Stonesoft supisti tappiotaan

Ohjelmistoyhtiö Stonesoft supisti tappioitaan toisella neljänneksellä vuodentakaisesta ja liikevaihto vahvistui. Liikevaihtonsa kasvuun panostava yhtiö ennakoi koko vuoden liikevaihdon kasvavan viime vuodesta.
Stonesoftin toisen neljänneksen tappio ennen veroja oli 1,4 miljoonaa euroa. Vuosi sitten vastaavana aikana tappiota kertyi 1,9 miljoonaa euroa.

Liikevaihto kasvoi reilun kolmanneksen 4,8 miljoonaan euroon vuodentakaisesta 3,7 miljoonasta eurosta.

Osakekohtaista tappiota toiselle neljännekselle syntyi viime vuoden tapaan 0,03 euroa. Liiketulos koheni vertailukaudesta, mutta oli 1,5 miljoonaa euroa tappiollinen. Vuosi sitten tappiota oli kaksi miljoonaa euroa.

Stonesoftin toimitusjohtaja Ilkka Hiidenheimon mukaan liikevaihdon toisen neljänneksen kasvun taustalla olivat Stonegate-tuotteet, joiden myynti kasvoi kahdeksankertaiseksi verrattuna tutkimuslaitos Infoneticsin ennustamaan vertailukelpoiseen maailmanlaajuiseen markkinakasvuun. Kasvu oli myös määrällisesti yhtiön historian suurin. Stonegate-tuotteiden ja niihin liittyvien uusien tukisopimusten osuus on noussut jo 75 prosenttiin yhtiön myynnistä.

– Loppuvuoden päätavoitteena on liikevaihdon voimakas kasvu ja tätä kautta saavutettava parempi kannattavuus. Tuoteperheen laajennuksen ja parantuneen kilpailukyvyn kautta pyrimme voittamaan entistä suurempia yksittäisiä kauppoja, Hiidenheimo totesi osavuosikatsauksessa.

Stonesoftin kokonaisliikevaihdon ennakoidaan nousevan tänä vuonna noin 21 miljoonaan euroon viime vuoden 16,5 miljoonasta eurosta. Yhtiö ennakoi koko vuoden operatiivisen tuloksensa sekä kokonaistuloksensa kehittyvän positiivisesti.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Työntekijä saa jännittää nyt 2 kuukautta pidempään – koeajat pitenivät vuoden alussa

    2. 2

      Konkarisijoittaja Tom Tukiainen, 59, pani 100 000 euroa riskillä turvapaikanhakijoihin

    3. 3

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    4. 4

      Euroministerit koolla – Kreikka vie jälleen päähuomion

    5. 5

      USU: Kaavailtu muutos asuntolainakattoon herätti huolen – ”Ei nuorella ole kesämökkiä myytäväksi”

    6. 6

      ”Alkaako miesten katoaminen työvoimasta jo lapsuudessa?”

    7. 7

      Suomalaisyritysten Venäjä-näkymät paranivat – ”Ei ole odotettavissa rakettimaista nousua”

    8. 8

      Näkökulma: Sijoittajalla huolestuttavan houkuttelevat tulevaisuuden näkymät

    9. 9

      Brittilehti hehkuttaa suomalaista perustulokokeilua – ongelmia kaksi

    10. 10

      Ford pelasi uhkapeliä Venäjän markkinalla, ja se alkoi kannattaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Konkarisijoittaja Tom Tukiainen, 59, pani 100 000 euroa riskillä turvapaikanhakijoihin

    2. 2

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    3. 3

      ”Alkaako miesten katoaminen työvoimasta jo lapsuudessa?”

    4. 4

      USU: Kaavailtu muutos asuntolainakattoon herätti huolen – ”Ei nuorella ole kesämökkiä myytäväksi”

    5. 5

      Sunnuntaisuomalainen: Pimeä passikauppa näkyy Suomessa

    6. 6

      Näkökulma: Sijoittajalla huolestuttavan houkuttelevat tulevaisuuden näkymät

    7. 7

      Brittilehti hehkuttaa suomalaista perustulokokeilua – ongelmia kaksi

    8. 8

      Työntekijä saa jännittää nyt 2 kuukautta pidempään – koeajat pitenivät vuoden alussa

    9. 9

      Kerrostaloasuntojen rakentamisessa hurja tahti – kuin 1970-luvun maaltamuuton aikaan

    10. 10

      Ford pelasi uhkapeliä Venäjän markkinalla, ja se alkoi kannattaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    2. 2

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    3. 3

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    4. 4

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    5. 5

      ”Kesämökkejä alkaa olla riesaksi asti” – FK ei halua, että omaisuutta pantataan perinnöksi

    6. 6

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    7. 7

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    8. 8

      Julkkisten rahoittaman lentoyhtiön kassasta katosi satoja tuhansia euroja – hakeutuu nyt konkurssiin

    9. 9

      Kuin bensaa ostaisi: Forssassa aloittaa myyjätön kauppa

    10. 10

      Sähköyhtiö kuivasi järven – jopa kaksi miljoonaa kalaa kuoli

    11. Näytä lisää