Ponssen kevätkesä sujui mainiosti

Metsäkonevalmistaja Ponssen tulos parani ja liikevaihto kasvoi toisella neljänneksellä. Yhtiön tilauskanta oli kesäkuun lopussa selvästi viimevuotista vahvempi.
Ponsse katsoo, että sillä on hyvät edellytykset viime vuotta parempaan myynnin kasvuun ja tulokseen. Näkymät ovat hiukan parantuneet alkuvuodesta, sillä ensimmäisen neljänneksen lopussa yhtiö odotti kehityksen jatkuvan myönteisenä.

Ponssen tulos ennen veroja nousi huhti–kesäkuussa 8,5 miljoonaan euroon edellisvuoden 6,4 miljoonasta eurosta. Osakekohtainen tulos parani kahdeksan senttiä 0,23 euroon.

Konsernin liikevaihto kasvoi toisella neljänneksellä 71,5 miljoonaan euroon vertailukauden 56,3 miljoonasta eurosta.

Koko alkuvuoden aikana liikevaihto kasvoi 38 prosenttia. Erityisen vahvaa myynnin kehittyminen oli Keski- ja Itä-Euroopassa. Myös Pohjoismaissa kehitys oli suotuisaa, kun taas Pohjois- ja Etelä-Amerikassa liikevaihto aleni vuoden takaisesta etenkin Pohjois-Amerikassa vallitsevan vaikean markkinatilanteen seurauksena.

Liikevoittoa Ponsse kirjasi huhti–kesäkuussa 8,1 miljoonaa euroa, vuotta aiemmin luku oli 6,6 miljoonaa euroa.

– Yhtiön näkemyksen mukaan puun kysyntä säilyy erittäin vahvana kaikilla muilla markkina-alueilla lukuun ottamatta Pohjois-Amerikkaa. Tänä luo edellytyksiä konetoimitusten kasvulle loppuvuoden aikana. Venäjän puun vientitullien vaikutuksen arvioidaan nostavan Suomen hakkuumääriä noin kymmenen miljoonaa kuutiometriä vuodessa, Ponsse kertoo osavuosikatsauksessaan.

Uusia tilauksia yhtiö sai koko alkuvuonna 154 miljoonalla eurolla. Tilauskanta oli kesäkuun lopussa 63 miljoonaa euroa.

Yhtiön omavaraisuusaste oli katsauskauden päättyessä 46,5 prosenttia.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    3. 3

      Kommentti: Toisille pian 200 e/kk enemmän – Lindströmin eläketuki on epäreilu

    4. 4

      Karu arvio öljystä: Jos toukokuussa ei tapahdu, romahdus uhkaa

    5. 5

      10 hankalaa kysymystä työhaastatteluista – ja mitä niillä haetaan

    6. 6

      Donald Trumpin ”talvipalatsi” on huikean kallis eliittiklubi – katso hulppeat kuvat kartanosta

    7. 7

      Ruotsin valtio valittaa: Meille maksetaan liikaa veroja

    8. 8

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    9. 9

      Googlen autoprojekti kompastui erikoiseen ongelmaan

    10. 10

      ”Ei ole välttämättä varaa maksaa satojen eurojen lääkkeitä ensin itse” – Kela tarttui ongelmaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      ”Hienostunut rikollinen juoni” ABB:ssä: Talousvastaava vei 100 miljoonaa ja katosi

    3. 3

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    4. 4

      Karu arvio öljystä: Jos toukokuussa ei tapahdu, romahdus uhkaa

    5. 5

      Kommentti: Toisille pian 200 e/kk enemmän – Lindströmin eläketuki on epäreilu

    6. 6

      Näkökulma: Euron tuho voi alkaa – näin ajopuu-Suomen kohtalo ratkeaa

    7. 7

      10 hankalaa kysymystä työhaastatteluista – ja mitä niillä haetaan

    8. 8

      Kreikka tarvitsee taas rahaa – näin se vaikuttaa Suomeen

    9. 9

      Kauppojen aukiolot vapautettiin – näin kävi ABC-asemien markettimyynnin

    10. 10

      Donald Trumpin ”talvipalatsi” on huikean kallis eliittiklubi – katso hulppeat kuvat kartanosta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    3. 3

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    4. 4

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    5. 5

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    6. 6

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    7. 7

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    8. 8

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    9. 9

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    10. 10

      Kauppojen aukiolot vapautettiin – näin kävi ABC-asemien markettimyynnin

    11. Näytä lisää