Valikko

Lidl lähti luomukauppaan

Lidlin emo on lähtenyt osakkaaksi Saksan kolmanneksi suurimpaan luomumarketiin.
Erikoinen liitto kuohuttaa Basicin asiakkaita ja tavarantoimittajia, jotka pelkäävät, että raha on noussut eettisiä periaatteita tärkeämmäksi eli lammas myy nahkansa sudelle.

Lidl- ja Kaufland-ketjut omistava Schwarz-ryhmä on jo ostanut pienen siivun ja tehnyt ostotarjouksen lopuistakin Basicin osakkeista. Aiemmilla omistajilla, pääasiassa ketjussa sen perustamisesta 1998 saakka mukana olleilla yksityishenkilöillä, on syyskuun puoliväliin aikaa harkita tarjousta.

Hintaa ei ole kerrottu, mutta Basicin johtoryhmään kuuluva Johann Priemeyer luonnehti sitä Lebensmittelzeitung-lehden haastattelussa "yligalaktisen hyväksi".

Münchenissä perustetun Basicin liikevaihto kasvoi viime vuonna 37 prosenttia 73 miljoonaan euroon.

Ketjulla on Saksassa ja Itävallassa tällä hetkellä 25 noin tuhannen neliön laajuista myymälää, joista löytyy pakastekaapista leikkeletiskiin 8 000 luomulaatuista tuotetta.

Vuoden lopussa enimmäkseen kantakaupungeissa sijaitsevia myymälöitä on tarkoitus olla 30 ja ensi vuoden lopussa 45. Tällainen kasvu nielee pääomaa, jota noin 600 kertaa suurempaa vuosiliikevaihtoa pyörittävällä Schwarz-ryhmällä riittää.

Vastaavia liittoja on aiemmin nähty lähinnä Yhdysvalloissa, joissa luomuun ovat voittojen ja paremman maineen toivossa investoineet muun muassa aseita, tupakkaa ja polttoaineita valmistavat yhtiöt.

Luomumarkkinan arvonnoususta kertoo, että Kölnin lokakuisille elintarvikemessuille tulee tänä vuonna luomuun keskittyvä oheistapahtuma Anuga Organic.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      Saadaanko Teslan jättitehdas Vaasaan? ”Puhumme tuhansista työpaikoista”

    3. 3

      ”Vei mahdollisuuden huippu-uraan” – entinen opiskelija vaatii Oxfordin yliopistolta miljoonakorvauksia

    4. 4

      Yhä useampi on tänään töissä ”Linnan juhlien alkaessa kauppa saattaa hiljetä”

    5. 5

      Kaksi yllättäjää – mitä tapahtui kananmunille ja jauhelihalle?

    6. 6

      EU-komissio: Facebook, Twitter ja Google karsivat vihapuhetta liian hitaasti

    7. 7

      Yle: Ruotsalainen kauppa on rekisteröinyt Kodin1.com-osoitteen

    8. 8

      Sami Sykkö saa Gloriassa elämänsä tilaisuuden

    9. 9

      WSJ: IBM:n Romettystä tulee Trumpin neuvonantaja

    10. 10

      Barnier: Brexit-neuvotteluille aikaa vain 18 kuukautta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      Kaksi yllättäjää – mitä tapahtui kananmunille ja jauhelihalle?

    3. 3

      Saadaanko Teslan jättitehdas Vaasaan? ”Puhumme tuhansista työpaikoista”

    4. 4

      ”Vei mahdollisuuden huippu-uraan” – entinen opiskelija vaatii Oxfordin yliopistolta miljoonakorvauksia

    5. 5

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    6. 6

      Saitko postia Sammolta? Aikaa ensi keskiviikkoon

    7. 7

      Yle: Ruotsalainen kauppa on rekisteröinyt Kodin1.com-osoitteen

    8. 8

      Nordnet: Nokia oli marraskuussa suositumpi kuin koskaan

    9. 9

      Suomalainen elää luotolla ”luonnollisena asiana”

    10. 10

      Yhä useampi on tänään töissä ”Linnan juhlien alkaessa kauppa saattaa hiljetä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    5. 5

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    6. 6

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    7. 7

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    8. 8

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    9. 9

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    10. 10

      Nobel-voittaja Bengt Holmström: Suomalaiset saavat liikaa palkkaa

    11. Näytä lisää