Kolumni: Jospa Turkka raiskaisi Lenitan

Turkka raiskasi Lenitan - aion silti pitää lapsen. Näin muistellaan Uutispöytäblogissa 80-luvun lööppikisan voittajaa.
Kieltämättä tuollainen yhdistelmä olisi iltapäivälehden toimittajalle riemuvoitto. Molemmat henkilöt ovat vahvasti mielipiteitä jakavia, otsikossa on seksiä ja väkivaltaa ja vielä viaton uhri. Otsikon ainoa ongelma on, että se ei ole totta.

Oikeastakin elämästä löytyy otsikoita, jotka ovat jääneet historiaan ikimuistoisina.

Kuka muistaa tämän: "Alkon Koski sammui Nykissä"? Näin uutisoi Ilta-Sanomat, kun Alkon pääjohtaja Heikki Koski osallistui New Yorkin maratonille.

Koski uupui nestehukan vuoksi, mikä ei ole maratonilla mitenkään epätavallista. Toimituspäällikkö lienee onnitellut itseään muutamaankin kertaan veikeästä otsikosta.

Lööppijournalismi voi olla hauskaa mutta myös julmaa. "Ahti anoi armoa humalassa", kertoi Ilta-Sanomat, kun Suomen Pankin pääjohtaja Ahti Karjalainen sai potkut, joita kuulemaan ex-ministeri saapui humalassa.

Otsikointi on yksi toimittamisen kuninkuuslajeja. Hyvät editoijat ovat toimituksessa painonsa arvoisia kultaa. Näin myös talousuutisoinnissa ja erityisesti verkkouutisoinnissa.

Tilaa on vähän, taitolla ei voi kikkailla ja kuvavalintaan ei välttämättä ole ehditty käyttää minuuttia enempää. Jäljelle jää otsikko, jonka avulla pitäisi sekunnin murto-osassa välittää lukijalle tietoa siitä, mistä asiassa on kyse.

Hyvä otsikko on lisäksi aina myyvä, se herättää kiinnostuksen, tarjoaa draamaa ja lupaa tyydyttää lukijan uteliaisuuden.

Koukuttaminen vaatii tyylitajua. Konkarikaan ei onnistu aina, ja otsikko jää latteaksi tai siitä tulee yläviritteinen. Jälkimmäinen herättää ansaitusti närkästystä, joka erityisesti verkossa purkautuu turhautuneita kommentteina. Kiitos valppaille lukijoille siitä, ettette päästä meitä toimittajia helpolla.

Taloussanomien verkkosivuille on avattu tällä viikolla mahdollisuus suositella uutisia muille lukijoille. Lisäksi uutiset on jaoteltu kolmeen eri kategoriaan: luetuimpiin, kommentoiduimpiin ja suositelluimpiin.

Luetuimpiin uutisiin voi päätyä joskus ristiriitaisiakin tunteita herättäviä uutisia, ehkä vain näppärän otsikon ansiosta. Luetuimpien ja suositeltujen uutisten ero taitaa löytyä juuri siitä, että toisista on ollut lukijalle aidosti hyötyä.

Perussääntö on, että jutun pitää lunastaa otsikon lupaus. Tämä teksti ei niin tehnyt. Kyseessä olikin enemmän tehokeino ja osoitus siitä, että otsikolla voi kikkailla.

Ärsyttikö? Puolustaudun sillä, että se on osittain kolumnoinnin tarkoituskin; herättää mielipiteitä, tunteita ja ajatuksia.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      WSJ: Norwegian aloittaa suorat lennot Euroopasta Yhdysvaltoihin - Liput halvimmillaan noin 60 euroa

    2. 2

      Asuntopula kärjistyy Uudessakaupungissa – ”Tuolla rahalla pitäisi saada enemmän”

    3. 3

      Suuri murros edessä – pankkien alettava antaa asiakastietoja ulkopuolisille

    4. 4

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    5. 5

      Kalevala Koru irtisanoi noin 100 jälleenmyyntisopimusta - ”Jakelua järjestellään uudelleen”

    6. 6

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    7. 7

      Uusi velkaennätys on ovella – maailman yhteenlaskettu velka on käsittämätön summa

    8. 8

      Osa uhatuista tv-kanavista ei pimenekään 1,5 miljoonassa kodissa – ainakaan vielä

    9. 9

      Lounaan hinta muuttuu 10 minuutin välein – helsinkiläisravintola kokeilee ensimmäisenä maailmassa

    10. 10

      Suomen sähköverkkoon hyökätään jatkuvasti – myös suurvallat aktiivisia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    2. 2

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    3. 3

      Lounaan hinta muuttuu 10 minuutin välein – helsinkiläisravintola kokeilee ensimmäisenä maailmassa

    4. 4

      Uutuuskirja: Neuvostoliittolaiset halusivat ranskalaiset kankaat vaatteisiin – Koivisto esti

    5. 5

      Osa uhatuista tv-kanavista ei pimenekään 1,5 miljoonassa kodissa – ainakaan vielä

    6. 6

      Ruotsissa ollaan lähellä asuntokuplan puhkeamista – ”pitäisi olla jo huolissaan”

    7. 7

      Suuri murros edessä – pankkien alettava antaa asiakastietoja ulkopuolisille

    8. 8

      Uusi velkaennätys on ovella – maailman yhteenlaskettu velka on käsittämätön summa

    9. 9

      Suomen sähköverkkoon hyökätään jatkuvasti – myös suurvallat aktiivisia

    10. 10

      Jarmon, 55, lähi-Siwa joutui lakkautuslistalle – ”Voi kehveli, tämä oli paras kauppa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    9. 9

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    10. 10

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    11. Näytä lisää