Kiina syyttää leluvirheistä Mattelia

Kiinan hallituksen mukaan 85 prosentissa vaarallisiksi todetuista leluista on Mattelin oma suunnitteluvirhe. Se vakuuttaa, että lelut valmistettiin yhdysvaltalaisen lelujätin vaatimusten mukaisesti.


Näin kertoo argentiinalaislehti Clarín verkkosivuillaan.

Mattel on elokuun aikana vetänyt markkinoilta yhteensä noin 20 miljoonaa kiinalaisvalmisteista lelua turvallisuussyistä.

Kiinan mukaan vain 15 prosenttia ongelmista on kiinalaisvalmistajien syytä. Näissä leluissa oli käytetty lyijypitoista maalia vastoin Mattelin sääntöjä.

Kiinalaisministeri Li Changjiangin mukaan muut virheet johtuvat siitä, että lelujen suunnittelussa oli "vakavia ongelmia".

– Vastaavat lelut olisi palautettu missä tahansa maassa, hän sanoi lehdistötilaisuudessa maanantaina.

Kiinalaistuotanto on kärsinyt viime aikoina useista skandaaleista maailmalla.

Riskituotteiden joukossa on lelujen lisäksi  myrkyllistä dietyyliglykolia sisältänyt hammastahna, joka vedettiin markkinoilta Väli-Amerikassa toukokuussa.

Yhdysvalloissa lemmikkielämiä puolestaan sai alkuvuodesta myrkytysoireita ruoasta, joka sisälsi melamiinia.

Kiina on käynnistänyt nelikuukautisen kampanjan päästäkseen eroon tuotantonsa epäsäännöllisyyksistä. Hallituksen mukaan niiden vaikutus maan vientiin on yhden prosentin luokkaa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    2. 2

      Pakkasen kiristyminen voi moninkertaistaa sähkönkulutuksen – näin vältyt yllätyksiltä

    3. 3

      Viro aikoo korottaa olutveroa 70 % parhaaseen myyntiaikaan – Olvia jännittää

    4. 4

      Eduskunta äänestää tänään Bernerin luottamuksesta

    5. 5

      Puolet Kampin kauppakeskuksesta myydään

    6. 6

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    7. 7

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    8. 8

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    9. 9

      Liki 4 miljardia euroa 2 vuodessa – ennätysmäärä rahaa virtasi Kiinasta Suomeen

    10. 10

      220 000 jäsenen ammattiliitto JHL haluaa jäsenilleen palkankorotuksen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    2. 2

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    5. 5

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    6. 6

      Viro aikoo korottaa olutveroa 70 % parhaaseen myyntiaikaan – Olvia jännittää

    7. 7

      Siwojen ja Valintatalojen yt:t päättyivät: 51 kauppaa lopettaa, 206 työpaikkaa katoaa

    8. 8

      Asumisunelmat karkaavat: ”Monet yksinäiset vanhukset ovat loukussa”

    9. 9

      Kelan omat työntekijät huolestuivat ruuhkista: ”Jälleen yksi varoittava esimerkki”

    10. 10

      Puolet Kampin kauppakeskuksesta myydään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    3. 3

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    9. 9

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    10. 10

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    11. Näytä lisää