Valikko

Ylisuuret odotukset harmittavat kuntatyönantajaa

Kunta-alan palkkaneuvottelut alkavat maanantaina erikoisissa tunnelmissa.


Eduskuntavaalien alla virinnyt keskustelu hoitajien palkkakuopasta on saanut muut jaolla olevat ammattiliitot varpailleen.

Hallituksen lupaus mahdollisesta lisärahasta kunnille on herkistänyt poliitikot ottamaan epätavallisen estottomasti kantaa kuntien palkka-asioihin. Ja sen myötä itse kuntien palkollisten odotukset ovat valmiiksi korkealla.

Kuntatyönantajan ykkösmies, Kunnallisen työmarkkinalaitoksen työmarkkinajohtaja Markku Jalonen on toppuutellut pitkin kevättä ja kesää odottamasta mahdottomia. Hän harmittelee yhä, että julkisuudessa käyty keskustelu on ollut omiaan luomaan ylisuuria odotuksia.

– Toivon edelleen, että realismi lisääntyisi siitä, mikä lopulta on mahdollista ja mistä voidaan sopia, Jalonen sanoo STT:n haastattelussa neuvottelujen alla.

Runsas vuosi sitten kuntatyönantajan nokkamieheksi valittu Jalonen opettaa realismia nyt uudessa roolissa. Edellisen neuvottelukierroksen aikana hän oli vielä STTK:laisen toimihenkilöliitto Jytyn puheenjohtaja.

Tavanomaista isompia odotuksia ovat nostattaneet myös teollisuudessa keväällä sovitut 8-9 prosentin korotukset. Jalosen silmissä luvut ovat "korkeahkoja". Hän huomauttaa heti, että siellä työnantaja maksoi siitä, että sai monia omia tavoitteitaan pitkälle läpi esimerkiksi paikallisen sopimisen laajentamisessa.

Hallitus on luvannut tukea kunta-alan palkkaratkaisua, jos siinä korotuksia onnistutaan kohdentamaan "koulutetuille naisvaltaisille aloille, joiden palkkaus ei vastaa työn vaativuutta". Jalonen ei suostu pistämään työntekijäryhmiä järjestykseen sen mukaan, mille muita suurempi korotus näillä perusteilla olisi perustelluinta antaa.

Hän sanoo vain, että se katsotaan sitten yhdessä neuvottelupöydässä.

– Kyllä meidän työmarkkinaosapuolten pitää kehittää sellainen malli, joka toteuttaa hallitusohjelman tahtoa.

Jalonen lähtee siitä, että malli luodaan nyt yhteisessä neuvottelupöydässä eikä mahdollisen lisärahan jakamista esimerkiksi jätetä sovittavaksi paikallisesti kunnissa, mitä myös on väläytetty yhtenä mahdollisuutena.

Lisärahasta julkista kädenvääntöä ovat käyneet lähinnä hoitajia edustava Tehy sekä opettajia ja lastentarhanopettajia edustava OAJ. Jalonen ei halua puuttua vastapuolen järjestöjen kannanottoihin, mutta sanoo kyllä panneensa merkille, miten julkinen keskustelu on luonut ylimääräistä jännitettä joidenkin sopijaosapuolten välille.

Yhtä vähän Jalonen on haluton puuttumaan poliitikkojen lausuntoihin kunta-alan palkoista, mutta korostaa hanakasti, että sopimuksen tekeminen on työmarkkinaosapuolten asia.

– Se ei voi tapahtua muilla foorumeilla eikä myöskään poliittisessa päätöksenteossa.

Akavalaisten liittojen pääneuvottelija Erkki Kangasniemi on jo ehtinyt epäillä, ettei kuntien sopimusneuvotteluista selvitä ilman joltakin taholta tulevaa lakonuhkaa. Jalonen tietää, että tällaiset puheet kuuluvat tavanomaisiin kuvioihin.

– Haluan uskoa osapuolten kykyyn ja haluun tehdä sopimuksia, Jalonen vakuuttaa.

Tavanomaisia kuvioita sekin.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nolottaako tinkiminen? ”Syytä anoppia” ja 5 muuta vinkkiä alennuksen saamiseksi

    2. 2

      Näin 3 ammattilaista sijoittaa rahansa – jännitystä, fanitusta ja varmoja kohteita

    3. 3

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    4. 4

      TS: Olkiluodon avaus saattaa taas viivästyä

    5. 5

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    6. 6

      1200 euroa, 170 euroa, 132 euroa – näin paljon 1000 euroa olisi poikinut muualla kuin tilillä

    7. 7

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    8. 8

      AKT:n Piirainen vastaa ahtaajakommentteihin: ”Liikemies Kakkonen heittää mielipiteitään faktoina”

    9. 9

      KL: Talvivaaran osake liikkuu taas

    10. 10

      Kaasuputki Venäjältä Saksaan kuumentaa tunteita – Merkelin hallituksen toimia ihmetellään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    2. 2

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    3. 3

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    4. 4

      Näin 3 ammattilaista sijoittaa rahansa – jännitystä, fanitusta ja varmoja kohteita

    5. 5

      Väitöskirja: Intialaisten työntekijöiden perään pitää katsoa

    6. 6

      AKT:n Piirainen vastaa ahtaajakommentteihin: ”Liikemies Kakkonen heittää mielipiteitään faktoina”

    7. 7

      Luulitko Helsinkiä kalliiksi? Tämä vertailu todistaa toisin

    8. 8

      Coca-Cola saa uuden toimitusjohtajan – tehtävä selvä

    9. 9

      Koulupakko 17- tai 18-vuotiaaksi? ”Meillä on kasvava joukko nuoria, joilla on heikot taidot lukutaidossa, matematiikassa ja luonnontieteissä”

    10. 10

      TS: Olkiluodon avaus saattaa taas viivästyä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    4. 4

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    5. 5

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    6. 6

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    7. 7

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    8. 8

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    9. 9

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    10. 10

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    11. Näytä lisää