Valikko

Länsi hiiltyy Kiinan kulutusjuhlista

Satelliitit havaitsivat viime vuoden huhtikuussa synkän pilven Yhdysvaltojen länsirannikolla. Savusumusta kärsivien kaupunkialueiden ulkopuolella ei ollut aiemmin tavattu yhtä tummaa pilveä.


Tutkijat löysivät pilvestä rikkiyhdisteitä, nokea ja muita kivihiilen palamisen sivutuotteita. Hiukkaset pääsevät hengitysilman mukana syvälle keuhkoihin ja aiheuttavat muun muassa sydäntauteja, syöpää ja hengityselinten sairauksia.

Saastepilvi oli lähtöisin Pohjois-Kiinasta, josta se oli ajelehtinut Etelä-Korean pääkaupunkiin Souliin. Sieltä se oli jatkanut matkaansa Tyynenmeren yli hiekalla ja pölyllä vahvistuneena.

Saasteista on tulossa yksi Kiinan merkittävimmistä vientituotteista. Maan arvellaan nousevan vuoden loppuun mennessä maailman kolmanneksi suurimmaksi taloudeksi, ja yli kaksi kolmasosaa energiasta tulee kivihiilestä.

Kiinassa otetaan käyttöön joka viikko uusi kivihiilivoimala. Silti energia ei tahdo riittää: Ulkoasiainministeriön Kauppapolitiikka-lehden mukaan etenkin Helmijoen suistossa teollisuus on valitellut useita vuosia sähköpulaa, joka on aiheuttanut yrityksille merkittäviä tappioita.

Kivihiilen palamisessa syntyvän rikkidioksidin arvioidaan aiheuttavan Kiinassa noin 400 000 kuolemantapausta vuodessa. New York Timesin mukaan rikkisaasteella on myös irvokkaan myönteinen puolensa: saastepilvet hidastavat tilapäisesti ilmaston lämpenemistä, koska hiukkaset heijastavat auringon säteet takaisin avaruuteen.

Kiinalaiset ovat vasta pääsemässä mukaan kulutusjuhlaan. Länsimaat ovat vaikean tehtävän edessä: kiinalaisille pitäisi jotenkin kertoa, että tehkää niin kuin me opetamme, ei niin kuin me teemme.

International Energy Agency arvioi, että fossiiliset polttoaineet pysyvät pääasiallisena energianlähteenä vuoteen 2030. Kiinan osuus energian kysynnän kasvusta on lähes kolmannes.

Maan arvellaan nousevan maailman pahimmaksi hiilidioksidipäästöjen tuottajaksi vuonna 2009. Nyt ilmastonmuutoksen kiihdytyskilpailua johtaa Yhdysvallat.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    2. 2

      AKT:n Piirainen vastaa ahtaajakommentteihin: ”Liikemies Kakkonen heittää mielipiteitään faktoina”

    3. 3

      Yhä useammalta työttömältä evätään tuet – ”Seuranta on tehostunut”

    4. 4

      Trump esitti kovaa Kiina-kritiikkiä ja nimitti konkarin maan suurlähettilääksi

    5. 5

      ”Ikänsä kunniallisesti työtä tehneet kokevat tämän nöyryyttävänä” – kiistelty eläkealoite eduskuntaan

    6. 6

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    7. 7

      XXL:n mainonta voi edetä korkeimpaan oikeuteen

    8. 8

      Tänään selviää, milloin Länsimetro valmistuu – ISTV näyttää tilaisuuden suorana kello 12

    9. 9

      Konsultit alkavat valmentaa työttömiä ennen te-keskusten haastatteluja – palkkio riippuu tuloksesta

    10. 10

      Teollisuustuotanto jatkoi kasvuaan lokakuussa – uudet tilaukset vähenivät

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    2. 2

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    3. 3

      XXL:n mainonta voi edetä korkeimpaan oikeuteen

    4. 4

      ”Ikänsä kunniallisesti työtä tehneet kokevat tämän nöyryyttävänä” – kiistelty eläkealoite eduskuntaan

    5. 5

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    6. 6

      AKT:n Piirainen vastaa ahtaajakommentteihin: ”Liikemies Kakkonen heittää mielipiteitään faktoina”

    7. 7

      Konsultit alkavat valmentaa työttömiä ennen te-keskusten haastatteluja – palkkio riippuu tuloksesta

    8. 8

      Betoniala: Hauraaksi jäänyt betoni jakautuu kahteen ryhmään

    9. 9

      3 956 €/kk, 3 826 €/kk... – näissä ammateissa on lyhyt koulutus ja töitä tarjolla

    10. 10

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    4. 4

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    5. 5

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    6. 6

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    7. 7

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    8. 8

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    9. 9

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    10. 10

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    11. Näytä lisää