Proha nousi tappion syövereistä

Ohjelmistoyhtiö Prohan jatkuvien liiketoimintojen liikevaihto kasvoi 15 prosenttia toisella neljänneksellä verrattuna vuodentakaiseen. Myös tulos parani, mutta jäi ennakoidusti miinusmerkkiseksi.


Proha varoitti heinäkuun alussa sekä toisen neljänneksen että koko vuoden liiketuloksen jäävän tappiolle odotettua heikomman myynnin kasvun johdosta.

Yhtiön jatkuvien toimintojen tulos ennen veroja oli huhti–kesäkuussa 0,4 miljoonaa euroa tappiolla. Vuotta aikaisemmin tappiota kertyi miljoonan euron verran.

Osakekohtainen tulos jäi 0,008 euroa pakkaselle, kun vuotta aikaisemmin tappio osaketta kohden oli 0,018 euroa.

Liikevaihto kasvoi huhti–kesäkuussa 11,8 miljoonaan euroon vertailukauden 10,3 miljoonasta eurosta. Liiketappio kutistui 0,4 miljoonaan euroon vertailukauden 0,9 miljoonasta euron tappiosta.

Prohan liikevaihto koostuu pääosin öljy- ja kaasusektorin projektinjohtamisen liiketoiminnasta. Dovre Consulting and Services -liiketoimintaryhmän osuus oli 92 prosenttia ja Safran Systems -liiketoimintaryhmän osuus oli 8 prosenttia jatkuvien toimintojen liikevaihdosta.

Proha kertoo hakevansa kansainvälistä kasvua ja kannattavuutta keskittymällä projektijohtamisen palveluihin ja ohjelmistoihin sekä korostamalla konsernin liiketoimintojen välisiä synergioita.

Yhtiö ennakoi koko vuoden vertailukelpoisen liikevaihdon kasvavan edellisvuodesta. Koko vuoden liiketuloksen odotetaan jäävän tappiolliseksi.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    2. 2

      Kelan käsittelyajat rikkovat lakia – ”Hyvin kriittisiä tilanteita näillä perheillä”

    3. 3

      Uusi ennätys: 37 936 lopettanutta yritystä

    4. 4

      Onko sinulla näitä ominaisuuksia? Tällaiset ihmiset saavat enemmän palkkaa

    5. 5

      Sähkön säästämistä varten tehtiin ”peli” – 80 % vähensi kulutusta

    6. 6

      Go! Aviation asetettiin konkurssiin

    7. 7

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    8. 8

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    9. 9

      Euroalueen talouskasvu yllätti iloisesti tammikuussa

    10. 10

      Eläkettä voi nyt nostaa jo ennen eläkeikää – katso laskelmat, kannattaako se vai ei

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    2. 2

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    3. 3

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    4. 4

      Onko sinulla näitä ominaisuuksia? Tällaiset ihmiset saavat enemmän palkkaa

    5. 5

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    6. 6

      Kelan käsittelyajat rikkovat lakia – ”Hyvin kriittisiä tilanteita näillä perheillä”

    7. 7

      Wärtsilä haluaa ohjelmistotaloksi ja suunnittelee yritysostoja

    8. 8

      Le Penin suosio kasvoi Ranskassa – markkinat säpsähtivät

    9. 9

      Näille aloille talouskasvu tuo töitä

    10. 10

      Eläkettä voi nyt nostaa jo ennen eläkeikää – katso laskelmat, kannattaako se vai ei

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    2. 2

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    3. 3

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    4. 4

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    9. 9

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    10. 10

      Julkkisten rahoittaman lentoyhtiön kassasta katosi satoja tuhansia euroja – hakeutuu nyt konkurssiin

    11. Näytä lisää