Valikko

Nokia ei saanut tavaramerkkiä tunnusmusiikilleen

Hongkongin immateriaalioikeuksien virasto on hylännyt Nokian yrityksen hakea tavaramerkkiä tunnusmusiikilleen.
Vuonna 2004 Nokia jätti Hongkongissa hakemuksen tunnusmusiikkinsa rekisteröimiseksi tavaramerkiksi.

Tavaramerkkihakemus koski Nokian matkapuhelimien tunnusäänen ensimmäisiä säveliä, jotka soivat puhelinta käynnistettäessa. Nokian mielestä sävelet muodostavat merkittävän osan koko neljän tahdin soittoäänestä.

Nokian mielestä tunnusmusiikki on erottamiskykyinen. Nokia toimitti virastolle aineistoa tunnusmusiikin vakiintuneesta käytöstä Hongkongissa. Tunnusmusiikki on asennettuna jokaiseen Hongkongissa myytyyn Nokian puhelimeen.

Väitteidensä tueksi Nokia osoitti lukuisia internetsivuja, joissa soittoäänen arvioitiin olevan maailman tunnetuin soittoääni.

Virasto tarkasteli materiaalin perusteella merkin erottamiskykyä eli sitä, osasivatko kuluttajat erottaa Nokian tuotteiksi tällä tunnusmusiikkilla varustetut laitteet.

Hakemusta käsitellyt tutkija päätti, että äänimerkki voi olla erottamiskykyinen ainoastaan tuotteille, joista voi tulla musikaalista ääntä, ei esimerkiksi palosammuttimille.

Tutkija mielestä kuluttaja ei osaa erottaa tunnusääntä juuri Nokian tuotteista tulevaksi. Se on osoitus vain siitä, että laite on toiminnassa. Markkinoinnissa käytettynä ääni ymmärrettäisiin  ainoastaan taustamusiikkina tai huomion kiinnittämiskeinona, ei merkkinä tuotteen kaupallisesta alkuperästä.

Tunnusmusiikin vakiintumisesta Nokian tuotteiden tunnukseksi käytön kautta tutkija katsoi, että virastolle ei toimitettu riittävää näyttöä. Hän ei myöskään vakuuttunut Nokian väitteestä, että kysymyksessä  olisi maailman tunnetuin soittoääni.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    3. 3

      Teslan valtava akkutehdas halutaan Vaasaan

    4. 4

      5 vinkkiä – näin siirrät omaisuutta lapsille pienellä verolla

    5. 5

      Kommentti: Eurokriisin sytytyslanka palaa – Italia sanoi ”ei”

    6. 6

      Pelko euron tuhosta voi avata Saksan rahahanat

    7. 7

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    8. 8

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    9. 9

      SS: Myykö lapsesi sukkia päästäkseen luokkaretkelle? Yrityksille miljoonabisnes

    10. 10

      Euroopan pörssit lähtivät nousuun Italian vaalituloksen jälkeen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    3. 3

      SS: Myykö lapsesi sukkia päästäkseen luokkaretkelle? Yrityksille miljoonabisnes

    4. 4

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    5. 5

      Kommentti: Eurokriisin sytytyslanka palaa – Italia sanoi ”ei”

    6. 6

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    7. 7

      5 vinkkiä – näin siirrät omaisuutta lapsille pienellä verolla

    8. 8

      HS: Koulutettuja suomalaisia kaikkoaa ulkomaille – vain harva aikoo palata

    9. 9

      Näkökulma: Kapina jatkuu – Brexit ja Trump olivat vasta alkua

    10. 10

      Teslan valtava akkutehdas halutaan Vaasaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    5. 5

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    6. 6

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    7. 7

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    8. 8

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    9. 9

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    10. 10

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    11. Näytä lisää