Valikko

Hurrikaanipelko heittelee öljyn hintaa

Hurrikaanikausi lähenee puoliväliään, ja siitä on ennustettu tavallista vilkkaampaa. Toistaiseksi kaikki sujunut hyvin, mutta pelko rajuista hurrikaaneista on näkynyt kireillä öljymarkkinoilla.
Vuonna 2005 Yhdysvaltojen raakaöljyntuotanto ja öljynjalostamot lamaantuivat koko Meksikonlahden alueella, kun hurrikaanit, muun muassa Katrina, tekivät valtavia tuhojaan.

– Nyt odotusten rooli on vähentynyt, kun amerikkalaiset rahastot ovat alkaneet myymään bensajohdannaisiaan. Mutta jos tulisi aktiivinen hurrikaanikausi, niin hintapiikki saattaisi toistua. Tuleeko elokuussa uusi hintaralli, on iso vedonlyönnin paikka, sanoo Nesteen öljynjalostuksen hankintapäällikkö Janne Lukkarinen.

Raakaöljyn hinta on pyörinyt viime viikot 70–80 dollarin tuntumassa. Kesäisin hintoja nostaa Yhdysvaltojen bensankulutus, ja osa hintapaineista aiheutuu muun muassa tilapäisistä huoltoseisokeista. Mutta myös sijoittajien odotukset ja pelot hurrikaanikaudesta vaikuttavat öljyn hintaan.

Vuoden 2006 elokuussa barrelihinta käväisi liki 80 dollarissa, mutta lähti laskuun muun muassa siksi, että ennustettuja hurrikaaneja ei tullutkaan. Vuonna 2005 hurrikaanituhot nostivat hintoja tilapäisesti liki parikymmentä prosenttia.

Yhdysvaltain sää- ja valtamerentutkimusorganisaatio NOAA arvioi toukokuun lopulla, että Atlantin valtameren hurrikaanikaudesta kehittyy tavallista vilkkaampi. Arvion mukaan kauden aikana esiintyisi 13–17 myrskyä, joista voi kehittyä 3–5 voimakkaampaa hurrikaania.

Ilmatieteen laitoksen ylimeteorologi Kari Ahti sanoo, että hurrikaanikausi aktivoituu yleensä elokuussa ja on vilkkaimmillaan syyskuussa. Hurrikaanialueilla työskennellyt Ahti pelkää, että kaudesta voi tulla vilkas.

– Keski-Amerikasta voi tulla aika paha tälle vuodelle. Pahimmat riskivyöhykkeet ovat Meksikonlahdella 20–30 leveyspiirin paikkeilla. Sinne se yleensä iskee, Ahti sanoo.

Juuri Meksikonlahden alueella sijaitsee merkittävä osa Yhdysvaltojen öljynjalostamoista ja tuotantoalueista.

– Pahimmillaan hurrikaanit saattavat jopa irrottaa kokonaisia öljynporaustorneja, mutta tällöin tarvitaan vuoden 2005 kaltaisia myrskyjä.

Yhdysvaltain energiaministeriön tutkimuslaitoksen EIA:n mukaan todennäköisyys vuoden 2005 kaltaiselle tuholle tänä vuonna on vain noin 1.3 prosenttia. Samaan hengenvetoon EIA kuitenkin toteaa, että vuoden 2006 kaltainen rauhallinen kausi toistuu vain 2,2 prosentin varmuudella.

Vaikka Ahti pitää todennäköisenä, että tuleva kausi on edellisvuotta vilkkaampi, ei hän usko vuoden 2005 tilanteen toistuvan.

– 2005 oli hyvin poikkeuksellinen, ei sellaista ole kuin kerran tai pari sadassa vuodessa, mutta toisaalta takaraivossa on pelko, että näitä rupeaa ilmaston muutoksen kautta tulemaan useammin.

Toistaiseksi kausi on ollut rauhallinen, mutta jos vuoden 2005 kaltainen katastrofi toistuu, voi Yhdysvaltain talous joutua syöksykierteeseen. Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen ETLA:n tutkija Paavo Suni pitää nykyistä tilannetta maailmantalouden kannalta haavoittuvampana kuin vuotta 2005.

– Tämä hetki poikkeaa vuoden 2005 tilanteesta, koska silloin USA:n talous oli kovassa iskussa, mikä pehmitti (hurrikaanien) vaurioita. Nyt samantyyppinen isku olisi paljon tyrmäävämpi, koska USA:n talous keikkuu nyt huterasti, että mihin päin mennään. Jos riskit eivät ole hallinnassa, niin silloin tämä kultainen aika, mitä olemme maailmantaloudessa nähneet, voisi ruveta päättymään, Suni sanoo.

Kun kauhuskenaariot unohdetaan, ovat ennustukset tällä hetkellä melko valoisia.

Jos ensi talvesta ei tule poikkeuksellisen kylmä, voi öljyn hinta laskea. Yhdysvaltojen tuotanto kasvaa hitaasti ja öljysyöppö Kiina pyrkii lisäämään hiilen ja muun energian tuotantoaan – tosin ympäristön kustannuksella. Myös OPEC taipunee lisäämään tuotantoaan.

– Kun USA:n autoilukausi rauhoittuu syyskuun puolivälissä, niin myös hinnat rauhoittuvat, sanoo Öljy- ja Kaasualan Keskusliiton toimitusjohtaja Jarmo Nupponen.

Markkinoita on kiristänyt se, että nykyisellä tuotantokapasiteetilla ei kyetä enää vastamaan öljyn jatkuvasti kasvavaan kysyntään, jota vauhdittavat kehittyvät taloudet Kiina ja Intia. Lisäksi öljyreservi on niin pieni, ettei se kata tuotantoseisokkeja kunnolla, ja hinnat heilahtelevat herkästi markkinoiden reagoidessa uutisiin.

– Nyt ollaan investoimassa, mutta ne ovat täydessä käytössä vasta ensi vuosikymmenen alussa. Muutamat vuodet joudutaan vielä elämään sellaisessa tilanteessa, että spekulaatiot, hurrikaanit ja vähäisetkin poliittiset levottomuudet näkyvät hinnoissa, Nupponen uskoo.

Kansainvälinen energiajärjestö IEA on patistanut öljykartellimaita eli OPEC:ia investoimaan voimakkaammin öljyn tuotantoon. Järjestön arvion mukaan öljyn kulutus kasvaa tämän vuoden 86,1 miljoonasta tynnyristä päivässä 95,8 miljoonaan tynnyriin päivässä vuonna 2012.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Saadaanko Teslan jättitehdas Vaasaan? ”Puhumme tuhansista työpaikoista”

    2. 2

      Saitko postia Sammolta? Aikaa ensi keskiviikkoon

    3. 3

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    4. 4

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    5. 5

      Suomalainen elää luotolla ”luonnollisena asiana”

    6. 6

      Helsingin työmaita tarkastettiin – työntekijöiden tietoja puuttui yli puolelta

    7. 7

      Teslan valtava akkutehdas halutaan Vaasaan

    8. 8

      Nokia ja Outokumpu pomppasivat päivän päätteeksi

    9. 9

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    10. 10

      5 vinkkiä – näin siirrät omaisuutta lapsille pienellä verolla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      Kommentti: Eurokriisin sytytyslanka palaa – Italia sanoi ”ei”

    3. 3

      5 vinkkiä – näin siirrät omaisuutta lapsille pienellä verolla

    4. 4

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    5. 5

      SS: Myykö lapsesi sukkia päästäkseen luokkaretkelle? Yrityksille miljoonabisnes

    6. 6

      Teslan valtava akkutehdas halutaan Vaasaan

    7. 7

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    8. 8

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    9. 9

      Pelko euron tuhosta voi avata Saksan rahahanat

    10. 10

      Näkökulma: Kapina jatkuu – Brexit ja Trump olivat vasta alkua

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    5. 5

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    6. 6

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    7. 7

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    8. 8

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    9. 9

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    10. 10

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    11. Näytä lisää