Tupakointikielto rokottaa tupakan myyntiä

Kesäkuussa voimaan tullut kielto tupakoida ravintoloissa rokottaa tupakan myyntiä. Valtiovarainministeriö uskoo tupakkaveron verokertymän putoavan tänä vuonna 617 miljoonaan euroon tupakointikiellon takia.


Viime vuonna tupakkavero tuotti valtion kassaan 625 miljoonaa euroa.

Tupakkaveron verokertymän kasvuvauhti näyttää hidastuneen kesäkuun jälkeen, vaikka kuukausittaiset kertymätilastot eivät ole täysin verrannollisia. Alkuvuonna verokertymä kasvoi 3-4 prosenttia edelliseen vuoteen verrattuna. Kesäkuussa verokertymä kasvoi kaksi prosenttia, heinäkuussa kasvu jäi yhteen prosenttiin.

Tupakkateollisuus ry:n tilastojen mukaan savukkeiden myynti laski tammi-heinäkuussa 0,7 prosenttia viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna.

Markkinatutkimusyhtiö ACNielsenin mukaan savukemyynti kaupoissa kehittyy positiivisesti, mutta kasvuvauhti on hiljentynyt. Savukemyynnin markkina-arvo nousi 3,8 prosenttia kuluvan ja viime vuoden heinäkuun välisenä aikana verrattuna edelliseen vastaavaan jaksoon. Savukemyynnin markkina-arvo oli heinäkuussa noin 660 miljoonaa euroa.

Tupakkayhtiöt muistuttavat, että kolmen kuukauden perusteella on liian aikaista arvioida kiellon myyntivaikutuksia.

Philip Morrisista kerrotaan, että kiellon vaikutukset tuntuvat puolen vuoden kuluttua.

– Kesällä ihmiset pystyvät tupakoimaan terasseilla ja savukkeiden kulutus nousee muuhun vuoteen verrattuna, sanoo viestintäpäällikkö Maria Grönholm British American Tobaccosta.

Altadis Finlandin toimitusjohtaja Kari Heikkilä arvioi, että ravintolatupakoinnin kielto ei ole vielä alkanut purra.

– Kielto ei ole näkynyt markkinaluvuissa, koska laki on uusi ja on kesä. Suomen sääolot huomioon ottaen kiellon luulisi vaikuttavan talvella. Täksi vuodeksi emme ei ole ennakoineet minkäänlaista pudotusta.

Heikkilän mukaan pitkän aikavälin vaikutuksia on vaikea arvioida.

– 20 prosenttia tupakan tuonnista on niin sanottua harmaata tuontia. Suomen myyntiluvut eivät heijasta kulutusta. En usko kymmenien prosenttien laskuun kolmen vuoden ajanjaksolla.

Kehitys Suomessa noudattelee muiden maiden esimerkkiä. Britanniassa heinäkuun alussa voimaan tullut pubien ja ravintoloiden tupakointikielto vähensi savukkeiden myyntiä seitsemän prosenttia.

Altadisin Heikkilä arvelee eron Suomen ja Brittiensaarten myynnissä johtuvan kulttuurieroista.

– Britanniassa pub toimii kodin olohuoneena. Pudotus on siten dramaattisempi.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    2. 2

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    3. 3

      Puolet Kampin kauppakeskuksesta myydään

    4. 4

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    5. 5

      Viro aikoo korottaa olutveroa 70 % parhaaseen myyntiaikaan – Olvia jännittää

    6. 6

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    7. 7

      Nyt voit ostaa Donald Trumpin omistaman Ferrarin

    8. 8

      Tesla aikoo rakentaa jopa kolme uutta jättitehdasta – Suomen saumat paranivat?

    9. 9

      Saksan keskuspankin pääjohtaja: EKP voisi nostaa korkoa 2019

    10. 10

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    4. 4

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    5. 5

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    6. 6

      Siwojen ja Valintatalojen yt:t päättyivät: 51 kauppaa lopettaa, 206 työpaikkaa katoaa

    7. 7

      Viro aikoo korottaa olutveroa 70 % parhaaseen myyntiaikaan – Olvia jännittää

    8. 8

      Asumisunelmat karkaavat: ”Monet yksinäiset vanhukset ovat loukussa”

    9. 9

      Kelan omat työntekijät huolestuivat ruuhkista: ”Jälleen yksi varoittava esimerkki”

    10. 10

      Karu arvio öljystä: Jos toukokuussa ei tapahdu, romahdus uhkaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    3. 3

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    9. 9

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    10. 10

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    11. Näytä lisää