Valikko

Dieseleiden osuus Suomen autokannasta kasvussa

Ajoneuvojen määrä jatkoi alkuvuonna kevyttä kasvuaan. Ajoneuvohallintokeskuksen (AKE) keskiviikkona julkistaman tilaston mukaan viime kuun lopussa rekisterissä oli lähes viisi miljoonaa ajoneuvoa. Se on reilut kaksi prosenttia enemmän kuin vuodenvaihteessa.
Dieselkäyttöisten henkilöautojen osuus henkilöautokannasta kasvoi liki 14 prosenttiin. Vuodenvaihteessa osuus oli hieman päälle 13 prosentin.

– Aika paljon dieseleiden määrä on suhteessa lisääntynyt, arvioi Björn Ziessler tekninen hyväksyntä -yksiköstä.

Eurooppalaisiin lukuihin dieseleiden määrässä ei Suomessa vieläkään ylletä. Dieseleiden suosio on kuitenkin ollut kasvussa esimerkiksi pienemmän polttoaineen kulutuksen vuoksi – dieseleiden ensirekisteröintien määrä kasvoikin alkuvuonna reippaasti.

Autokanta ei kuitenkaan muutu kokonaisuutena silmänräpäyksessä, vaikka uusia autoja ensirekisteröitäisiin paljonkin.

– Vanhaa häntää on ihan hirveästi kantatilastossa, Ziessler sanoo.

Edellisvuoden malliin ajoneuvoista eniten osuuttaan kasvattivat luokkien L6e ja L7e ajoneuvot. Ne ovat kaksi- ja nelipyöräisiä ajoneuvoja, esimerkiksi niin sanottuja mönkijöitä.

– Hinnat ovat laskeneet ja saatavuus on parantunut. Niille on kovasti haettu tyyppihyväksyntöjä.

Myös moottoripyörien ja mopojen suosio jatkui aiempien vuosien tapaan.

Henkilöautoja oli kuun lopussa rekisterissä kaikkiaan noin 2,5 miljoonaa, mikä oli hieman alle kaksi prosenttia enemmän kuin viime vuoden lopussa. Kasvu on tasaantunut, sillä viime vuonna se oli reilun kahden prosentin luokkaa. Vähäpäästöisten henkilöautojen osuus nousi vuotta aiemmasta lähes neljällä prosenttiyksiköllä reiluun 78 prosenttiin.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    3. 3

      Näkökulma: Kapina jatkuu – Brexit ja Trump olivat vasta alkua

    4. 4

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    5. 5

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    6. 6

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    7. 7

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    8. 8

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    9. 9

      Wahlroos: Tässä on Suomen työttömyysongelman perimmäinen syy – ”Ihan käsittämätöntä”

    10. 10

      Neljä suurkaupunkia aikoo kieltää dieselautot

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    3. 3

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    4. 4

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    5. 5

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    6. 6

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    7. 7

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    8. 8

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    9. 9

      Kemijärven sillan ja Turun sairaalan betoniongelman syy selvisi: liikaa ilmaa

    10. 10

      Taliseteli aiheutti kohun Britanniassa – keskuspankki ”suhtautuu huoleen erittäin vakavasti”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Kelan pääjohtaja SK:lle ”Miksi ylläpidämme järjestelmää, joka maksaa ihmiselle olemisesta?

    3. 3

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    4. 4

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    5. 5

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    6. 6

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    7. 7

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    8. 8

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    9. 9

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    10. 10

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    11. Näytä lisää