Valikko

HJK hakee lisää yleisöä valmentajan vaihdoksella

HJK:n puheenjohtaja Olli-Pekka Lyytikäinen uskoo, että Keith Armstrongin erottamisella voi olla myönteinen vaikutus joukkueen yleisötuloihin.
Lyytikäisen mukaan muutos lisännee yleisön kiinnostusta peliin.

– Yleisö olisi voinut alkaa äänestää jaloillaan heikon menestyksen takia. 

Lyytikäisen mukaan päätös Keith Armstrongin erottamisesta tehtiin kuitenkin pelkästään urheilullisin perustein, eivätkä sponsorit vaikuttaneet ratkaisuun.

– Tällaiset asiat ovat aina ikäviä, mutta ammattiurheilussa normaalia toimintaa, Lyytikäinen toteaa.

Hän vertaa tilannetta tavanomaiseen yritystoimintaan, sillä Armstrongilla oli määräaikainen sopimus, joka loppuisi joka tapauksessa vuoden vaihteessa.

Yli puolet HJK:n budjetista koostuu sponsorituloista. Lyytikäisen mukaan sponsorit eivät ole hätkähtäneet joukkueen heikkoa menestystä.

– He ymmärtävät, että ihan joka vuosi ei voi voittaa. Ensi kaudella olemme jälleen sarjan kärjessä.

Armstrong toi HJK:lle tärkeää julkisuutta, sillä hän on tunnettu ja näkyvä mediapersoona. Lyytikäinen sanoo, että tämä oli yksi peruste hänen valinnalleen. Hän on ollut suosittu esimerkiksi sidosryhmätilaisuuksissa.

Loppukaudeksi HJK:lle haetaan valmentaja joukkueen lähipiiristä. Samalla neuvotellaan jatkuvasti ensi kauden valmentajasta. Työpaikka on auki tunnetulle kotimaiselle henkilölle, jolla on jo valmiit näytöt valmentamisesta.

Olli-Pekka Lyytikäinen on A-lehtien toimitusjohtaja. Hänen perheensä omistaa suoraan tai välillisesti noin kaksi kolmasosaa HJK Oy:n osakkeista.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    3. 3

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    4. 4

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    5. 5

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    6. 6

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    7. 7

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    8. 8

      Näkökulma: Kapina jatkuu – Brexit ja Trump olivat vasta alkua

    9. 9

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    10. 10

      Taliseteli aiheutti kohun Britanniassa – keskuspankki ”suhtautuu huoleen erittäin vakavasti”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    3. 3

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    4. 4

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    5. 5

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    6. 6

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    7. 7

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    8. 8

      Kemijärven sillan ja Turun sairaalan betoniongelman syy selvisi: liikaa ilmaa

    9. 9

      Taliseteli aiheutti kohun Britanniassa – keskuspankki ”suhtautuu huoleen erittäin vakavasti”

    10. 10

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Kelan pääjohtaja SK:lle ”Miksi ylläpidämme järjestelmää, joka maksaa ihmiselle olemisesta?

    3. 3

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    4. 4

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    5. 5

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    6. 6

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    7. 7

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    8. 8

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    9. 9

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    10. 10

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    11. Näytä lisää