Yhdysvaltain talous jäähtyy lisää

Asuntomarkkinoiden laimeus näkyy jo kuluttajien luottamuksessa. Positiivista on, että Yhdysvaltain vaihtotaseen alijäämät supistuvat.
Kiristyvä rahapolitiikka puree voimakkaammin Yhdysvaltojen asuntomarkkinoihin, eikä loppuvuodesta ole odotettavissa erityistä kasvupyrähdystä talouteen.

USA:n kuluttajien luottamusindeksi laski kesäkuussa 103,9 pisteeseen, kun se toukokuussa oli 108,5 pisteessä. Luku heikkeni odotettua nopeammin, mikä kielii kuluttajien varovaisista tunnelmista.

Nordean pääekonomistin Leena Mörttisen mukaan Yhdysvaltain asuntomarkkinoiden laimeudelle ei näy jatkossakaan loppua.

Uusien asuntojen myynti on heikentynyt odotettua nopeammin. Toukokuussa myytiin 15,8 prosenttia vähemmän uusia asuntoja kuin vuosi sitten vastaavaan aikaan.

Vanhojen asuntojen myynti oli puolestaan toukokuussa alimmillaan lähes neljään vuoteen ja myymättömien asuntojen määrä pomppasi korkeimmilleen miltei 15 vuoteen.

Asuntomarkkinoiden alamäki alkoi noin vuosi sitten jyrkkänä. Ennen pitkää asuntokaupan laimeus heijastuu myös työmarkkinoihin.

Mörttisen mukaan laimeus pakottaa keskuspankin pariin 0,25-prosenttiyksikön koronlaskuun syksyllä tai ensi vuoden puolella.

– Vielä Fedissä murehditaan inflaation kehitystä, mutta näkemyksemme mukaan tässä on ollut useita positiivisia tekijöitä, jotka ovat peittäneet kevään aikana alleen asuntomarkkinoiden heikentymisen, Mörttinen kuvaa.

Mörttisen mukaan positiivisia tekijöitä ovat olleet osakemarkkinoiden voimakas kehitys alkuvuonna, teollisuuden hyvät odotukset sekä palkkojen positiivinen kehitys. Nämä tekijät ovat tukeneet kuluttajien luottamusta talouteen.

Tapiolan pääekonomistin Jari Järvisen mukaan kulutuskäyttäytymisessä on havaittu varallisuusvaikutusta, joka alenevien asuntojen hintojen valossa saattaa jatkossa jarruttaa entisestään ihmisten kulutushalukkuutta.

– Yhdysvaltain talous on hyvin kuluttajavetoista, koska bruttokansantuotteesta kaksi kolmasosaa muodostuu yksityisestä kulutuksesta, Järvinen sanoo.

Järvisen mukaan yhdysvaltalaiset ovat kuluttaneet jo 1990-luvun puolestavälistä lähtien poikkeuksellisen hanakasti.

– Säästämisaste on edelleen negatiivinen. Pitkällä aikavälillä tavanomainen taso on ollut neljän-kahdeksan prosentin välissä, Järvinen sanoo.

Etlan ennustepäällikkö Pasi Sorjonen tuumaa, että Etlassa on syytä laskea Yhdysvaltain koko vuoden bruttokansantuotteen kasvulukua 2,5-3,0 prosentin haarukasta 2,0-2,5 prosenttiin.

– Alkuvuoden laimea talouskasvu sinänsä ei yllättänyt ketään, mutta talouskasvun hidastumisen ripeys kylläkin, kommentoi Sorjonen.

Alhaiset säästämisasteet ovat Sorjosen mukaan varsinainen ekonomistien kummajainen.

– Tuskin on yhtään ekono-mistia maailmassa, joka ei odottaisi säästämisasteen kohoamista, mutta missä laajuudessa, milloin ja miten, Sorjonen tuskastelee.
Kun säästämisaste kohoaa, yhdysvaltalaisten kulutus hidastuu, joka heijastuu työmarkkinoille ja laajasti talouteen.

Odotukset Yhdysvaltain talouden kehityksestä ovat vaihdelleet voimakkaasti kevään aikana.

– Positiivista kehitystä on ollut se, että Yhdysvaltojen vaihtotaseen massiiviset alijäämät ovat vuositasolla pienentyneet viime syksyn 870 miljardin dollarin huipuista 750 miljardiin. Vaje supistunee edelleen lähemmäksi 700 miljardia. Myös julkisen talouden alijäämät ovat laskeneet presidentti George Bushin rohkeiden veronalennusten vuoksi, jotka ovat lisänneet verotuloja, Järvinen mainitsee.

Vaihtotaseen alijäämien pienentyminen vähentää riskiä Yhdysvaltain talouden kovaa mahalaskuun.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Suomeen vuokrakatto 20 euroa neliöltä? Näin se vaikuttaisi tuensaajiin

    2. 2

      Neljäskin uhatuista kanavista näkyy vielä tiistaiyön jälkeen

    3. 3

      Toisissa paikoissa kikytetään, toisissa ei – näin kävi Metalliliiton työpaikoilla

    4. 4

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    5. 5

      Ennuste: Euroopan talousnäkymät paranevat – ”Euforiaan ei ole aihetta”

    6. 6

      Ekonomisti: Suomen talouskasvu tarvitsee maahanmuuttajia

    7. 7

      Raportti: EU merkitsee suomalaisille myönteisiä asioita – valtaosa kannattaa euroa

    8. 8

      Miljardöörisijoittaja: Pankit lypsävät sinulta rahaa turhaan – sijoita sen sijaan näin

    9. 9

      Ekonomisti löi huutomerkin luottamuslukuihin – ”Kasvukausi käsillä”

    10. 10

      New York Times: Yhdysvaltojen talous ei kasva Trumpin lupaamaa tahtia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    2. 2

      Miljardöörisijoittaja: Pankit lypsävät sinulta rahaa turhaan – sijoita sen sijaan näin

    3. 3

      Nokia yllätti: 5g-verkkojen rakennus alkaa jo tänä vuonna

    4. 4

      Marimekon luova johtaja lopettaa

    5. 5

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    6. 6

      Lääkäri näpäyttää työnantajia Fennia-lehdessä: Työkyky ei ole pajatso

    7. 7

      Velkaneuvoja LM:lle: Tästä syystä asuntovelalliset joutuvat maksuvaikeuksiin

    8. 8

      Suomeen vuokrakatto 20 euroa neliöltä? Näin se vaikuttaisi tuensaajiin

    9. 9

      Näkökulma: Viis sijoittajavastuusta, pian Suomi pelastaa taas finanssipelureita

    10. 10

      Toisissa paikoissa kikytetään, toisissa ei – näin kävi Metalliliiton työpaikoilla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    9. 9

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    10. 10

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    11. Näytä lisää