Valikko

Noususuhdanne lisää riitoja

Yrityskaupoista aiheutuneet riidat työllistävät nyt yhä enemmän välimiehiä. Keskuskauppakamarin välityslautakunnan pääsihteeri Paula Paloranta arvelee, että syytä riitojen lisääntymiseen voi etsiä esimerkiksi talouden noususuhdanteesta.
Yleisin riidan aihe yrityskaupoissa on Palorannan mukaan se, että ostajan mielestä myyjä on antanut virheellistä tietoa kaupan kohteesta.

– Ostaja saattaa esimerkiksi väittää, että yritys on laitettu keinotekoisesti myyntikuntoon. Usein ostaja vaatiikin sopimussakkoa tai vahingonkorvausta.

Paloranta kertoo, että Keskuskauppakamarin välityslautakunnalle tulleiden hakemusten määrä on kasvanut 30 prosenttia aikaisempiin vuosiin nähden.

Nousukausi on yksi syy, mutta muitakin on.

– Myös kansainvälinen kaupankäynti lisääntyy jatkuvasti, se lisää sitten riitojakin.

Yrityskauppojen lisäksi viime aikoina on syntynyt erimielisyyksiä runsaasti myös osakassopimuksista, immateriaalioikeuksiin liittyvistä asioista ja kansainvälisen kaupan sopimuksista.

Paloranta kertoo käyneensä läpi viime vuosien osakassopimusriitoja.

– Kyse on ollut esimerkiksi salassapitovelvollisuuden rikkomisesta.

– Joissakin tapauksissa kiistaa on ollut siitä, että osakkeita on luovutettu osakassopimuksen vastaisesti. Myös yhtiökokousasioista on riidelty, Paloranta luettelee.

Monet yhtiöt tahtovat ratkaista riitansa välimiesmenettelyssä, koska asiat käsitellään luottamuksellisesti. Yritykselle voi olla edullista, etteivät riidat tule julkisuuteen.

Toinen etu on nopeus. Välimiehen tuomio on lopullinen, joten kierrokset useimmissa oikeusasteissa vältetään. Valitusoikeutta ei siis ole, paitsi osakeyhtiölakiin perustuvissa lunastusmenettelyissä.

Paloranta myöntää, että välimiesten palkkioita on kauhisteltu. Lautakunta voi valita juttua ratkaisemaan yhdestä kolmeen välimiestä. Välimiehiksi valitaan hyvin kokeneita juristeja.

– Pitää muistaa, että he ovat asiantuntijoita. Meillä on myös ohjepalkkiotaulukko ja seuraamme, miten välimehet noudattavat taulukkoa.

Ohjepalkkiotaulukon mukaan esimerkiksi 100 000 euron arvoisessa riidassa välimiehen minimipalkkio on 3 650 euroa ja maksimipalkkio 10 300 euroa.

Vastaavasti esimerkiksi 10 miljoonan euron riidasta minimi on 25 000 euroa ja maksimipalkkio 94 000 euroa.

Asiamiesten ja välimiesten palkkioista välitystuomioissa tehtiin vuosi sitten selvitys.

– Sen mukaan asiamiesten palkkioihin meni keskimäärin 82 prosenttia kuluista, välimieslautakunnan hallinnolliseen maksuun 2 prosenttia ja 16 prosenttia välimiesten palkkioihin.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Näkökulma: Liian kallis asuminen jakaa sukupolvet voittajiin ja häviäjiin

    2. 2

      Näin 3 ammattilaista sijoittaa rahansa – jännitystä, fanitusta ja varmoja kohteita

    3. 3

      1200 euroa, 170 euroa, 132 euroa – näin paljon 1000 euroa olisi poikinut muualla kuin tilillä

    4. 4

      KL: Talvivaaran osake liikkuu taas

    5. 5

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    6. 6

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    7. 7

      Kaasuputki Venäjältä Saksaan kuumentaa tunteita – Merkelin hallituksen toimia ihmetellään

    8. 8

      Koulupakko 17- tai 18-vuotiaaksi? ”Meillä on kasvava joukko nuoria, joilla on heikot taidot lukutaidossa, matematiikassa ja luonnontieteissä”

    9. 9

      Nolottaako tinkiminen? ”Syytä anoppia” ja 5 muuta vinkkiä alennuksen saamiseksi

    10. 10

      TS: Olkiluodon avaus saattaa taas viivästyä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin 3 ammattilaista sijoittaa rahansa – jännitystä, fanitusta ja varmoja kohteita

    2. 2

      KL: Talvivaaran osake liikkuu taas

    3. 3

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    4. 4

      Nolottaako tinkiminen? ”Syytä anoppia” ja 5 muuta vinkkiä alennuksen saamiseksi

    5. 5

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    6. 6

      1200 euroa, 170 euroa, 132 euroa – näin paljon 1000 euroa olisi poikinut muualla kuin tilillä

    7. 7

      Näkökulma: Liian kallis asuminen jakaa sukupolvet voittajiin ja häviäjiin

    8. 8

      TS: Olkiluodon avaus saattaa taas viivästyä

    9. 9

      Kaasuputki Venäjältä Saksaan kuumentaa tunteita – Merkelin hallituksen toimia ihmetellään

    10. 10

      Koulupakko 17- tai 18-vuotiaaksi? ”Meillä on kasvava joukko nuoria, joilla on heikot taidot lukutaidossa, matematiikassa ja luonnontieteissä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    5. 5

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    6. 6

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    7. 7

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    8. 8

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    9. 9

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    10. 10

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    11. Näytä lisää