Vorot tunkeutuvat lennosta pankkitileille

Hakkerit pystyvät jo tunkeutumaan lennosta verkkopankkiyhteyksiin ja käyttämään pankkipalvelua hyväkseen käyttäjien huomaamatta.
Pankkitileille pyrkivät hakkerit osaavat tunkeutua vakoiluohjelmien avulla reaaliajassa linjalle, kun verkkopankkiyhteys on käytössä. 

– Tilinumero voidaan vaihtaa lennosta, sanoo tietoturva-asiantuntija Ari Husa Viestintävirastosta.

Tällöin on mahdollista esimerkiksi ohjata maksut väärille tileille. 

Vanhastaan vakoiluohjelmat ovat vain kaapanneet muun muassa tunnuksia ja salasanoja.

Haittaohjelmat tunnistavat yhä useampia pankkeja ja pystyvät tunkeutumaan yhä useampiin verkkkopankkiyhteyksiin. 

Haittaohjelmat oppivat hyödyntämään myös esimerkiksi vedonlyöntisivuja. Tällöin vaarassa ovat esimerkiksi käyttäjätunnukset ja luottokorttinumerot.

Viestintäviraston tietoturvayksikön mukaan suomalaisten pankkien palveluihin ei ole kohdistunut toistaiseksi sellaisia väärinkäytöksiä, jotka edellyttävät varovaisuutta tavanomaista enemmän.

Liikkeellä on jo haittaohjelmia, jotka tarttuvat käyttäjän huomaamatta.

Yleensä vakoiluohjelmat hyökkäävät koneisiin sähköpostien liitetiedostoista. Tavallisesti haittaohjelma tarttuu, kun käyttäjä klikkaa liitetiedostosta löytyvää nettiosoitetta.

Netistä saa nykyään haittaohjelmien levittämiseen tarkoitetun MPack-ohjelman.

Haittaohjelmien levittäjä asentaa sen jollekin palvelimelle. Mpack käynnistyy palvelimen sivuja selattaessa ja levittää haittaohjelmia käyttäjien koneisiin.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Ammattilainen heivasi Stockmannin – "Kuihtuva, syvästi tappiollinen tavaratalo"

    2. 2

      HS: Useat kaapelikanavat saattavat sittenkin pimetä tiistaiyönä

    3. 3

      Miljardöörisijoittaja: Pankit lypsävät sinulta rahaa turhaan – sijoita sen sijaan näin

    4. 4

      Viljelijät uivat syvissä vesissä: ”Tilanne pahempi kuin 90-luvun lamassa”

    5. 5

      Suomeen vuokrakatto 20 euroa neliöltä? Näin se vaikuttaisi tuensaajiin

    6. 6

      Ekonomisti: Suomen talouskasvu tarvitsee maahanmuuttajia

    7. 7

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    8. 8

      Kokoomus haluaa uudistaa perhevapaita – ja poistaa poliitikkoja koskevan epäkohdan

    9. 9

      Helle: Lentolakkoa sovitellaan koko ilta

    10. 10

      Pörssin päälistalle pyrkivä Suomen Hoivatilat ampaisi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    2. 2

      Ammattilainen heivasi Stockmannin – "Kuihtuva, syvästi tappiollinen tavaratalo"

    3. 3

      Miljardöörisijoittaja: Pankit lypsävät sinulta rahaa turhaan – sijoita sen sijaan näin

    4. 4

      Suomeen vuokrakatto 20 euroa neliöltä? Näin se vaikuttaisi tuensaajiin

    5. 5

      Marimekon luova johtaja lopettaa

    6. 6

      Toisissa paikoissa kikytetään, toisissa ei – näin kävi Metalliliiton työpaikoilla

    7. 7

      HS: Useat kaapelikanavat saattavat sittenkin pimetä tiistaiyönä

    8. 8

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    9. 9

      Neljäskin uhatuista kanavista näkyy vielä tiistaiyön jälkeen

    10. 10

      Yle: Jättiliitto vaatii naisvaltaisten alojen palkkoihin kuoppakorotusta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    6. 6

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    7. 7

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    8. 8

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    9. 9

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    10. 10

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    11. Näytä lisää