Taloremonttien ruuhkavuodet edessä

Taloyhtiöiden kannattaa aloittaa remonttitarpeidensa kartoitus jo nyt, ennen kuin suurten ikäluokkien ensiasuntojen pakkokorjaukset ruuhkauttavat rakennusalan, sanoo korjausrakentamista pohtinut työryhmä.


Korjausrakentamiseen ei ole löytyä osaajia, koska tällä hetkellä rakennusalalla kuumentunut uudistuotanto vie valtaosan työvoimasta.

– Remontointi on tässä markkinatilanteessa erittäin kallista, mutta silti lähes kaikkien yli 10-vuotiaiden taloyhtiöiden kannattaisi herätä kartoittamaan tulevat korjaustarpeensa jo nyt. Lähivuosina se voi tulla vieläkin kalliimmaksi, koska rakennuskannan yleinen korjaustarve kasvaa, sanoo ympäristöministeriön rakennusneuvos Erkki Laitinen.

Laitisen johtama korjausrakentamista ja -tapoja pohtinut työryhmä luovutti tänään mietintönsä asuntoministeri Jan Vapaavuorelle (kok). 

Mietinnössä varoitetaan, miten muutaman vuoden sisällä alkavat 1960- ja 1970-luvuilla rakennettujen kerros- ja rivitalojen suuret peruskorjaukset.

– Rakennuksia on takavuosina tehty aika yhtenäisin menetelmin, joten varsin hyvin pystytään päättelemään milloin minkäkin ikäluokan taloista alkaa hajota putkistoja ja muita rakenteita, sanoo Kiinteistöliiton toimitusjohtaja Harri Hiltunen.

Suurten ikäluokkien ensiasuntojen korjausbuumiin pitäisi työryhmän mielestä löytyä nykyistä taidokkaampaa rakennusväkeä, osaavampia isännöitsijöitä sekä yhtenäisiä käytäntöjä rakennusten kunnon seuraamiseen.

– Asukkaat eivät ole ehkä ymmärtäneet, että säännölliset, suunnitellut ylläpitokorjaukset tulevat aina halvemmiksi kuin kiireiset pakkoremontit. Tähän pitää nyt vaikuttaa valistuksella, Erkki Laitinen sanoo.

Remonttien kalleutta voi Harri Hiltusen mielestä jo nytkin korkeasuhdanteen aikana vähentää ajoittamalla korjaukset sesongin ulkopuolisiin kausiin.

–Rakentajilla tulee aina projektien väliin hiljaisempia jaksoja, jolloin ne ottavat korjausurakoita edullisestikin, hän muistuttaa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Näin suomalaiset lorvailevat töissä: olemattomia palavereja ja harhauttavia ruutukaappauksia

    2. 2

      Ammattilainen heivasi Stockmannin – "Kuihtuva, syvästi tappiollinen tavaratalo"

    3. 3

      Ohjelmistotalo palkkaa sata Turkuun: ”Turus on tarjol selvästen kaikkest enempi ossamist”

    4. 4

      Viljelijät uivat syvissä vesissä: ”Tilanne pahempi kuin 90-luvun lamassa”

    5. 5

      Miljardöörisijoittaja: Pankit lypsävät sinulta rahaa turhaan – sijoita sen sijaan näin

    6. 6

      Suomeen vuokrakatto 20 euroa neliöltä? Näin se vaikuttaisi tuensaajiin

    7. 7

      Kokoomus haluaa uudistaa perhevapaita – ja poistaa poliitikkoja koskevan epäkohdan

    8. 8

      Toisissa paikoissa kikytetään, toisissa ei – näin kävi Metalliliiton työpaikoilla

    9. 9

      Kiirettä pitää, koska kiire on statusta

    10. 10

      Kohu jäädytti palkkioiden nousun isoissa valtionyhtiöissä – ”Ihan poliittinen kysymys”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ammattilainen heivasi Stockmannin – "Kuihtuva, syvästi tappiollinen tavaratalo"

    2. 2

      Miljardöörisijoittaja: Pankit lypsävät sinulta rahaa turhaan – sijoita sen sijaan näin

    3. 3

      Suomeen vuokrakatto 20 euroa neliöltä? Näin se vaikuttaisi tuensaajiin

    4. 4

      Näin suomalaiset lorvailevat töissä: olemattomia palavereja ja harhauttavia ruutukaappauksia

    5. 5

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    6. 6

      HS: Useat kaapelikanavat saattavat sittenkin pimetä tiistaiyönä

    7. 7

      Toisissa paikoissa kikytetään, toisissa ei – näin kävi Metalliliiton työpaikoilla

    8. 8

      Marimekon luova johtaja lopettaa

    9. 9

      Viljelijät uivat syvissä vesissä: ”Tilanne pahempi kuin 90-luvun lamassa”

    10. 10

      Neljäskin uhatuista kanavista näkyy vielä tiistaiyön jälkeen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    6. 6

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    7. 7

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    8. 8

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    9. 9

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    10. 10

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    11. Näytä lisää