuden nimissä ketään ei voida velvoittaa kertomaan kavereitten jeesaamisestaan, harrastelijataiteen hankinnoistaan tai arpajaisvoitoistaan.

Valtiovalta on näin viisaasti demokratian turvaamiseksi ottanut taatakseen sen rahoittajien anonymiteetin. Ja lierojen ja epärehellisten ujuttautumista porukkaan on turha pelätä, siitä pitää huolen huipputiedeyksiköissä puoluerahoituksella valmisteltu kansainvälisesti ainutlaatuinen seulontamenetelmä nimeltä ilmainen lounas.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Saadaanko Teslan jättitehdas Vaasaan? ”Puhumme tuhansista työpaikoista”

    2. 2

      ”Vei mahdollisuuden huippu-uraan” – entinen opiskelija vaatii Oxfordin yliopistolta miljoonakorvauksia

    3. 3

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    4. 4

      Nordnet: Nokia oli marraskuussa suositumpi kuin koskaan

    5. 5

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    6. 6

      Euromaat sopivat Kreikan velkahelpotusten toimeenpanosta

    7. 7

      Suomalainen elää luotolla ”luonnollisena asiana”

    8. 8

      Saitko postia Sammolta? Aikaa ensi keskiviikkoon

    9. 9

      Amazon testaa kassatonta ruokakauppaa – huomaa itse, mitä hyllystä poimitaan

    10. 10

      Helsingin työmaita tarkastettiin – työntekijöiden tietoja puuttui yli puolelta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      Kommentti: Eurokriisin sytytyslanka palaa – Italia sanoi ”ei”

    3. 3

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    4. 4

      5 vinkkiä – näin siirrät omaisuutta lapsille pienellä verolla

    5. 5

      Teslan valtava akkutehdas halutaan Vaasaan

    6. 6

      SS: Myykö lapsesi sukkia päästäkseen luokkaretkelle? Yrityksille miljoonabisnes

    7. 7

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    8. 8

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    9. 9

      Pelko euron tuhosta voi avata Saksan rahahanat

    10. 10

      Näkökulma: Kapina jatkuu – Brexit ja Trump olivat vasta alkua

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    5. 5

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    6. 6

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    7. 7

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    8. 8

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    9. 9

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    10. 10

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    11. Näytä lisää