Valikko

Hoitoala lisää painetta poliitikkojen niskaan

Hoitoalan järjestöt lisääväät paineita palkankorotuksia hoitajille luvanneita poliitikkoja kohtaan. Hoitajien Tehy ja perushoitajien Super korostavat valtiontalouden antavan nyt tilaa hoitoalan palkankorotuksille.
Liitot muistuttavat hallituksen lyhentävän valtion velkaa tänä vuonna 1,3 miljardia ja ensi vuonna 2,2 miljardia euroa samalla, kun julkiset palvelut näivettyvät.

– Tämä ei voi olla kansalaisten kannalta oikea linja, Superin ja hoitoalan yhteisen neuvottelujärjestön TNJ:n puheenjohtaja Juhani Palomäki sekä Tehyn puheenjohtaja Jaana Laitinen-Pesola korostavat julkisuuteen toimittamassa tiedotteessaan.

Liittojen mukaan huomio on nyt kunta-alan työmarkkinaneuvottelussa, mutta valtiovalta ei pääse pakoon vastuutaan hoitopalveluiden tasosta ja työvoiman riittävyydestä.

Ne muistuttavat hallituksen ohjelmassaan sitoutuneen tukemaan korotetulla valtionosuudella sellaista kuntasektorin palkkaratkaisua, joka edistää naisalojen palkkojen kilpailukykyä, sekä luvanneen ohjelman sosiaali- ja terveyspalveluita koskevassa kohdassa turvata hoitoalalle riittävä henkilöstö muun muassa kilpailukykyisellä palkkauksella.

Kunta-alan neuvottelut jatkuvat torstaina. Superia ja Tehyä edustava TNJ tuskin lyö selkeitä palkkatavoitteitaan vieläkään pöytään.

Suomen ammattiliittojen keskusjärjestön SAK:n puheenjohtaja Lauri Ihalainen kauhisteli tiistaina poliitikkojen pakankorotuslupausten johtaneen työmarkkinoilla palkka-palkka-kilpailuun, joka nostaa korotuspyyntöjä ja osaltaan ruokkii inflaatiota.

Kunta-alan unionia sekä julkisten ja hyvinvointialojen liittoa JHL:a johtava Tuire Santamäki-Vuori puolestaan sanoi samassa tilaisuudessa hoitoalan irtioton yhteisrintamasta romuttavan sen työn, mitä vuosia on tehty työn arvioinnin eteen.

– Alipalkkaus koskee koko kunta-alaa. Sitä pitää myös yhdessä ratkaista, Santamäki-Vuori totesi.

Kunta-alan sopimukset ovat voimassa kuun loppuun, mutta uudet sopimukset yritetään puristaa 5. syyskuuta mennessä, jotta aikataulutus istuisi yksiin valtion talousarvion antamisen kanssa.

Muut kunnalliset neuvottelujärjestöt hakevat noin 10 prosentin palkankorotuksia kahdelle vuodelle sekä palkkaohjelmaa, joka korjaisi kunta-alan palkkojen jälkeenjääneisyyttä toiset 10 prosenttia viidessä vuodessa. Hoito-ala ei ole omia tavoitteitaan täsmentänyt muiden tavoin.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    4. 4

      HS: Koulutettuja suomalaisia kaikkoaa ulkomaille – vain harva aikoo palata

    5. 5

      Näkökulma: Kapina jatkuu – Brexit ja Trump olivat vasta alkua

    6. 6

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    7. 7

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    8. 8

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    9. 9

      Wahlroos: Tässä on Suomen työttömyysongelman perimmäinen syy – ”Ihan käsittämätöntä”

    10. 10

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    3. 3

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    4. 4

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    5. 5

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    6. 6

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    7. 7

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    8. 8

      Näkökulma: Kapina jatkuu – Brexit ja Trump olivat vasta alkua

    9. 9

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    10. 10

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Kelan pääjohtaja SK:lle ”Miksi ylläpidämme järjestelmää, joka maksaa ihmiselle olemisesta?

    3. 3

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    4. 4

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    5. 5

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    6. 6

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    7. 7

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    8. 8

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    9. 9

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    10. 10

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    11. Näytä lisää