SEC: Nokia saattaa epäsuorasti tukea terroristivaltioita

Securities and Exchange Commission, eli Yhdysvaltain "rahoitustarkastus", julkaisi verkkosivuillaan uuden toiminnon, jonka tarkoitus on kertoa, mitkä suuryritykset saattavat "epäsuorasti tukea terroristivaltioita". Muun muassa Nokia on mukana listoilla.
Sijoittajat voivat sivuilla klikata viittä eri maata - Kuuba, Iran, Pohjois-Korea, Sudan ja Syyria - ja saada listan niistä yrityksistä, jotka mainitsevat kyseisen maan viimeisimmässä vuosikertomuksessaan. Nokia löytyy Iranin, Sudanin ja Syyrian alta.

Financial Timesin mukaan yritykset ovat listoille joutumisestaan raivoissaan. Muita listojen nimiä ovat esimerkiksi Siemens, Unilever, Total ja HSBC. Yritykset korostavat, etteivät listat tee selväksi liiketoimintojen luonnetta kyseisissä maissa tai sitä, onko mainituilla yrityksillä edes enää lainkaan yhteyksiä maihin.

Pelkona on, että piensijoittajat luottavat liian sokeasti vain SECin listoihin, eivätkä perehdy taustoihin tarkemmin. Tuloksena he saattavat vain tehdä hallaa omalle taloudelleen.

SECin mukaan yhdenkään sijoittajan ei pitäisi koskaan joutua miettimään, rahoitetaanko esimerkiksi hänen eläkesäästöillään terroristeja suojelevaa valtiota. Samalla SEC korostaa, ettei yrityksen esiintyminen listoilla itsessään tarkoita, että yritys tukisi epäsuorasti tai suorasti terrorismia.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    2. 2

      Venäläiset ovat ”taloustilanteen passiivisia panttivankeja”

    3. 3

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    4. 4

      Le Penin suosio kasvoi Ranskassa – markkinat säpsähtivät

    5. 5

      Onko sinulla näitä ominaisuuksia? Tällaiset ihmiset saavat enemmän palkkaa

    6. 6

      Miksi Suomen talous kasvaa? Koska sinä velkaannut

    7. 7

      Näille aloille talouskasvu tuo töitä

    8. 8

      Wärtsilä haluaa ohjelmistotaloksi ja suunnittelee yritysostoja

    9. 9

      Kommentti: EK mullisti Suomen – ja antoi ”syötön Sdp:n lapaan”

    10. 10

      Venäjä kiilasi saudien ohi öljyn pumppauksessa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    2. 2

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    3. 3

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    4. 4

      Työntekijä saa jännittää nyt 2 kuukautta pidempään – koeajat pitenivät vuoden alussa

    5. 5

      Wärtsilä haluaa ohjelmistotaloksi ja suunnittelee yritysostoja

    6. 6

      Konkarisijoittaja Tom Tukiainen, 59, pani 100 000 euroa riskillä turvapaikanhakijoihin

    7. 7

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    8. 8

      SAK:n kysely: Painostus työehtojen heikentämiseen kasvanut – palkkoja halutaan alas

    9. 9

      Onko sinulla näitä ominaisuuksia? Tällaiset ihmiset saavat enemmän palkkaa

    10. 10

      Kulta on kallistunut selvästi – sijoittajat pelkäävät osakkeiden olevan vaarallisen kalliita

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    2. 2

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    3. 3

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    4. 4

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    7. 7

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    8. 8

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    9. 9

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    10. 10

      Julkkisten rahoittaman lentoyhtiön kassasta katosi satoja tuhansia euroja – hakeutuu nyt konkurssiin

    11. Näytä lisää