Asuntosijoittajat ryntäävät Pietariin

Työ, perhe ja yrittäminen tuovat Pietariin suomalaisia asunnonostajia. Tarjontaa on runsaasti ja hinnat nousevat reippaasti.


Asuntorakentamisen tahti Pietarissa on tällä hetkellä erittäin kiivas.

– Vuosittain kaupunkiin rakennetaan yhtä paljon asuntoja kuin koko Suomeen, toimitusjohtaja Jari Vahviala Reim Group Oy:stä kertoo.

Markkinoilla on useita suomalaisia yrityksiä, jotka usein työskentelevät yhteistyössä venäläisyritysten kanssa. Esimerkiksi Reim Groupin Suomessa markkinoiman Sovjetskaja 9 -kadun kohteen on rakentanut ZAO Lipsanen, STP-Rakennus Oy ja Stoun OOO -rakennusyhtymä. Tonttivarauksen on hankkinut venäläinen Stoun.

Isännöinti- ja taloushallinnon palveluja Venäjällä tuottava Reim Group Oy on myynyt osan asunnoista Suomeen ja rakennusliike sekä Reim Russia osan Venäjällä.

Rakentamista on osaltaan vilkastuttanut asuntolain muutos Venäjällä vuonna 2005.

– Ostajan ja omistajan oikeudet vahvistuivat, Jari Vahviala tiivistää.

Asunnon ostaminen noudattelee samaa kaavaa kuin Suomessa. Kaupasta tehdään tässä tapauksessa suomalainen kauppakirja ja asunnon valmistuessa venäläiset kauppakirjat, Vahviala selvittää.

Asuntotarjontaa Pietarissa on jo valtavasti.

– Jos suomalaiset haluavat ostaa jotain, kannattaa kauppoja tehdä toisten suomalaisten kanssa, Vahviala suosittelee.

Suomalaisostajilla on Vahvialan mukaan aina joku side kaupunkiin: useimmiten työ, perhe tai yrittäminen.

– Sovjetskaja-kadun kohteessa oli Suomessa kysyntää sekä myytäville asunnoille että vuokraamiselle.

Pietarissa panostetaan asuntosijoittamisessa enemmän kuitenkin arvonnousuun kuin vuokratuottoon, hän sanoo.

Kerrostaloissa ei Venäjällä tunneta osakeyhtiömuotoa, vaan jokainen asunto on ikään kuin oma kiinteistönsä. Siitä kielivät kiinteistöjen yleisten tilojen huono kunto sekä talotekniset ongelmat.

Yhtiömuotoisuus on kuitenkin tulollaan, sillä osakeyhtiötä vapaamuotoisemmat huoneistonomistajien yhteenliittymät yleistyvät.

– Vaurastuva venäläinen keskiluokka ja kansainväliset ostajat haluavat kokonaisvaltaisempaa kiinteistöhuoltoa, vartiointia ja takuun siitä, että talossa kaikki toimii, Vahviala sanoo.

Hidasteena Venäjän asuntotuotannossa on asuntolainoittamisen puute. Venäläisille pankeille asunto ei ole aiemmin kelvannut vakuudeksi ja lainojen korkotaso on varsin ylhäällä. Nykyään venäläiset pankit ovat kuitenkin alkaneet myöntää luottoja, joiden vakuutena asunto on.

Suomalaisille ostajille kotimaan pankkien korkotaso suhteessa arvonnousuun olisi suotuisa, mutta tällä hetkellä vakuuksia ei vielä myönnetä asuntoa vastaan, kertoo Etelä-Karjalan Osuuspankin toimitusjohtaja Risto Kiljunen.

Hän sanoo, että lainarahoittamisen mahdollisuutta on selvitetty viimeiset viisi vuotta ja selvitystyötä jatketaan edelleen.

– Venäjän lainsäädännön täytyy kehittyä ja osakekirjat tarvitaan vakuudeksi, Kiljunen täsmentää.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      ”Hienostunut rikollinen juoni” ABB:ssä: Talousvastaava vei 100 miljoonaa ja katosi

    2. 2

      Lähteet: Trumpin päästrategi Bannon tapasi Saksan suurlähettilään – viesti EU:lle oli kylmäävä

    3. 3

      Kauppojen aukiolot vapautettiin – näin kävi ABC-asemien markettimyynnin

    4. 4

      Näkökulma: Euron tuho voi alkaa – näin ajopuu-Suomen kohtalo ratkeaa

    5. 5

      ”Ruoka mätänee pelloille” – vakava varoitus Brexitistä

    6. 6

      Starttaako seuraava subprime-kriisi parkkipaikalta? Velkaa yli 6 000 taalaa kuskia kohden

    7. 7

      EK esittää ylärajaa päivähoitomaksuille ja vaatii lisää innovaatiorahaa

    8. 8

      Kommentti: Perustuslaista viis – työnvälitystä yksityistetään nyt väkipakolla

    9. 9

      Mitä ihmettä? Yritysten ei pitänyt haastatella työttömiä, mutta haastattelijoita palkataan jo

    10. 10

      Suomalaiset innostuivat avaruusaiheisesta tosi-tv:stä: miljoona euroa 43 minuutissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    2. 2

      ”Hienostunut rikollinen juoni” ABB:ssä: Talousvastaava vei 100 miljoonaa ja katosi

    3. 3

      Kauppojen aukiolot vapautettiin – näin kävi ABC-asemien markettimyynnin

    4. 4

      Lähteet: Trumpin päästrategi Bannon tapasi Saksan suurlähettilään – viesti EU:lle oli kylmäävä

    5. 5

      Mitä ihmettä? Yritysten ei pitänyt haastatella työttömiä, mutta haastattelijoita palkataan jo

    6. 6

      Näkökulma: Euron tuho voi alkaa – näin ajopuu-Suomen kohtalo ratkeaa

    7. 7

      Näin sijoittaa kuopiolainen, helsinkiläinen ja oululainen – katso, onko salkkusi kuin naapurilla

    8. 8

      ”Ruoka mätänee pelloille” – vakava varoitus Brexitistä

    9. 9

      Finlaysonin ja Musti & Mirrin johtajat aloittivat Trump-boikotin – ”Ei tätä menoa voi enää hyväksyä”

    10. 10

      Uusi ennätys: 37 936 lopettanutta yritystä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    2. 2

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    3. 3

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    4. 4

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    5. 5

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    6. 6

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    7. 7

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    8. 8

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    9. 9

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    10. 10

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    11. Näytä lisää