Asuntojen myyntihinnat sujautettiin internetiin

Toteutuneita asuntokauppoja kokoava nettipalvelu avautui ympäristöministeriön asuminen.fi-portaalissa kaikessa hiljaisuudessa tiistaina.


Ministeriön ja valtion asuntorahaston tarjoama maksuton palvelu käynnistyi loppujen lopuksi melkein alkuperäisessä aikataulussa. Alun perin sen piti valmistua juhannukseen mennessä, mutta kesäkuun alussa tiedotettiin palvelun viivästyvän.
Palvelu julkistetaan virallisesti ensi maanantaina. Se ilmaantui nettiin ennen virallista julkistusta siksi, että kuormitusta voitaisiin testata ennen varsinaista julkistusta.

– Kyllä siihen jonkinmoinen piikki voi tulla, ylitarkastaja Tommi Laanti ympäristöministeriöstä naurahtaa.

Hänen mukaansa mahdollisia kävijämääriä on vaikea arvioida. Kuluttajille näkyviä muutoksia ei ole tulossa nettipalveluun ennen maanantain julkistusta.

Palvelussa on saatavilla hinta- ja laatutietoja kerros- ja rivitaloissa toteutuneista asuntokaupoista 15 suurimmassa kaupungissa eli Helsingissä, Espoossa, Tampereella, Vantaalla, Turussa, Oulussa, Lahdessa, Kuopiossa, Jyväskylässä, Porissa, Lappeenrannassa, Rovaniemellä, Joensuussa, Vaasassa ja Kotkassa.

Tietoja voi hakea postinumerolla tai kadun nimellä, mutta vain jos tietoja on useammasta kuin kolmesta samantyyppisestä kaupasta. Palvelu kertoo asunnon velattoman myyntihinnan, hinnan neliöltä, huoneistotyypin, pinta-alan, rakennusvuoden, missä kerroksessa asunto sijaitsee ja onko talossa hissi. Lisäksi kerrotaan kiinteistövälittäjän arvio asunnon kunnosta.
Palvelu kattaa asuntokaupat vuoden ajalta. Tiedot on saatu kiinteistövälittäjiltä.

Palvelu saattaa vaikuttaa asuntojen hintoihin, uskoo Suomen Rahatiedon toimitusjohtaja Seppo Rekonen.

– On selvä, että sillä on vaikutusta. Henkilökohtaisesti ainakin odottaisin palvelua ennen kuin tekisin asuntokauppoja, Rekonen sanoo. Hänen mukaansa syksyn mittaan näkyy, mikä vaikutus tietojen julkistuksella ja korkokehityksellä on asuntojen hintoihin.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Työntekijä saa jännittää nyt 2 kuukautta pidempään – koeajat pitenivät vuoden alussa

    2. 2

      USU: Kaavailtu muutos asuntolainakattoon herätti huolen – ”Ei nuorella ole kesämökkiä myytäväksi”

    3. 3

      Konkarisijoittaja Tom Tukiainen, 59, pani 100 000 euroa riskillä turvapaikanhakijoihin

    4. 4

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    5. 5

      ”Alkaako miesten katoaminen työvoimasta jo lapsuudessa?”

    6. 6

      Kiero kikka: Koeaika olikin pätkätyö

    7. 7

      Brittilehti hehkuttaa suomalaista perustulokokeilua – ongelmia kaksi

    8. 8

      Ford pelasi uhkapeliä Venäjän markkinalla, ja se alkoi kannattaa

    9. 9

      Suomalaisyritysten Venäjä-näkymät paranivat – ”Ei ole odotettavissa rakettimaista nousua”

    10. 10

      Näkökulma: Sijoittajalla huolestuttavan houkuttelevat tulevaisuuden näkymät

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Konkarisijoittaja Tom Tukiainen, 59, pani 100 000 euroa riskillä turvapaikanhakijoihin

    2. 2

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    3. 3

      Näkökulma: Sijoittajalla huolestuttavan houkuttelevat tulevaisuuden näkymät

    4. 4

      ”Alkaako miesten katoaminen työvoimasta jo lapsuudessa?”

    5. 5

      USU: Kaavailtu muutos asuntolainakattoon herätti huolen – ”Ei nuorella ole kesämökkiä myytäväksi”

    6. 6

      Sunnuntaisuomalainen: Pimeä passikauppa näkyy Suomessa

    7. 7

      Brittilehti hehkuttaa suomalaista perustulokokeilua – ongelmia kaksi

    8. 8

      Kerrostaloasuntojen rakentamisessa hurja tahti – kuin 1970-luvun maaltamuuton aikaan

    9. 9

      Ford pelasi uhkapeliä Venäjän markkinalla, ja se alkoi kannattaa

    10. 10

      Merkel kuittaili Trumpille iPhoneista ja saksalaisautoista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    2. 2

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    3. 3

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    4. 4

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    5. 5

      ”Kesämökkejä alkaa olla riesaksi asti” – FK ei halua, että omaisuutta pantataan perinnöksi

    6. 6

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    7. 7

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    8. 8

      Julkkisten rahoittaman lentoyhtiön kassasta katosi satoja tuhansia euroja – hakeutuu nyt konkurssiin

    9. 9

      Kuin bensaa ostaisi: Forssassa aloittaa myyjätön kauppa

    10. 10

      Sähköyhtiö kuivasi järven – jopa kaksi miljoonaa kalaa kuoli

    11. Näytä lisää