Valikko

Maailmanpankki pelastaa kehitysmaita korruptiolta

Maailmanpankki ja YK aloittavat projektin, jonka tarkoitus on auttaa köyhiä maita saamaan takaisin korruptoituneiden johtajiensa kavaltamia rahoja.
Projekti kulkee nimellä Stolen Asset Recovery(StAR). YK:sta mukana on huumeiden ja rikollisuuden torjunnasta vastaava järjestö UNODC.

Maailmanpankki arvioi, että kehitysmaiden viranomaiset vetävät vuosittain välistä jopa 40 miljardia dollaria. Iso osa kätketään ulkomaille.

Pankin laskujen mukaan jo murto-osalla kavalletuista rahoista voitaisiin rokottaa miljoonia lapsia tai rakentaa viemäreitä ja rahoittaa aids-lääkkeitä sadoilletuhansille ihmisille.

– Niille, jotka varastavat köyhiltä, ei tulisi olla turvapaikkoja, sanoo Maailmanpankin johtaja Robert Zoellick pankin tiedotteen mukaan.

Tavoitteeseen pyritään vahvistamalla kehitysmaiden lainsäädäntöä ja viranomaisten toimintaa. Lisäksi pankki haluaa lisätä kansainvälisten rahoitusmarkkinoiden valvontaa.

Se vaatii teollisuusmaita puuttumaan rahanpesuun ja veroparatiiseihin, jonne korruptiovaroja siirretään.

– Sekä teollisuus- että kehitysmaiden täytyy toimia yhteistyössä, Zoellick sanoo tiedotteessa.

Pankki toivoo, että teollistunut maailma keskittyisi kehitysyhteistyöhankkeissaan hallinnon ja lainsäädännön vahvistamiseen taloudellisesti köyhissä maissa.

Maailmanpankkia itseään on viime aikoina kritisoitu läpinäkyvyyden puutteesta esimerkiksi henkilöstöpolitiikassa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Yle: Kodin1-nimen ostaja selvisi – aikoo kilpailla hinnoilla

    2. 2

      Stark sulkee kuusi myymälää – irtisanoo jopa 160

    3. 3

      Autojen ominaisuudesta tuli ongelma – piti säästää energiaa, voikin aiheuttaa kolareita

    4. 4

      IMF huolissaan: Velkaantuminen lisännyt kotitalouksien haavoittuvuutta

    5. 5

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    6. 6

      Tärkeän lääkkeen hinta 23-kertaistui – yhtiölle sakot nimikikkailusta

    7. 7

      Nobel-voittaja Holmström: Luulen, että jatkossa olen varovaisempi lausunnoissani

    8. 8

      Nobel-voittaja Hart: Trumpin talouspolitiikka uhka USA:n ja maailman taloudelle

    9. 9

      Helsingissä reipas pörssipäivä, Nokia ja Kotipizza ponkaisivat

    10. 10

      Tuloerojen kuilu: Rikkaimmat +70 % – köyhimmät +30 %

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    2. 2

      Yle: Kodin1-nimen ostaja selvisi – aikoo kilpailla hinnoilla

    3. 3

      Stark sulkee kuusi myymälää – irtisanoo jopa 160

    4. 4

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    5. 5

      Tärkeän lääkkeen hinta 23-kertaistui – yhtiölle sakot nimikikkailusta

    6. 6

      Jättikauppa: Konecranes myy nosturiyhtiön

    7. 7

      Autojen ominaisuudesta tuli ongelma – piti säästää energiaa, voikin aiheuttaa kolareita

    8. 8

      ”Vei mahdollisuuden huippu-uraan” – entinen opiskelija vaatii Oxfordin yliopistolta miljoonakorvauksia

    9. 9

      Saadaanko Teslan jättitehdas Vaasaan? ”Puhumme tuhansista työpaikoista”

    10. 10

      Tuloerojen kuilu: Rikkaimmat +70 % – köyhimmät +30 %

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    5. 5

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    6. 6

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    7. 7

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    8. 8

      Nobel-voittaja Bengt Holmström: Suomalaiset saavat liikaa palkkaa

    9. 9

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    10. 10

      Suomen ilmasto on myrkkyä autoille – arvaatko, mikä lämpötila on pahin?

    11. Näytä lisää