Palkankorotuksista alkaa kilpajuoksu

Kemianalan sopimus tuo peräti 8,5 prosentin prosenttikorotukset. Muut liitot ottavat mallia avauksesta ja mitoittavat omat vaatimuksensa sen mukaan. Myös julkinen ala on lähdössä palkkakisaan.
Elinkeinoelämän Tutkimuslaitoksen tutkimuspäällikkö Mika Maliranta odottaa, että muut liitot ottavat mallia Kemianliiton avauksesta.

–Päänavaajalla on aina merkitystä. Siitä tulee kiinnekohta seuraaville neuvotteluille, sanoo Maliranta.

Maliranta odottaa, että edessä on kallis sopimuskierros.

–Tämä saattaa tulla ongelmallisille toimialoille kalliimmaksi kuin työllisyysnäkökulmista voisi toivoa.

Ammattijärjestöjen edustajat ovat Malirannan kanssa samoilla linjoilla. SAK:n johtajan Lauri Lylyn mukaan alan avaus näyttää tietä muille liitoille.

–Luulen, että kaikki liitot miettivät tätä ratkaisua.

Elinkeinoelämän keskusliiton apulaisjohtaja Eeva-Liisa Inkeroisen mielestä isot odotukset ovat kohdistuneet Kemianteollisuuden neuvotteluihin.

–Selvää on, että ensimmäisinä tehtyihin sopimuksiin kohdistuu iso suuri mielenkiinto.

Metalliliitto julkaisi perjantaina tiedotteen, että ammattiosastoissa teetetyn kyselyn perusteella kunnollinen palkankorotus on ykköstavoite tulevalla kierroksella.

Metallin kanta kielii, että myös muuta teollisuusliito vaativat kunnon korotuksia. Julkinen ala aikoo kuitenkin pistää vielä paremmaksi.

–Seuraamme, minkälaiseksi palkankorotusten yleinen linja muodostuu. Se on lähtökohta myös meille, sanoo puheenjohtaja Tuire Santamäki-Vuori Julkisten ja hyvinvointialojen liitosta JHL:stä.

Liiton jäsenet toimivat esimerkiksi valtion ja kuntien tehtävissä.

Yleinen linja ei kuitenkaan riitä Santamäki-Vuorelle.

–On selvä, että lisäksi tarvitaan pitempiaikaista palkkaohjelmaa, jotta jälkeenjääneisyys saadaan kiinni.

–Me tarvitsemme mittavan palkkaohjelman normaalien sopimusratkaisujen kylkeen.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Näin suomalaiset lorvailevat töissä: olemattomia palavereja ja harhauttavia ruutukaappauksia

    2. 2

      Ammattilainen heivasi Stockmannin – "Kuihtuva, syvästi tappiollinen tavaratalo"

    3. 3

      HS: Useat kaapelikanavat saattavat sittenkin pimetä tiistaiyönä

    4. 4

      Viljelijät uivat syvissä vesissä: ”Tilanne pahempi kuin 90-luvun lamassa”

    5. 5

      Miljardöörisijoittaja: Pankit lypsävät sinulta rahaa turhaan – sijoita sen sijaan näin

    6. 6

      Suomeen vuokrakatto 20 euroa neliöltä? Näin se vaikuttaisi tuensaajiin

    7. 7

      Kokoomus haluaa uudistaa perhevapaita – ja poistaa poliitikkoja koskevan epäkohdan

    8. 8

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    9. 9

      Kohu jäädytti palkkioiden nousun isoissa valtionyhtiöissä – ”Ihan poliittinen kysymys”

    10. 10

      Neljäskin uhatuista kanavista näkyy vielä tiistaiyön jälkeen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ammattilainen heivasi Stockmannin – "Kuihtuva, syvästi tappiollinen tavaratalo"

    2. 2

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    3. 3

      Miljardöörisijoittaja: Pankit lypsävät sinulta rahaa turhaan – sijoita sen sijaan näin

    4. 4

      Suomeen vuokrakatto 20 euroa neliöltä? Näin se vaikuttaisi tuensaajiin

    5. 5

      Marimekon luova johtaja lopettaa

    6. 6

      HS: Useat kaapelikanavat saattavat sittenkin pimetä tiistaiyönä

    7. 7

      Toisissa paikoissa kikytetään, toisissa ei – näin kävi Metalliliiton työpaikoilla

    8. 8

      Neljäskin uhatuista kanavista näkyy vielä tiistaiyön jälkeen

    9. 9

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    10. 10

      Yle: Jättiliitto vaatii naisvaltaisten alojen palkkoihin kuoppakorotusta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    6. 6

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    7. 7

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    8. 8

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    9. 9

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    10. 10

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    11. Näytä lisää