Valikko

Luonnon oikut aiheuttavat miljoonakorvauksia

Rankkasateet ja raekuurot ovat aiheuttaneet useita satoja vahinkoja vahinkoyhtiöiden asiakkaille. Erityisesti reilu viikko sitten Porissa sattunut rankkasade teettää useiden miljoonien eurojen korvausvastuut vakuutusyhtiöille, arvioi Tapiolan palvelupäällikkö Jukka Sironen.
Oikukas sää on tänä vuonna pitänyt vakuutusyhtiöiden korvausasioista vastaavat kiireisinä. Erityisesti rankkasateet ja ukkoskuurot ovat aiheuttaneet korvausvelvoitteita vakuutusyhtiöille.

Esimerkiksi vakuutusyhtiö Ifissä on yhteydenottoja kertynyt henkilöasiakkaiden omaisuus- ja autovahinkojen korvauspalvelukeskuksiin jopa 2-2,5-kertainen määrä tavanomaisiin päiviin verrattuna viime aikoina.

Tapiolan palvelupäällikön Jukka Sirosen mukaan erityisesti elokuussa Porin rankkasateet ja Mikkelin ukkosmyräkkä ovat aiheuttaneet töitä vahinkoyhtiöissä.

– Porissa jäi veden alle meidän tietojemme mukaan noin 800 rakennusta, joista syntyy miljoonien korvaukset. Suurin osa veden valtaamista taloista on ollut omakotitaloja, Sironen sanoo.

Mikkelin ukkosmyräkkä aiheutti paikallisen trombin, jonka vuoksi puita kaatui talojen päälle. Usein ukkoskuurot rikkovat lattialämmitys- tai hälytysjärjestelmiä kiinteistöissä.

Korvauspäällikkö Mikko Vaitomaan mukaan Ifin kotivakuutuksesta korvataan rankkasateiden aiheuttamia vahinkoja vain laajimmasta turvasta eli silloin kun varauduttu äkillisiin ja ennalta arvaamattomiin tapahtumiin. Mikäli vesi on tullut viemäreiden kautta, kysymykseen tulee turva vuotovahingon varalta.

– Raekuurojen aiheuttamia vahinkoja kiinteistöille korvataan laajimmasta turvasta äkillisenä ja ennalta arvaamattomana tapahtumana. Suppeammat turvat korvaavat vain jos vahingon syynä on myrskytuuli, Vaitomaa kertoo.

Rajut raekuurot ovat aiheuttaneet vahinkoja myös autoille. Useimmiten autovakuutuksissa bonukset eivät alene vahingoissa, joissa raekuuro tai myrsky on vahingoittanut ajoneuvoa.

– Raekuurovahingot ajoneuvon maalipinnalle ja puun kaatuminen myrskytuulessa ajoneuvon päälle ovat korvattavia täyskaskon törmäysturvasta, kertoo korvauslakimies Sami Salonen Ifistä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    3. 3

      Näkökulma: Kapina jatkuu – Brexit ja Trump olivat vasta alkua

    4. 4

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    5. 5

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    6. 6

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    7. 7

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    8. 8

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    9. 9

      Wahlroos: Tässä on Suomen työttömyysongelman perimmäinen syy – ”Ihan käsittämätöntä”

    10. 10

      Kiinassa rakennetaan aidon kokoinen Titanic-kopio

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    3. 3

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    4. 4

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    5. 5

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    6. 6

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    7. 7

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    8. 8

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    9. 9

      Kemijärven sillan ja Turun sairaalan betoniongelman syy selvisi: liikaa ilmaa

    10. 10

      Näkökulma: Kapina jatkuu – Brexit ja Trump olivat vasta alkua

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Kelan pääjohtaja SK:lle ”Miksi ylläpidämme järjestelmää, joka maksaa ihmiselle olemisesta?

    3. 3

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    4. 4

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    5. 5

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    6. 6

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    7. 7

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    8. 8

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    9. 9

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    10. 10

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    11. Näytä lisää