Yliopistorahat puidaan budjettiriihessä

Yliopistojen perusrahoitukseen ensi vuonna käytettävä summa jää budjettiriihen päätettäväksi. Asiasta ei löytynyt yksimielisyyttä maanantaina opetusministeriön ja valtiovarainministeriön välisissä neuvotteluissa.


Opetusministeriö haluaisi nostaa yliopistojen määrärahoja ensi vuonna etupainotteisesti 50 miljoonalla eurolla, mutta valtiovarainministeriöltä heruisi vain 20 miljoonaa. Koko kehyskauden lisäykseksi on jo aiemmin sovittu 80 miljoonaa euroa.

Etupainotteisuus perusrahoituksen kasvussa olisi opetusministeriön mielestä tärkeää käynnissä olevan yliopistolain uudistuksen ja rakenteellisten kehittämishankkeiden vuoksi.

Toinen osittain avoimena oleva asia on valtion tuottavuusohjelman vaikutus. Tuottavuustoimien on määrä vähentää henkilöstötarvetta opetusministeriön hallinnonalalla 302 miestyövuoden verran vuonna 2008. Rahassa se merkitsee 11:tä miljoonaa euroa.

Ministeriö esittää summaan kevennystä vetoamalla hallitusohjelmaan, jonka mukaan tuotavuusohjelman tarkistaminen ei saa heikentää yliopistokoulutuksen laatua eikä tieteen ja tutkimuksen vaikuttavuutta.

Opetusministeriö paikkaa sisäisillä siirroilla budjetistaan pienehköt lisäykset, joita ei sisältynyt valtiovarainministeriön ehdotukseen. Ne liittyvät oppilasmäärien nousuun valtion koulukodeissa ja taiteen perusopetuksen tuntimäärien kasvuun.

Budjettiriihessä keskustellaan myös kulttuuribudjetista. Valtiovarainministeriö ei ole hyväksynyt esitettyä kahta miljoonaa euroa kulttuuriviennin kehittämisohjelmaan.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Suomeen vuokrakatto 20 euroa neliöltä? Näin se vaikuttaisi tuensaajiin

    2. 2

      Toisissa paikoissa kikytetään, toisissa ei – näin kävi Metalliliiton työpaikoilla

    3. 3

      Neljäskin uhatuista kanavista näkyy vielä tiistaiyön jälkeen

    4. 4

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    5. 5

      Ekonomisti: Suomen talouskasvu tarvitsee maahanmuuttajia

    6. 6

      Miljardöörisijoittaja: Pankit lypsävät sinulta rahaa turhaan – sijoita sen sijaan näin

    7. 7

      Raportti: EU merkitsee suomalaisille myönteisiä asioita – valtaosa kannattaa euroa

    8. 8

      Ammattilainen heivasi Stockmannin – "Kuihtuva, syvästi tappiollinen tavaratalo"

    9. 9

      Ekonomisti löi huutomerkin luottamuslukuihin – ”Kasvukausi käsillä”

    10. 10

      Ennuste: Euroopan talousnäkymät paranevat – ”Euforiaan ei ole aihetta”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    2. 2

      Miljardöörisijoittaja: Pankit lypsävät sinulta rahaa turhaan – sijoita sen sijaan näin

    3. 3

      Marimekon luova johtaja lopettaa

    4. 4

      Nokia yllätti: 5g-verkkojen rakennus alkaa jo tänä vuonna

    5. 5

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    6. 6

      Lääkäri näpäyttää työnantajia Fennia-lehdessä: Työkyky ei ole pajatso

    7. 7

      Suomeen vuokrakatto 20 euroa neliöltä? Näin se vaikuttaisi tuensaajiin

    8. 8

      Velkaneuvoja LM:lle: Tästä syystä asuntovelalliset joutuvat maksuvaikeuksiin

    9. 9

      Toisissa paikoissa kikytetään, toisissa ei – näin kävi Metalliliiton työpaikoilla

    10. 10

      Näkökulma: Viis sijoittajavastuusta, pian Suomi pelastaa taas finanssipelureita

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    9. 9

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    10. 10

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    11. Näytä lisää