Valikko

Kelluva talo pyrkii nyt maakuntiin

Pääkaupunkiseutu on nihkeä kelluvien asuintalojen rakentajille, mutta Marina Housing aikoo uittaa laituritalonsa nyt sisä-Suomeen.
Kelluvia asuintaloja valmistavat espoolaiset Marinetek ja sen omistama Marina Housing eivät aio luovuttaa, vaikka kotikaupungin kaavoittajat torjuivatkin kesällä aikeet kelluvan kylän rakentamisesta Keilalahteen.

Pääkaupunkiseudun nyreys yllätti veden varaan rakennuttajat. Yhtä hankalalta näyttävät muidenkin valmistajien aikeet saada Helsingin luksusalueille pikaisesti ponttoonitaloja ja asuntolaivoja.

– Pienemmissä kunnissa vastaanotto on ollut erittäin hyvä. Etenkin paikkakunnilla, missä tarvitaan uudenlaista loma-asutusta, ollaan ennakkoluulottomia, Marina Housingin toimitusjohtaja Kimmo Anttalainen kiittelee.

Yhtiö ehti valmistaa Keilalahteen jo toisen mallitalonsa, jonka julkinen ensiesittely oli tänään keskiviikkona.

– Ei tätä turhaan rakennettu, tarvitsimme joka tapauksessa uudentyylisen esimerkkitalon ensimmäisen version viereen, Anttalainen sanoo.

Satama- ja laituritekniikkaan erikoistunut Marinetek sanoo vievänsä Marina Housingin talot nyt lomakeskusalueille ja Järvi-Suomeen.

– Sisämaassa on esimerkiksi paljon entisiä sahapaikkakuntia, joiden rannoille ei pysty teollisuuden jäljiltä rakentamaan, mutta kelluville asuintaloille ei ole esteitä, sanoo Marinetekin toimitusjohtaja Ilkka Seppälä.

Toistaiseksi yhtiö on päässyt vain merenrantaseuduille. Ensimmäinen kelluva kylä on jo rakenteilla Porin Reposaareen, Tammisaari ja Kotka seurannevat myöhemmin.

Porissa uivasta kodista joutuu maksamaan sikäläisittäin erittäin paljon: pienimpien neliöhinta nousee yli 4700 euroon.

– Järviversiot eivät olisi halvempia, perustekniikka ja rakennusaineet maksavat aina, Ilkka Seppälä sanoo.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kaksi yllättäjää – mitä tapahtui kananmunille ja jauhelihalle?

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Saadaanko Teslan jättitehdas Vaasaan? ”Puhumme tuhansista työpaikoista”

    4. 4

      ”Vei mahdollisuuden huippu-uraan” – entinen opiskelija vaatii Oxfordin yliopistolta miljoonakorvauksia

    5. 5

      Yhä useampi on tänään töissä ”Linnan juhlien alkaessa kauppa saattaa hiljetä”

    6. 6

      EU-komissio: Facebook, Twitter ja Google karsivat vihapuhetta liian hitaasti

    7. 7

      Yle: Ruotsalainen kauppa on rekisteröinyt Kodin1.com-osoitteen

    8. 8

      Wahlroos: Tässä on Suomen työttömyysongelman perimmäinen syy – ”Ihan käsittämätöntä”

    9. 9

      5 vinkkiä – näin siirrät omaisuutta lapsille pienellä verolla

    10. 10

      WSJ: IBM:n Romettystä tulee Trumpin neuvonantaja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      Kaksi yllättäjää – mitä tapahtui kananmunille ja jauhelihalle?

    3. 3

      Saadaanko Teslan jättitehdas Vaasaan? ”Puhumme tuhansista työpaikoista”

    4. 4

      ”Vei mahdollisuuden huippu-uraan” – entinen opiskelija vaatii Oxfordin yliopistolta miljoonakorvauksia

    5. 5

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    6. 6

      Saitko postia Sammolta? Aikaa ensi keskiviikkoon

    7. 7

      Suomalainen elää luotolla ”luonnollisena asiana”

    8. 8

      Helsingin työmaita tarkastettiin – työntekijöiden tietoja puuttui yli puolelta

    9. 9

      Yle: Ruotsalainen kauppa on rekisteröinyt Kodin1.com-osoitteen

    10. 10

      Nordnet: Nokia oli marraskuussa suositumpi kuin koskaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    5. 5

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    6. 6

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    7. 7

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    8. 8

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    9. 9

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    10. 10

      Nobel-voittaja Bengt Holmström: Suomalaiset saavat liikaa palkkaa

    11. Näytä lisää