Valikko

PS3 kiihdytti hinnanalennuksen jälkeen

Playstation 3 -pelikonsolin myynti kohentui Yhdysvalloissa huomattavasti heinäkuussa Sonyn laskettua konsolinsa hintaa. Yhdysvaltain videopeli- ja -konsolimarkkinat kasvoivat 37 prosenttia viime vuoden heinäkuuhun verrattuna.


Videopelejä ja -konsoleita myytiin kaikkiaan 926 miljardin dollarin arvosta, kertoo uutistoimisto Reuters tutkimusyhtiö NPD:n tutkimustietojen pohjalta. Konsolimyynti kasvoi peräti 140 prosenttia 286 miljoonaan dollariin, mutta pelimyynti vain 11 prosenttia 419 miljoonaan dollariin.

PS3:n toimitukset kasvoivat 159 000 kappaleeseen vajottuaan alle sadantuhannen kolmena edellisenä kuukautena. Sony alensi konsolin hintaa viime kuun alussa sadalla dollarilla 500 dollariin. 

Wii piti kuitenkin Yhdysvaltain pelikonsolikuninkuuden ylivoimaisesti. Nintendon 250 dollarin hintaisen konsolin toimitukset ylsivät 425 000:een. 

Microsoftin Xbox 360:n toimitukset laskivat vuoden takaisesta 18 prosenttia 170 000:een, mutta pudotus ei ollut niin suuri kuin jotkut analyytikot olivat ennustaneet konsolin teknisten ongelmien perusteella. 

Peleistä EA:n NCAA Football 08:n Xbox 360 -versio oli myydyin. Kaupaksi meni 397 000 peliä. Samaa peliä myytiin PS2:lle 236 000 kappaletta ja PS3:lle 156 000. Wiin suosituin oli Wii Play, jota myytiin 278 000 kappaletta. 

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    2. 2

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    3. 3

      Näin 3 ammattilaista sijoittaa rahansa – jännitystä, fanitusta ja varmoja kohteita

    4. 4

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    5. 5

      AKT:n Piirainen vastaa ahtaajakommentteihin: ”Liikemies Kakkonen heittää mielipiteitään faktoina”

    6. 6

      Koulupakko 17- tai 18-vuotiaaksi? ”Meillä on kasvava joukko nuoria, joilla on heikot taidot lukutaidossa, matematiikassa ja luonnontieteissä”

    7. 7

      Kaasuputki Venäjältä Saksaan kuumentaa tunteita – Merkelin hallituksen toimia ihmetellään

    8. 8

      Väitöskirja: Intialaisten työntekijöiden perään pitää katsoa

    9. 9

      Yhä useammalta työttömältä evätään tuet – ”Seuranta on tehostunut”

    10. 10

      Coca-Cola saa uuden toimitusjohtajan – tehtävä selvä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    2. 2

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    3. 3

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    4. 4

      Länsimetro valmis liikenteelle aikaisintaan huhtikuussa – Matinkylään yhteys kesäkuussa

    5. 5

      AKT:n Piirainen vastaa ahtaajakommentteihin: ”Liikemies Kakkonen heittää mielipiteitään faktoina”

    6. 6

      Väitöskirja: Intialaisten työntekijöiden perään pitää katsoa

    7. 7

      S-ryhmä joutui myrskynsilmään – turkiskohussa kyse on neljästä tuotteesta

    8. 8

      Yhä useammalta työttömältä evätään tuet – ”Seuranta on tehostunut”

    9. 9

      Luulitko Helsinkiä kalliiksi? Tämä vertailu todistaa toisin

    10. 10

      Kommentti: Kansanedustajat, kauppa päättää valikoimansa itse

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    4. 4

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    5. 5

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    6. 6

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    7. 7

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    8. 8

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    9. 9

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    10. 10

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    11. Näytä lisää