Valikko

SOK:n logistiikkakeskus etenee

SOK:n suunnitteleman, ison logistiikkakeskuksen haluaisi mailleen liki 30 kuntaa.
Yhtiö lähetti pariinkymmeneen kuntaan kirjeen, jossa se tiedusteli mahdollisuuksista rakentaa enimmillään 120 000 neliön keskus.

Vastaukset piti antaa syyskuun puoliväliin mennessä. SOK:n kiinteistöjohtajan Janne Rytkösen mukaan niitä tuli myös kunnista, joille kirjettä ei lähetetty.

– Luulisin, että kirjeitä on tullut 20–30 eri kunnasta. Joistakin kunnista tarjotaan useampaa eri paikkavaihtoehtoa.

SOK haluaisi rakentaa keskuksen enintään sadan kilometrin päähän pääkaupunkiseudulta, isojen valtateiden varrelle. Kiinnostuksensa on tosin ilmaissut myös moni kauempana sijaitseva kunta.

– Yhteydenottoja on tullut myös Tampereen, Heinolan ja Kouvolan seuduilta.

Rytkösen mukaan myös alkuperäisen rajauksen ulkopuolelta tulleet kirjeet käydään läpi. Mikäli muut edellytykset ovat hyvät, on kauempikin sijainti mahdollinen.

– Melkeinpä tärkein kriteeri on työvoiman saatavuus. Jo ensimmäisessä vaiheessa logistiikkakeskus työllistää 300–400 työntekijää.
Alkuvaiheessa keskusta rakennetaan 80 000 neliötä, mutta mahdollista laajennusvaraa halutaan lisäksi 40 000 neliötä.

Rytkönen epäilee, että kaikki hakijakunnat eivät pysty tarjoamaan riittävästi oikeanlaista työvoimaa.
Henkilöstöä saatetaan tarvita 500–600, jos keskus laajennetaan 120 000 neliön suuruiseksi.

Yhtiö tarvitsee uuden logistiikkakeskuksen käyttötavaroilleen siksi, että sen nykyinen keskus Hakkilassa on käynyt liian pieneksi ja vanhanaikaiseksi.

Uudesta keskuksesta tulee suunnilleen samankokoinen kuin yhtiön päivittäistavaroiden logistiikkakeskuksesta Espoon Kilossa.

Keskuksen rakentaminen maksaa noin sata miljoonaa euroa ja sen on tarkoitus olla käytössä viiden vuoden sisällä. Kunnan valinnassa painaa siksi myös kaavoitustilanne.

– Haluamme edetä nopeasti. Siksi toivomme, että kaavaprosessi on valitsemassamme kunnassa nopea.

Nopean aikataulun vuoksi SOK:n tavoitteena on saada valittua keskuksen sijaintipaikka tai vähintäänkin finalistit vielä tämän vuoden puolella.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      Saadaanko Teslan jättitehdas Vaasaan? ”Puhumme tuhansista työpaikoista”

    3. 3

      ”Vei mahdollisuuden huippu-uraan” – entinen opiskelija vaatii Oxfordin yliopistolta miljoonakorvauksia

    4. 4

      Yhä useampi on tänään töissä ”Linnan juhlien alkaessa kauppa saattaa hiljetä”

    5. 5

      Kaksi yllättäjää – mitä tapahtui kananmunille ja jauhelihalle?

    6. 6

      EU-komissio: Facebook, Twitter ja Google karsivat vihapuhetta liian hitaasti

    7. 7

      Wahlroos: Tässä on Suomen työttömyysongelman perimmäinen syy – ”Ihan käsittämätöntä”

    8. 8

      5 vinkkiä – näin siirrät omaisuutta lapsille pienellä verolla

    9. 9

      Yle: Ruotsalainen kauppa on rekisteröinyt Kodin1.com-osoitteen

    10. 10

      Barnier: Brexit-neuvotteluille aikaa vain 18 kuukautta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      Kaksi yllättäjää – mitä tapahtui kananmunille ja jauhelihalle?

    3. 3

      ”Vei mahdollisuuden huippu-uraan” – entinen opiskelija vaatii Oxfordin yliopistolta miljoonakorvauksia

    4. 4

      Saadaanko Teslan jättitehdas Vaasaan? ”Puhumme tuhansista työpaikoista”

    5. 5

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    6. 6

      Saitko postia Sammolta? Aikaa ensi keskiviikkoon

    7. 7

      Yle: Ruotsalainen kauppa on rekisteröinyt Kodin1.com-osoitteen

    8. 8

      Yhä useampi on tänään töissä ”Linnan juhlien alkaessa kauppa saattaa hiljetä”

    9. 9

      Nordnet: Nokia oli marraskuussa suositumpi kuin koskaan

    10. 10

      5 vinkkiä – näin siirrät omaisuutta lapsille pienellä verolla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    5. 5

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    6. 6

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    7. 7

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    8. 8

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    9. 9

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    10. 10

      Nobel-voittaja Bengt Holmström: Suomalaiset saavat liikaa palkkaa

    11. Näytä lisää