Lisääkö Kola-Vanhanen Zeron myyntiä?

Pääministeri Matti Vanhanen paljasti blogissaan kesäisen hoikistumisensa salaisuudeksi siirtymisen tavallisesta Coca-Colasta Zero-Colaan. Vauhdittaako pääministerin esimerkki Zeron myyntiä?


Zero lanseerattiin 2006 erityisesti miehille sopivana juomana ja sitä mainostetaan alkuperäisen Coca-Colan makuiseksi sokerittomaksi juomaksi.

Coca-Cola Finlandin viestintäpäällikkö Théa Natri ei pidä Vanhasen apua mitenkään merkittävänä.

– Coca-Cola on niin vahva brändi ja sillä on niin laaja kuluttajakunta, ettei Vanhanen ole ensimmäinen henkilö joka on vannonut kokiksen nimeen, Natri sanoo.

Coca-Colan osuus kevytkolajuomien myynnistä Suomessa oli vuonna 2006 noin 36 prosentista. Tällä hetkellä yhtiön Coca-Cola light ja Coca-Cola Zero -juomien osuus on 41 prosenttia markkinoiden kevytkolajuomista.

Zeron osuus on noin puolet Coca-Colan kevytjuomista. Kaikkien valmistajien joukossa sillä on 20 prosentin osuus.

Natri ei osaa arvioida on Vanhasen mieltymyksellä suoria vaikutuksia Zeron myyntiin, mutta myöntää, että se tuo brändille lisää tunnettuutta.

– Jos se jotain tuo, niin Coca-Cola Zerolle tunnettuutta, mutta se ei vielä ratkaise sitä, että kuluttajat oikeasti ostaisivat sen. Jos myynti olisi pelkästään kommunikaatiosta kiinni, niin kaikki myisi ihan hurjasti. Myynnissä ratkaisee moni asia, kuten se, puhutteleeko viesti, sopiiko tuote itselle tai mistä sitä saa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Jarmon, 55, lähi-Siwa joutui lakkautuslistalle – ”Voi kehveli, tämä oli paras kauppa”

    2. 2

      Osa uhatuista tv-kanavista ei pimenekään 1,5 miljoonassa kodissa – ainakaan vielä

    3. 3

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Suomen sähköverkkoon hyökätään jatkuvasti – myös suurvallat aktiivisia

    6. 6

      Uutuuskirja: Neuvostoliittolaiset halusivat ranskalaiset kankaat vaatteisiin – Koivisto esti

    7. 7

      Tulli paljasti postimyyntiyrityksen törkeän veropetoksen – 2 miljoonan euron mätkyt

    8. 8

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    9. 9

      Tappiollinen Snapchat häkellyttää Wall Streetilla – hakee 22 miljardin dollarin markkina-arvoa

    10. 10

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    2. 2

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    3. 3

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    4. 4

      Suomen sähköverkkoon hyökätään jatkuvasti – myös suurvallat aktiivisia

    5. 5

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    6. 6

      Viro aikoo korottaa olutveroa 70 % parhaaseen myyntiaikaan – Olvia jännittää

    7. 7

      Tulli paljasti postimyyntiyrityksen törkeän veropetoksen – 2 miljoonan euron mätkyt

    8. 8

      Eduskunta antoi Bernerille luottamuksensa

    9. 9

      Puolet Kampin kauppakeskuksesta myydään

    10. 10

      Tesla aikoo rakentaa jopa kolme uutta jättitehdasta – Suomen saumat paranivat?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    9. 9

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    10. 10

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    11. Näytä lisää