Valikko

Uruguay hidastaa Botnian sellukeitosta

Uruguayn ympäristöviranomaiset eivät ole antaneet vielä Botnialle lupaa Fray Bentosin sellutehtaan käynnistämiseen, vaikka tuotannon pitäisi alkaa jo syyskuun aikana.
Kansallisen ympäristöviranomaisen edustaja Alicia Torres perustelee La Nación -lehdessä luvan viivästymistä sillä, että kaikkia vaadittavia teknisiä tarkistuksia tehtaan ympäristövaikutuksista ei ole vielä tehty.

– Botnialta puuttuu vielä ympäristölupa. Botnia on saanut meiltä alustavasti luvan tehtaan rakentamiseen, mutta tehdas ei voi käynnistyä, ennen kuin kaikki ympäristövaatimukset on täytetty, sanoo Torres.

Hän ei kuitenkaan kerro, kuinka monta tarkistusta puuttuu ja mitä ne koskevat. Hän ei myöskään arvioi aikataulua, milloin lupa mahdollisesti heltiäisi.

Argentiinan Uruguayn suurlähettiläs Hernán Patiño Mayer tosin väitti argentiinalaismediassa kuulleensa Uruguayn ympäristöministeri Mariano Aranalta, että luvan saanti kestäisi vielä 6–8 viikkoa. Arana on kiistänyt tiedon.

Argentiinan ja Uruguayn hallituksen edustajat saapuvat tänään keskiviikkona Haagin tuomioistuimeen, joka jatkaa maiden välisen rajajokisopimuskiistan selvittelyä.

Suuria uutisia ei ole vielä odotettavissa, sillä Haagin tuomarit ovat luvanneet antaa ratkaisunsa vasta ensi vuoden alussa.
Botnialle Haagin päätöksellä ei ole enää merkitystä, sillä tehtaan pitäisi olla tuolloin jo täystuotannossa.

Yhtiön sellutuotannon kannalta on kuitenkin kiusallista, jos maat eivät pääse pian sopuun. Luvan jämähtäminen ympäristöministeriöön voi johtua nimittäin poliittisista eikä teknisistä syistä.

Presidentti Néstor Kirchner on argentiinalaislehtien mukaan asettanut sellusovun ehdoksi sen, että Uruguay ei antaisi tehtaan käynnistyä ainakaan ennen Argentiinan presidentin vaaleja 28. lokakuuta.

Riitapukarit tuntuvat olevan kuitenkin tosissaan sovun hieronnassa, sillä tehtaan käynnistymisen jälkeen heillä ei ole enää mistä sopia. Uruguayn presidentti Tabaré Vázquez matkustaa ensi viikolla Espanjaan, jossa hän neuvottelee kuningas Juan Carlosin kanssa.

Tämän jälkeen Espanjan YK-suurlähettiläs Juan Antonio Yáñez Barnuevo yrittää taivuttaa naapurukset hyväksymään ministeritasolla kompromissin syyskuun lopussa New Yorkissa pidettävässä YK-kokouksessa.

Presidenttien tehtäväksi jää kruunata sopu marraskuussa Santiago de Chilessä, jossa Juan Carlos johtaa iberoamerikkalaista huippukokousta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      ”Vei mahdollisuuden huippu-uraan” – entinen opiskelija vaatii Oxfordin yliopistolta miljoonakorvauksia

    3. 3

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    4. 4

      Saadaanko Teslan jättitehdas Vaasaan? ”Puhumme tuhansista työpaikoista”

    5. 5

      Saitko postia Sammolta? Aikaa ensi keskiviikkoon

    6. 6

      Euromaat sopivat Kreikan velkahelpotusten toimeenpanosta

    7. 7

      Nordnet: Nokia oli marraskuussa suositumpi kuin koskaan

    8. 8

      HS: Koulutettuja suomalaisia kaikkoaa ulkomaille – vain harva aikoo palata

    9. 9

      5 vinkkiä – näin siirrät omaisuutta lapsille pienellä verolla

    10. 10

      Amazon testaa kassatonta ruokakauppaa – huomaa itse, mitä hyllystä poimitaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    3. 3

      Kommentti: Eurokriisin sytytyslanka palaa – Italia sanoi ”ei”

    4. 4

      5 vinkkiä – näin siirrät omaisuutta lapsille pienellä verolla

    5. 5

      Teslan valtava akkutehdas halutaan Vaasaan

    6. 6

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    7. 7

      Pelko euron tuhosta voi avata Saksan rahahanat

    8. 8

      Saadaanko Teslan jättitehdas Vaasaan? ”Puhumme tuhansista työpaikoista”

    9. 9

      SS: Myykö lapsesi sukkia päästäkseen luokkaretkelle? Yrityksille miljoonabisnes

    10. 10

      Saitko postia Sammolta? Aikaa ensi keskiviikkoon

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    3. 3

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    4. 4

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    5. 5

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    6. 6

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    7. 7

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    8. 8

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    9. 9

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    10. 10

      Nobel-voittaja Bengt Holmström: Suomalaiset saavat liikaa palkkaa

    11. Näytä lisää