Sloggin peppukisa pöyristyttää

Sloggin kampanja, jossa etsitään maailman kauneinta tai komeinta peppua, ärsyttää ja huolestuttaa Ruotsissa. Kampanjassa nuoria naisia ja miehiä kehotetaan lähettämään itsestään kuva internet-sivulle muiden arvosteltavaksi.


Ruotsissa internetin turvallisuusasiantuntijat ja lasten oikeuksia valvovat järjestöt pitävät Sloggin kampanjaa vastuuttomana. Järjestöt varoittavat useissa ruotsalaismedioissa, että pornahtavat alusvaatekuvat voivat päätyä pedofiilien käyttöön.

– On muistettava, että kuvat voivat päätyä kaikkiin mahdollisiin paikkoihin ja yhteyksiin. En usko, että ihmiset tajuavat tätä, kun he osallistuvat tällaisiin kisoihin, sanoi Anders Ahlqvist Ruotsin keskurikosspoliisin internet-rikososastolta Svenska Dagbladet -lehdelle.

Alusasuvalmistaja Triumphin omistaman Sloggin Skandinavian markkinointijohtaja Sofie Lindahl Jessen sanoi Dagens Media -lehdelle, että kansainvälistä kampanjaa on vastustettu ainoastaan Ruotsissa. Hänen mukaansa maassa siedetään harvinaisen huonosti alastomuutta.

Sloggi perustelee tempaustaan tuotemerkin nuorentamisella, se haluaa irtautua puuvillakalsari-imagosta.
Markkinoinnin ammattilaiset eivät silti anna kiitosta kampanjalle.

– Tässä on yritetty tehdä radikaali muutos mielikuvaan. Yhtäkkiä Sloggia tulisi pitää nuorekkaana, pornografian rajoja hipovana merkkinä. Muutos olisi pitänyt tehdä vähitellen, sanoi tuotemerkkikonsultti Johan Gromark E24-verkkolehdelle.

Kilpailu on saanut Sloggin mukaan suuren suosion, kuvia on saapunut 30 maasta yhteensä yli 72 000 kappaletta. Sivuille voi rekisteröityä, antaa arvosanoja kuville ja ottaa myös yhteyttä muihin kilpailijoihin.

Kilpailun voittajalle on luvassa mallisopimus. Ikäraja kilpailuun osallistumiselle on 18 vuotta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    2. 2

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    3. 3

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    4. 4

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    5. 5

      Siwojen ja Valintatalojen yt:t päättyivät: 51 kauppaa lopettaa, 206 työpaikkaa katoaa

    6. 6

      Kelan omat työntekijät huolestuivat ruuhkista: ”Jälleen yksi varoittava esimerkki”

    7. 7

      Asumisunelmat karkaavat: ”Monet yksinäiset vanhukset ovat loukussa”

    8. 8

      Miljoonahankkeen neuvonantaja paljastaa 5 vinkkiä menestykseen

    9. 9

      ”Suomessa eletään nyt kovinta nousukautta” – palvelualat kasvoivat reippaasti

    10. 10

      114 kaupan lista – katso, mitkä Siwat ja Valintatalot ovat vaarassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    3. 3

      Karu arvio öljystä: Jos toukokuussa ei tapahdu, romahdus uhkaa

    4. 4

      Kommentti: Toisille pian 200 e/kk enemmän – Lindströmin eläketuki on epäreilu

    5. 5

      10 hankalaa kysymystä työhaastatteluista – ja mitä niillä haetaan

    6. 6

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    7. 7

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    8. 8

      Donald Trumpin ”talvipalatsi” on huikean kallis eliittiklubi – katso hulppeat kuvat kartanosta

    9. 9

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    10. 10

      Siwojen ja Valintatalojen yt:t päättyivät: 51 kauppaa lopettaa, 206 työpaikkaa katoaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    3. 3

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    4. 4

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    5. 5

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    6. 6

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    7. 7

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    8. 8

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    9. 9

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    10. 10

      Karu arvio öljystä: Jos toukokuussa ei tapahdu, romahdus uhkaa

    11. Näytä lisää