Lainattavien digiboksien suosio hiipuu

Kirjastojen tarjoamien lainattavien digiboksien suosio on hiipunut keväästä lähtien, kun digiboksikauppa kiihtyy. Yhteensä yhdeksän kirjastoa tarjoaa asiakkailleen kahden viikon laina-ajalla kaapeliverkkoon sopivia Welhon digibokseja.
Helsingin kaupungin kirjaston tietotekniikkavirkailija Leo Koskiluoma kertoo, että hänen työpisteessään Lasipalatsin Kohtaamispaikalla digibokseja on saanut lainata jo parin vuoden ajan. Nyt suosio on hiipumaan päin.

– Kyllä nämä kiertävät ihan säännöllisesti, mutta kysyntä on kyllä hiljenemään päin. Nyt meillä on keskimäärin noin puolet bokseista hyllyssä, Koskiluoma sanoo.

Niin Kohtaamispaikalla kuin kaikissa muissakin kirjastojen digibokseja tarjoavissa pisteissä lainasovittimia on kymmenen kappaletta. Niitä ei saa varata etukäteen, mutta puhelimitse voi tehdä varauksen paikalla olevasta laitteesta.

Koskiluoma kertoo, että samoista pisteistä saa myös Welhon laajakaistamodeemeja, jotka ovat Koskiluoman mukaan huomattavasti digisovittimia suositumpia.

Digisovittimet ilmestyivät kirjastojen valikoimiin pari vuotta sitten ja nyt niitä saa yhteensä yhdeksästä eri kirjastosta: Länsimäestä, Tikkurilasta, Myyrmäestä, Hakunilasta, Itäkeskuksesta, Pasilasta, Leppävaarasta, Kirjasto 10:stä ja Lasipalatsin Kohtaamispaikasta. Syksyllä joukkoon liittyy myös Tapiola.

Kyselyiden perusteella digibokseja löytyi hyllystä myös muista kirjastoista. Ainoastaan Kirjasto 10:ssä boksit olivat päässeet loppumaan.

Näillä näkymin laitteita saa kirjastoista ainakin analogisten lähetysten loppumiseen saakka eli ensi vuoden maaliskuulle.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nokia yllätti: 5g-verkkojen rakennus alkaa jo tänä vuonna

    2. 2

      Lääkäri näpäyttää työnantajia Fennia-lehdessä: Työkyky ei ole pajatso

    3. 3

      Näkökulma: Viis sijoittajavastuusta, pian Suomi pelastaa taas finanssipelureita

    4. 4

      Velkaneuvoja LM:lle: Tästä syystä asuntovelalliset joutuvat maksuvaikeuksiin

    5. 5

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    6. 6

      Suomen Yrittäjien tutkimus: Enemmistö kannattaa paikallista sopimista - ja vastustaa työtä alle minimipalkan

    7. 7

      Lounaan hinta muuttuu 10 minuutin välein – helsinkiläisravintola kokeilee ensimmäisenä maailmassa

    8. 8

      WSJ: Norwegian aloittaa suorat lennot Euroopasta Yhdysvaltoihin - Liput halvimmillaan noin 60 euroa

    9. 9

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    10. 10

      Ruotsissa ollaan lähellä asuntokuplan puhkeamista – ”pitäisi olla jo huolissaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näkökulma: Viis sijoittajavastuusta, pian Suomi pelastaa taas finanssipelureita

    2. 2

      Lääkäri näpäyttää työnantajia Fennia-lehdessä: Työkyky ei ole pajatso

    3. 3

      WSJ: Norwegian aloittaa suorat lennot Euroopasta Yhdysvaltoihin - Liput halvimmillaan noin 60 euroa

    4. 4

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    5. 5

      Nokia yllätti: 5g-verkkojen rakennus alkaa jo tänä vuonna

    6. 6

      Velkaneuvoja LM:lle: Tästä syystä asuntovelalliset joutuvat maksuvaikeuksiin

    7. 7

      Kalevala Koru irtisanoi noin 100 jälleenmyyntisopimusta - ”Jakelua järjestellään uudelleen”

    8. 8

      Asuntopula kärjistyy Uudessakaupungissa – ”Tuolla rahalla pitäisi saada enemmän”

    9. 9

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    10. 10

      Uusi velkaennätys on ovella – maailman yhteenlaskettu velka on käsittämätön summa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    9. 9

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    10. 10

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    11. Näytä lisää