Tupakkakielto vähentää myyntiä osassa baareja

Kesäkuun alussa voimaantulleen tupakkalain vaikutukset alkavat näkyä ravintoloissa. Kesäterassien sulkeuduttua ja ilmojen viilennyttyä ulkona tupakointi ei monia houkuttele. Esimerkiksi HOK-Elannossa on huomattu, että joissakin juomamyyntiin keskittyvissä ravintoloissa myynti on jo selvästi laskenut.
Keskiostokset ovat tipahtaneet juomapainotteisissa ravintoloissa, tupakan myynti on pudonnut 20 prosenttia ja viihde- ja peliautomaattien tuotot ovat pienentyneet, luettelee HOK-Elannon ravintoloista vastaava johtaja Jouko Heinonen.

Myynnin lasku koskee lähinnä baareja, joissa tupakointiin ei ole ollut mahdollisuutta edes terassilla. HOK-Elannolla on yli sata ravintolaa, joista noin kolmessakymmenessä vaikutuksia on näkynyt.

– Tämä on mennyt niin kuin budjetoitaessa arvioimme, Heinonen kertoo.

Yhdenkään baarin sulkemista tai myymistä HOK-Elanto ei kuitenkaan ole harkinnut. Uusia asiakkaita yritetään löytää esimerkiksi keksimällä pubeihin ohjelmaa. Tupakkakoppeja ei aiota rakentaa lisää.

– Ei se ole niin iso asia, tupakkakoppien investoinnit ovat niin isoja, että takaisinmaksuajoista tulisi pitkiä.

Alan edunvalvojan, Majoitus- ja ravintolapalvelut ry:n (MaRa) mukaan vielä ei voi tarkemmin arvioida tupakkalain vaikutuksia.

– Joistakin ravintoloista kerrotaan, että kanta-asiakkaita on lähtenyt, mutta uusia on tullut tilalle. Jotkut ravintolat ovat saaneet lisää asiakkaita, kertoo MaRan lakiasiainjohtaja Helena Pollari.

Pollari kertoo kuulleensa vain parista tapauksesta, joissa kielteisiä vaikutuksia on ollut.

– Ne ovat sijainneet paikoissa, joissa viereisessä ravintolassa on koppi tai terassi.

Pollari myöntää, että vasta nyt syksyn tultua moni ravintola on totuuden edessä. Jonkin verran ravintolat ovat hakeneet lupaa talviterassille. Myös HOK-Elanto on hakenut talviterassilupaa Helsingin keskustaan muutamaan paikkaan, jossa on kesäterassi.

Isoa määrää ravintoloita pyörittävässä Restelissä tupakkalaki ei ole vaikuttanut juurikaan myyntiin.

– Yksioikoisesti ei voi sanoa, mutta joissakin on ehkä voinut vähän näkyä, kertoo ravintolatoimialan johtaja Björn Pahlberg.

Restelin ravintoloista lähinnä ruokaravintolat ovat savuttomia, melkein kaikissa muissa on tupakkakopit tai ne ovat saaneet siirtymäajan.
Alalla otaksutaan, että tänä syksynä voi näkyä notkahdus myynnissä, mutta sen uskotaan jäävän väliaikaiseksi.

– Saattaa käydä samoin kuin alkoholiveron kanssa. Aluksi myynnit putosivat, kun ihmiset ostivat halpaa viinaa Alkosta. Se tasaantui kuitenkin kuudessa kuukaudessa, Pahlberg sanoo.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Näin suomalaiset lorvailevat töissä: olemattomia palavereja ja harhauttavia ruutukaappauksia

    2. 2

      Ammattilainen heivasi Stockmannin – "Kuihtuva, syvästi tappiollinen tavaratalo"

    3. 3

      Ohjelmistotalo palkkaa sata Turkuun: ”Turus on tarjol selvästen kaikkest enempi ossamist”

    4. 4

      Viljelijät uivat syvissä vesissä: ”Tilanne pahempi kuin 90-luvun lamassa”

    5. 5

      Miljardöörisijoittaja: Pankit lypsävät sinulta rahaa turhaan – sijoita sen sijaan näin

    6. 6

      Suomeen vuokrakatto 20 euroa neliöltä? Näin se vaikuttaisi tuensaajiin

    7. 7

      Kokoomus haluaa uudistaa perhevapaita – ja poistaa poliitikkoja koskevan epäkohdan

    8. 8

      Toisissa paikoissa kikytetään, toisissa ei – näin kävi Metalliliiton työpaikoilla

    9. 9

      Kiirettä pitää, koska kiire on statusta

    10. 10

      Kohu jäädytti palkkioiden nousun isoissa valtionyhtiöissä – ”Ihan poliittinen kysymys”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ammattilainen heivasi Stockmannin – "Kuihtuva, syvästi tappiollinen tavaratalo"

    2. 2

      Miljardöörisijoittaja: Pankit lypsävät sinulta rahaa turhaan – sijoita sen sijaan näin

    3. 3

      Suomeen vuokrakatto 20 euroa neliöltä? Näin se vaikuttaisi tuensaajiin

    4. 4

      Näin suomalaiset lorvailevat töissä: olemattomia palavereja ja harhauttavia ruutukaappauksia

    5. 5

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    6. 6

      HS: Useat kaapelikanavat saattavat sittenkin pimetä tiistaiyönä

    7. 7

      Toisissa paikoissa kikytetään, toisissa ei – näin kävi Metalliliiton työpaikoilla

    8. 8

      Marimekon luova johtaja lopettaa

    9. 9

      Viljelijät uivat syvissä vesissä: ”Tilanne pahempi kuin 90-luvun lamassa”

    10. 10

      Neljäskin uhatuista kanavista näkyy vielä tiistaiyön jälkeen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    6. 6

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    7. 7

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    8. 8

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    9. 9

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    10. 10

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    11. Näytä lisää