Valikko

Teboil ulkoistaa kuljetukset

Suomen toiseksi suurin öljy-yhtiö vähentää väkeään 90 henkeä ja ulkoistaa jakelukuljetukset. Teboil on viimeinen kilpailija, joka luopuu öljy-tuotteiden omasta kuljetuksesta sekä kuljettajista.
Öljy-yhtiö Teboilin Suomen toiminnot virtaviivaistuvat seuraavien kahden vuoden kuluessa. Yt-neuvottelut koskettavat koko Teboilin 340 työntekijää. Yhtiössä on neuvoteltu lähes kuukauden ajan tulevista ratkaisuista.

– Luovumme omista öljytuotteiden kuljetuksista myymällä liiketoiminnan jollekin kemikaalikuljetusalan taholle. Neuvottelut etenevät ja päätös syntynee syyskuuhun mennessä, arvioi yt-neuvotteluissa mukana ollut Teboilin suoramyynnin johtaja Martti Suikkanen.

Kuljetusten ulkoistaminen koskettaa vajaata 30 kuljettajaa sekä 12 autoa, jotka on tarkoitus siirtää kaupassa vanhoina työntekijöinä uudelle osapuolelle.

Suikkasen mukaan syynä ulkoistamiseen ovat vaikea työaikalainsäädäntö, joka on pakottanut joustamattomaan toimintatapaan öljynkuljetuksissa.

– Asiakkaat tilaavat nykyisillä korkeilla lämmitysöljyn hinnoilla (noin 65 senttiä litra) usein minimimäärän (1 000 litraa) öljyä kotiinsa. Siinä syntyy helposti 25-30 jakopaikkaa yhdelle autolle ja kuljettajalle. Kyse on aikaa vievästä puuhasta, selvittää Suikkanen.

Henkilöstön määrä vähenee pääosin eläkejärjestelyin seuraavien kahden vuoden kuluessa. Yhteensä väki vähenee 80–90 hengellä. Vuonna 2009 yhtiössä työskentelee 240–250 työntekijää. Vähennys tapahtuu yhtiössä kautta linjan.

– Lähes 90 prosenttia tai enemmän vähennystarpeesta tapahtuu eläkejärjestelyin, Suikkanen kuvaa.

Öljyalalla öljy-yhtiöiden tuloskunto on ajan myötä heikentynyt. Suoramyynnin kannattavuus on Suikkasen mukaan laskenut, joten päätöksiä liiketoiminnassa oli tehtävä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    2. 2

      Konsultit alkavat valmentaa työttömiä ennen te-keskusten haastatteluja – palkkio riippuu tuloksesta

    3. 3

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    4. 4

      Sipilä aikoo puhua Medvedevin kanssa koilliskaapelista: ”Siitä voisi tulla totta”

    5. 5

      ”Ikänsä kunniallisesti työtä tehneet kokevat tämän nöyryyttävänä” – kiistelty eläkealoite eduskuntaan

    6. 6

      Bengt Holmström puhui Nobel-tilaisuudessa

    7. 7

      Kuka eläkemuutoksen maksaisi? ”Kaikki tulevat sukupolvet häviäisivät”

    8. 8

      3 956 €/kk, 3 826 €/kk... – näissä ammateissa on lyhyt koulutus ja töitä tarjolla

    9. 9

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    10. 10

      Sipilä: Suomella on mahdollisuus saada Saksa kiinni

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    2. 2

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    3. 3

      Stark sulkee kuusi myymälää – irtisanoo jopa 160

    4. 4

      Apple osti kaikessa hiljaisuudessa suomalaisyrityksen

    5. 5

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    6. 6

      Autojen ominaisuudesta tuli ongelma – piti säästää energiaa, voikin aiheuttaa kolareita

    7. 7

      ”Ikänsä kunniallisesti työtä tehneet kokevat tämän nöyryyttävänä” – kiistelty eläkealoite eduskuntaan

    8. 8

      Yle: Kodin1-nimen ostaja selvisi – aikoo kilpailla hinnoilla

    9. 9

      Asuntolainoihin ajetaan uutta rajoitusta – tienaisitko tarpeeksi?

    10. 10

      Sähköinen postilaatikko kerää kritiikkiä: ”Pitää olla mahdollisuus asioida miten parhaiten sopii”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    4. 4

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    5. 5

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    6. 6

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    7. 7

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    8. 8

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    9. 9

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    10. 10

      Suomen ilmasto on myrkkyä autoille – arvaatko, mikä lämpötila on pahin?

    11. Näytä lisää