Kohukauppias teki tutkintapyynnön Pamista

Kangasalalaisen K-Supermarketin kauppias on tehnyt tutkintapyynnön Pamista.


Palvelualojen ammattiliitto aloitti saarron kangasalalaista K-kauppaa kohtaan. Pamin mukaan kaupassa on syyllistytty myös seksuaaliseen ahdisteluun, raskaana olevien syrjintään sekä jätetty sairaslomapalkkoja maksamatta.

Kauppias Tapio Vierikan mukaan väitteet eivät pidä paikkaansa. Vierikan asianajajan Jouni Korhosen mukaan työntekijät ovat myöhemmin peruneet osan väitteistään.

– Viemme asiaa eteenpäin törkeänä kunnianloukkauksena. Häpäiseminen on tehty tahallaan loukkaamistarkoituksessa. Samalla on tehty vakavaa vahinkoa kauppiaan elinkeinotoiminnalle, Korhonen sanoo lähettämässään tiedotteessa.

– Pamin mielestä huulenheitto työpaikalla aikuisten ihmisten kesken on seksuaalista ahdistelua. Syrjintä on sitä, että työntekijä ei ole saanut vuoroja juuri haluamanaan aikana. Sairasajan palkat on kaikilta osin maksettu, vaikka joskus on käyty keskustelua sairasloman perusteesta. Väitetty luottamusmiehen irtisanominen oli varsinainen uutisankka, jonka liittokin sentään osasi vetää pian takaisin. Pam ei halua selvittää asioita, vaan julistaa ostoboikotin ja hakusaarron, Vierikka sanoo.

Korhonen ja Vierikka kertovat haluavansa selvittää asiat Pamin kanssa neuvotteluilla. Korhonen on esittänyt Pamille neuvottelujen jatkamista ensi tiistaina. Liitto ei ole toistaiseksi vastannut hänelle.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Konkarisijoittaja Tom Tukiainen, 59, pani 100 000 euroa riskillä turvapaikanhakijoihin

    2. 2

      ”Alkaako miesten katoaminen työvoimasta jo lapsuudessa?”

    3. 3

      Sunnuntaisuomalainen: Pimeä passikauppa näkyy Suomessa

    4. 4

      Brittilehti hehkuttaa suomalaista perustulokokeilua – ongelmia kaksi

    5. 5

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    6. 6

      Kerrostaloasuntojen rakentamisessa hurja tahti – kuin 1970-luvun maaltamuuton aikaan

    7. 7

      Merkel kuittaili Trumpille iPhoneista ja saksalaisautoista

    8. 8

      Näkökulma: Sijoittajalla huolestuttavan houkuttelevat tulevaisuuden näkymät

    9. 9

      Kommentti: Pitkäaikaistyöttömyys laskee, Sipilä väitti – tilastoharhan takaa paljastuu karu totuus

    10. 10

      Näin korkojen nousu näkyisi asuntomarkkinoilla – iskisi ensin pieniin asuntoihin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    2. 2

      Merkel kuittaili Trumpille iPhoneista ja saksalaisautoista

    3. 3

      Uutissuomalainen: Finlayson suuttui uusnatsistisen verkkokaupan myynnistä

    4. 4

      Näkökulma: Sijoittajalla huolestuttavan houkuttelevat tulevaisuuden näkymät

    5. 5

      Sunnuntaisuomalainen: Pimeä passikauppa näkyy Suomessa

    6. 6

      Ikea pahoittelee mokaansa – israelilaiskatalogi esittelee kotia ilman naisia ja tyttöjä

    7. 7

      Näin korkojen nousu näkyisi asuntomarkkinoilla – iskisi ensin pieniin asuntoihin

    8. 8

      Kerrostaloasuntojen rakentamisessa hurja tahti – kuin 1970-luvun maaltamuuton aikaan

    9. 9

      Kommentti: EK mullisti Suomen – ja antoi ”syötön Sdp:n lapaan”

    10. 10

      Brittilehti hehkuttaa suomalaista perustulokokeilua – ongelmia kaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    2. 2

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    3. 3

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    4. 4

      ”Kesämökkejä alkaa olla riesaksi asti” – FK ei halua, että omaisuutta pantataan perinnöksi

    5. 5

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    6. 6

      Asuntokaupan 10 vaaran merkkiä – näin vältät astumasta miinaan

    7. 7

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    8. 8

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    9. 9

      Julkkisten rahoittaman lentoyhtiön kassasta katosi satoja tuhansia euroja – hakeutuu nyt konkurssiin

    10. 10

      Kuin bensaa ostaisi: Forssassa aloittaa myyjätön kauppa

    11. Näytä lisää