Valikko

Suomen Pankin johtovirka avoimeen hakuun

Kilpajuoksu Suomen Pankin johtajistoon alkaa taas. Matti Louekoski jättää tehtävänsä vuodenvaihteessa, ja pankki etsii nyt uutta pomoa avoimella haulla.
Suomen Pankin johtokuntaan avautuu haluttu työpaikka, kun eläkkeelle jäävän Louekosken toimikausi päättyy tämän vuoden lopussa.

Pankin työnjaon mukaan virassa saa muun muassa johtaa keskuspankin toimintoja ja junailla alan kansainvälistä yhteistyötä.

Pankkivaltuusto käynnisti tänään avoimen haun viran täyttämiseksi. Työpaikkailmoitus on sekä internetissä että viikonlopun sanomalehdissä. Hakuaika päättyy 10. syyskuuta.

– Aiomme haastatella sopivat hakijat mahdollisimman nopeasti sen jälkeen, kertoo valtuuston puheenjohtaja, kansanedustaja Seppo Kääriäinen (kesk).

Edellisillä avoimilla hakukierroksilla keskuspankin johtajavirkoja ovat tavoitelleet ahkerasti myös niinsanotut tavalliset kansalaiset.

Pätevyysvaatimuksena virkaan on "tehtävän edellyttämä asiantuntemus", jonka monet ovat tulkinneet mieleisekseen.

– Tietysti tämä aina houkuttaa ihmisiä, mutta muistuttaisin että tässä on kyseessä varsin vakavahenkinen virka. Oikeasti päteviäkin hakijoita tulee varmasti melkoinen määrä, Kääriäinen uskoo.

Pilailuhakijoiden määrä on lisääntynyt siitä lähtien, kun hakemuksen on voinut toimittaa keskuspankille sähköpostilla.

– Silti suoraan sanoen en muista yhtään niin hyvää vitsihakemusta, että se olisi erityisesti naurattanut. Eniten niistä on vain työtä hakemusten käsittelijöille, Kääriäinen kertoo.

Jokainen hakemus käydään pankkivaltuustossa läpi. Johtokunnan jäsenet nimittää tasavallan presidentti valtioneuvoston ehdotuksesta.

Suomen Pankin johtokuntaan kuuluvat tällä hetkellä Louekosken lisäksi Erkki Liikanen, Sinikka Salo sekä Pentti Hakkarainen. Toimikauden pituus on viisi vuotta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Näkökulma: Kapina jatkuu – Brexit ja Trump olivat vasta alkua

    2. 2

      SS: Myykö lapsesi sukkia päästäkseen luokkaretkelle? Yrityksille miljoonabisnes

    3. 3

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    4. 4

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    5. 5

      HS: Koulutettuja suomalaisia kaikkoaa ulkomaille – vain harva aikoo palata

    6. 6

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    7. 7

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    8. 8

      Wahlroos: Tässä on Suomen työttömyysongelman perimmäinen syy – ”Ihan käsittämätöntä”

    9. 9

      Näkökulma: Vaarallisin jytky uhkaa 4. joulukuuta – voittaisi Brexitin ja Trumpin

    10. 10

      Neljä suurkaupunkia aikoo kieltää dieselautot

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    3. 3

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    4. 4

      SS: Myykö lapsesi sukkia päästäkseen luokkaretkelle? Yrityksille miljoonabisnes

    5. 5

      Näkökulma: Kapina jatkuu – Brexit ja Trump olivat vasta alkua

    6. 6

      HS: Koulutettuja suomalaisia kaikkoaa ulkomaille – vain harva aikoo palata

    7. 7

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    8. 8

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    9. 9

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    10. 10

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    5. 5

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    6. 6

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    7. 7

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    8. 8

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    9. 9

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    10. 10

      Nobel-voittaja Bengt Holmström: Suomalaiset saavat liikaa palkkaa

    11. Näytä lisää