Sarkozy hihittelee YouTubessa veli-Vladimiria

Maailmanpolitiikka on saanut uuden velikulta-parin Jeltsinin ja Clintonin kauden jälkeen. Jo yli neljännesmiljoona ihmistä on käynyt katsomassa YouTubessa videon hihittelevästä Ranskan Sarkozysta, jonka arveltiin viime viikon G8-kokouksessa kipanneen pari veljenmaljaa Venäjän Putinin kanssa.
Jo televisiossa se nähtiin: Ranskan ja Venäjän presidentit Nicolas Sarkozy ja Vladimir Putin tutustuivat mutkitta toisiinsa Saksassa johtavien talousmaiden G8-kokouksessa. Miehet käyskentelivät kuin vanhat ystävät Itämeren rannalla ja käyttivät yhdessä jopa Sarkozyn kännykkää.

Nyt internetin kautta leviää video, jossa joidenkin tulkintojen mukaan pikkuhiprakassa oleva Sarkozy tulee myöhästyneenä tiedotustilaisuuteen Putinin tapaamisen jälkeen. Sarkozylla on ilmiselvästi suuria vaikeuksia estää hauskojen muistojen saamasta yliotetta. Vaivalloisesti presidentti kasaa itsensä lehdistön tenttiin.

Lyhyyskompleksista kärsivän Sarkozyn täytyy olla tyytyväinen, että Putin on samaa kaliiberia. Miehet alkoivat Saksassa suunnitella Sarkozyn virallista vierailua heti syksyksi Moskovaan.

Äskettäin presidentiksi valittu Sarkozy oli ensimmäisessä G8-kokouksessaan. Ikiliikkujana tunnettu mies käytti luonteelleen tyypillisesti hyväkseen joka minuutin. Hän puhui kahdenvälisissä kokouksissa partnerinsa tainnuksiin ja tarttui tapaamisen tuskin loputtua jo kännykkään, johon hän puhui lakkaamatta kokousten välit. Lehdistön eteen Speedy-Sarkozy saapui säännöllisesti myöhässä.

USA:n presidentti George W. Bush joutui vatsavaivojen takia Saksassa sänkyyn tavattuaan Sarkozyn, joka kommentoi lehdistölle, ettei Bush ollut oikein vedossa, hän on nyt sängyssä ja amerikkalaiset saavat kertoa lisää.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    2. 2

      Lounaan hinta muuttuu 10 minuutin välein – helsinkiläisravintola kokeilee ensimmäisenä maailmassa

    3. 3

      Uusi velkaennätys on ovella – maailman yhteenlaskettu velka on käsittämätön summa

    4. 4

      Uutuuskirja: Neuvostoliittolaiset halusivat ranskalaiset kankaat vaatteisiin – Koivisto esti

    5. 5

      Ruotsissa ollaan lähellä asuntokuplan puhkeamista – ”pitäisi olla jo huolissaan”

    6. 6

      Suomen sähköverkkoon hyökätään jatkuvasti – myös suurvallat aktiivisia

    7. 7

      Osa uhatuista tv-kanavista ei pimenekään 1,5 miljoonassa kodissa – ainakaan vielä

    8. 8

      Tulli epäilee suomalaisyritystä törkeästä talousrikoksesta – maksamattomia veroja yli kaksi miljoonaa euroa

    9. 9

      Maailman arvokkain yhtiö saattaakin olla vasta kuudenneksi arvokkain

    10. 10

      Markkinoiden Ranska-hermoilu helpotti hieman

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    2. 2

      Suomen sähköverkkoon hyökätään jatkuvasti – myös suurvallat aktiivisia

    3. 3

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    4. 4

      Tulli paljasti postimyyntiyrityksen törkeän veropetoksen – 2 miljoonan euron mätkyt

    5. 5

      Uutuuskirja: Neuvostoliittolaiset halusivat ranskalaiset kankaat vaatteisiin – Koivisto esti

    6. 6

      Eduskunta antoi Bernerille luottamuksensa

    7. 7

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    8. 8

      Osa uhatuista tv-kanavista ei pimenekään 1,5 miljoonassa kodissa – ainakaan vielä

    9. 9

      Lounaan hinta muuttuu 10 minuutin välein – helsinkiläisravintola kokeilee ensimmäisenä maailmassa

    10. 10

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    9. 9

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    10. 10

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    11. Näytä lisää