Valikko

Korvikkeet eivät syö tupakkamarkkinoita

Nikotiinikorvaustuotteiden myynnin laajentaminen kauppoihin, huoltoasemille ja kioskeihin ei ole vähentänyt tupakan myyntiä.
Samaan aikaan korvaustuotteiden ostaminen apteekista on vähentynyt liki 40 prosenttia. Yli puolet tuotteita käyttävistä kuluttajista ostaa nikotiinikorvaustuotteita kaupoista.

Korvaustuotteiden myynti sallittiin tupakkaa myyvissä paikoissa viime vuoden helmikuussa.

Taloustutkimus tutki asiaa Apteekkariliiton tilauksesta.

Tupakkateollisuusliiton tilastojen mukaan savukkeiden ja sikareiden myynti on laskenut tämän vuoden tammi-heinäkuussa vain 0,7 prosenttia verrattuna edellisen vuoden vastaavaan ajankohtaan.

Uusimassa Apteekkarilehdessä Apteekkariliitto ilmaisee huolensa, että tuotteita käytetään lisääntyvässä määrin väärin, ilman aikomusta lopettaa tupakointia niiden avulla.

Tupakoinnin ja nikotiinikorvaustuotteiden yhteiskäytön vaikutuksista ei ole tutkittua tietoa. Yhteiskäyttö voi aiheuttaa nikotiinin yliannostuksen ja siten pahentaa nikotiiniriippuvuutta. Nikotiinikorvaustuotteita ei ole tarkoitettu korvaamaan tupakkaa satunnaisesti.

Taloustutkimuksen tekemän selvityksen mukaan 15–79-vuotiaista tupakoi säännöllisesti tai satunnaisesta runsas neljännes. Heistä seitsemän prosenttia käyttää tupakan ohella myös nikotiinikorvaustuotteita.

Apteekkarilehden mukaan tupakoitsijat käyttävät nikotiinikorvaustuotteita, kuten nikotiinipurkkaa, tilanteissa, joissa tupakointi ei ole mahdollista.

Taloustutkimuksen tekemään selvitykseen haastateltiin kaikkiaan 2 005 suomalaista, jotka olivat iältään 15–79-vuotiaita.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    2. 2

      SS: Myykö lapsesi sukkia päästäkseen luokkaretkelle? Yrityksille miljoonabisnes

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    5. 5

      HS: Koulutettuja suomalaisia kaikkoaa ulkomaille – vain harva aikoo palata

    6. 6

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    7. 7

      Näkökulma: Kapina jatkuu – Brexit ja Trump olivat vasta alkua

    8. 8

      Wahlroos: Tässä on Suomen työttömyysongelman perimmäinen syy – ”Ihan käsittämätöntä”

    9. 9

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    10. 10

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    3. 3

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    4. 4

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    5. 5

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    6. 6

      Näkökulma: Kapina jatkuu – Brexit ja Trump olivat vasta alkua

    7. 7

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    8. 8

      SS: Myykö lapsesi sukkia päästäkseen luokkaretkelle? Yrityksille miljoonabisnes

    9. 9

      HS: Koulutettuja suomalaisia kaikkoaa ulkomaille – vain harva aikoo palata

    10. 10

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Kelan pääjohtaja SK:lle ”Miksi ylläpidämme järjestelmää, joka maksaa ihmiselle olemisesta?

    3. 3

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    4. 4

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    5. 5

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    6. 6

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    7. 7

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    8. 8

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    9. 9

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    10. 10

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    11. Näytä lisää