Kumiperunat kyykkyyn lähiruualla

Suomalaisessa kouluruokailussa ja muissa laitoskeittiöissä kannattaisi suosia entistä enemmän lähellä tuotettua ruokaa. Näin parannettaisiin aterioiden laatua ja turvattaisiin elintarvikealan tarjoamat 300 000 työpaikkaa Suomessa, todettiin lähiruokaseminaarissa eduskunnassa.
Lähiruuan lisääminen parantaisi aterioiden laatua ja loisi tuhansia työpaikkoja suomalaisten kouluruokaloiden ja muiden laitoskeittiöiden kautta, esitettiin lähiruokaseminaarissa keskiviikkona.

– Monen kriteerin perusteella voi sanoa, että suomalainen kouluruokasysteemi on maailman paras. Se on maksuton, siinä on suosituksia, joita noudatetaan sekä ravitsemusneuvottelukunta, joka tekee hyvää työtä ruokailun laadun kehittämiseksi, sanoi hankepäällikkö Irma Kärkkäinen EkoCentriasta, joka toimii Savon ammatti- ja aikuisopiston alaisuudessa.

– Kouluruokailussamme on kuitenkin myös ongelmia, sillä siitä löytyy kaksi äärilaitaa.

Huonossa päässä tarjotaan hyvin pitkälle prosessoitua ruokaa, esimerkiksi kuuluisia kumiperunoita, jotka muun muassa sisältävät runsaasti allergisoivia säilöntäaineita. Ruokailun ongelmana on myös se, että yhä useampi koululainen jättää aterian joko osittain tai kokonaan syömättä.

– Suomessa keskitytään liikaa siihen, että laitosruoka-annos saadaan aikaiseksi mahdollisimman halvalla, sanoo Juankosken kaupungin palvelujohtaja Jari T. Korhonen.

– Esimerkiksi kouluateria voidaan tuottaa kahdella eurolla. Moni opiskelija jättää sen kuitenkin syömättä – mitä halpa hinta silloin hyödyttää?

Myös terveydenhuollon alalla työskennellyt Korhonen kertoo havainneensa, että ruuan laadulla on suuri merkitys muun muassa potilaiden ja vanhusten ruokahaluun.

Muualla Euroopassa on saatu hyviä kokemuksia lähiruuan määrän lisäämisestä kouluruokailussa.

Professori Roberta Sonnino Cardiffin yliopistosta on tutkinut lähiruuan käyttöä muun muassa Ayrshiren kaupungissa Skotlannissa. Vuonna 2005 kaupungin 12 alakoulua uudisti ruokatarjoilunsa sisällön. Aterioista tehtiin terveellisempiä ja lähellä tuotettua ruokaa suosittiin enemmän. Uudistuksen jälkeen pääruuan ja jälkiruuan sisältävä ateria maksoi noin kolme euroa kappaleelta.

Uusi lähiruoka-ateria oli noin kymmenen senttiä kalliimpi kuin jos ruoka-ainekset olisi ostettu maanlaajuisesti. Kuitenkin 12 koulun positiiviset kerrannaisvaikutukset alueen taloudelle olivat yhteensä 200 000 euroa.

– Samalla elintarvikkeiden kuljetusmatkat pellolta pöytään vähenivät noin 70 prosenttia. Muita hyötyjä olivat muun muassa pakkausjätteiden väheneminen sekä tyytyväisemmät asiakkaat, Sonnino kertoo.

– Suomessa lähiruuan kerrannaisvaikutuksia on laskettu hyvin vähän. Elintarviketuotannon kokonaisvaikutuksia pitäisi selvittää paljon laajemmin, jota tiedettäisiin todelliset vaikutukset ja kustannukset, sanoo Irma Kärkkäinen.

– Esimerkiksi Kiuruveden kaupunkiin saatiin kaksi uuttaa työpaikkaa pelkästään sillä, että kaupungissa alettiin käyttää samana päivänä paistettua paikallista leipää, hän jatkaa.

Kaikkiaan elintarviketeollisuus työllistää Suomessa 300 000 henkeä.

– Jos lähiruuan osuutta kasvatetaan, työpaikat voidaan säilyttää ja niitä voidaan jopa lisätä, sanoo ylitarkastaja Marja Innanen maa- ja metsätalousministeriöstä.

Edistäessään lähiruuan käyttöä EkoCentria myös neuvoo laitoskeittiöitä siinä, miten tuoretta lähellä tuotettua ruokaa voi suosia hankintojen kilpailutuksessa.

EU-säädökset kieltävät suosimasta mitään tiettyjä alueita tarjouskilpailuissa, joten nimenomaan lähiruokaa ei kilpailutuksessa voi vaatia. On kuitenkin laillista käyttää kilpailutuksessa sellaisia teknisiä laatukriteerejä kuten tuoreus tai luomu.

Lisäksi keittiöt voivat Kärkkäisen mukaan kilpailuttaa niitä elintarvikkeita, jotka kulloinkin ovat sesongissa nimenomaan Suomessa, esimerkiksi tuoreet marjat syksyisin. Tällöin suomalaisilla tuottajilla on hyvät mahdollisuudet pärjätä kilpailussa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Tulli paljasti postimyyntiyrityksen törkeän veropetoksen – 2 miljoonan euron mätkyt

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    4. 4

      Pakkasen kiristyminen voi moninkertaistaa sähkönkulutuksen – näin vältyt yllätyksiltä

    5. 5

      Noropotilaatkin jonottavat terveyskeskuksessa – kipeän työntekijän oma ilmoitus säästänyt aikaa ja rahaa

    6. 6

      Viro aikoo korottaa olutveroa 70 % parhaaseen myyntiaikaan – Olvia jännittää

    7. 7

      Puolet Kampin kauppakeskuksesta myydään

    8. 8

      ISTV LIVE KELLO 13: Eduskunta äänestää Bernerin luottamuksesta

    9. 9

      Fennovoima kiistää tiedon rakentamisluvan viivästymisestä

    10. 10

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    2. 2

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    5. 5

      Viro aikoo korottaa olutveroa 70 % parhaaseen myyntiaikaan – Olvia jännittää

    6. 6

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    7. 7

      Siwojen ja Valintatalojen yt:t päättyivät: 51 kauppaa lopettaa, 206 työpaikkaa katoaa

    8. 8

      Puolet Kampin kauppakeskuksesta myydään

    9. 9

      Kelan omat työntekijät huolestuivat ruuhkista: ”Jälleen yksi varoittava esimerkki”

    10. 10

      Tesla aikoo rakentaa jopa kolme uutta jättitehdasta – Suomen saumat paranivat?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    3. 3

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    9. 9

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    10. 10

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    11. Näytä lisää