Valikko

Versace hylkäsi muotivaatteet

Versace on päässyt eroon miljoonaveloistaan keskittymällä vaatteiden sijasta asusteiden myyntiin.
Viime vuonna italialaisyhtiö katkaisi pitkään jatkuneen tappioputkensa ja teki reilun 25 miljoonan dollarin tuloksen. Kasvu tuli asusteista sekä sisustus- ja lifestyle-tuotteista.

Asusteiden osuus nousi viime vuonna 30 prosenttiin Versacen 383 miljoonan dollarin myynnistä. Vuotta aiemmin vastaava osuus oli vain neljä prosenttia.

Turhan muodikkaat vaatteet eivät yhtiön uuden toimitusjohtajan Giancarlo Di Rision mukaan ole yhtä tuottoisia kuin kengät ja käsilaukut, joita voidaan myydä laajoille asiakasryhmille.

Liian muodikkaat vaatteet menevät Di Rision mukaan myös turhan nopeasti pois muodista, kertoo Wall Street Journal.

Vaatesuunnittelu yrityksessä jatkuu, mutta räväkästä suunnittelustaan tunnettu Donatella Versace pyrkii nyt tekemään vaatteistaan entistä vaatimattomampia.

Kannattavuuttaan parantanut perheyritys on hiljattain myös lopettanut alusasu- ja lastenvaatelinjansa, sillä kamppailu LVMH Moët Hennessy Louis Vuittonin ja muiden julkisesti omistettujen kilpailijoiden kanssa on kovaa.

Italialaisista muotitaloista Prada ja Salvatore Ferragamo ovat nekin perheyrityksiä, ainakin toistaiseksi. Rahoituksen helpottamiseksi kaikkien uskotaan harkitsevan listautumista pörssiin muutaman vuoden sisällä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Näkökulma: Liian kallis asuminen jakaa sukupolvet voittajiin ja häviäjiin

    2. 2

      Nolottaako tinkiminen? ”Syytä anoppia” ja 5 muuta vinkkiä alennuksen saamiseksi

    3. 3

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    4. 4

      Lehti: Hatchimals-hulluus iski - kirjailija osti hittileluja 20 000 dollarilla

    5. 5

      Näin 3 ammattilaista sijoittaa rahansa – jännitystä, fanitusta ja varmoja kohteita

    6. 6

      Koulupakko 17- tai 18-vuotiaaksi? ”Meillä on kasvava joukko nuoria, joilla on heikot taidot lukutaidossa, matematiikassa ja luonnontieteissä”

    7. 7

      1200 euroa, 170 euroa, 132 euroa – näin paljon 1000 euroa olisi poikinut muualla kuin tilillä

    8. 8

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    9. 9

      KL: Talvivaaran osake liikkuu taas

    10. 10

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näkökulma: Liian kallis asuminen jakaa sukupolvet voittajiin ja häviäjiin

    2. 2

      Näin 3 ammattilaista sijoittaa rahansa – jännitystä, fanitusta ja varmoja kohteita

    3. 3

      KL: Talvivaaran osake liikkuu taas

    4. 4

      Nolottaako tinkiminen? ”Syytä anoppia” ja 5 muuta vinkkiä alennuksen saamiseksi

    5. 5

      1200 euroa, 170 euroa, 132 euroa – näin paljon 1000 euroa olisi poikinut muualla kuin tilillä

    6. 6

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    7. 7

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    8. 8

      Kaasuputki Venäjältä Saksaan kuumentaa tunteita – Merkelin hallituksen toimia ihmetellään

    9. 9

      Koulupakko 17- tai 18-vuotiaaksi? ”Meillä on kasvava joukko nuoria, joilla on heikot taidot lukutaidossa, matematiikassa ja luonnontieteissä”

    10. 10

      TS: Olkiluodon avaus saattaa taas viivästyä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    5. 5

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    6. 6

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    7. 7

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    8. 8

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    9. 9

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    10. 10

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    11. Näytä lisää