Valikko

Taloyhtiöiden hallitukset panttaavat tietoa

Tieto liikkuu kitsaasti taloyhtiöiden hallituksilta asukkaille Suomen Kiinteistöliiton mukaan. Asukkaat eivät ehdi sulatella isoja korjaushankkeita, kun tieto tupsahtaa kerralla eteen yhtiökokouksessa.
Suomen Kiinteistöliiton mukaan viestinnän puute on iso ongelma taloyhtiöissä.

– Osakkaat eivät koe saavansa riittävästi tietoa, sanoo kiinteistöliiton toimitusjohtaja Harri Hiltunen.

Kiinteistöliiton mielestä asunto-osakeyhtiön hallitus eristäytyy valitettavan usein asukkaista.

– Meille tulee usein palautetta, että hallitus ei tiedota riittävästi.

Pihtailu tiedonkulussa ei Hiltusen mukaan ole useimmiten kuitenkaan tahallista. Kyse on pikemminkin totutusta tavasta.

– Valtaosa (hallituksen jäsenistä) on ihan tavallisia ihmisiä, jotka eivät ole tiedottamisen ammattilaisia.

– Usein tiedotus jää isännöistijän vastuulle. Isännöitävänä voi olla useita kymmeniä taloyhtiöitä, ja ajan riittäminen on haasteellinen tehtävä, sanoo Hiltunen.

Hiltusen mukaan tiedonvälitys painottuu kohtuuttomasti yhtiökokouksiin, jolloin osakkaiden on vaikea omaksua kerralla tulevaa tietotulvaa.

– Jos asiat pyörisivät aiemmin keskusteluissa, ihmiset ehtisivät muodostaa kantansa.

– Kun keskustelua ei ole käyty, ja merkittävistä asioista joudutaan päättämään nopeasti, asukkaat lyövät jarrut päälle.

Junttaavatko hallitukset?

– On määrätietoisia osakkaita, jotka pyrkivät vaikuttamaan oman näkemyksensä puolesta.

Kiinteistöliitto on päättänyt avata nettisivut, joiden kautta asukkaat saavat tietoa taloyhtiöidensä asioista.

Jotta tietojen vaihto onnistuu, jonkun pitää päivittää tietoja. Päivittäjiä voivat olla esimerkiksi isännöitsijä tai joku hallituksen jäsen. Oman taloyhtiön asiat eivät näy sivullisille.

Nettisivuilla on myös kaikille avoin uutisosio, jolta näkyy taloyhtiöitä koskevia yleisiä asioita.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    3. 3

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    4. 4

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    5. 5

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    6. 6

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    7. 7

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    8. 8

      Näkökulma: Kapina jatkuu – Brexit ja Trump olivat vasta alkua

    9. 9

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    10. 10

      Hurja osakeralli sulki trollien suut

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    3. 3

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    4. 4

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    5. 5

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    6. 6

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    7. 7

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    8. 8

      Kemijärven sillan ja Turun sairaalan betoniongelman syy selvisi: liikaa ilmaa

    9. 9

      Taliseteli aiheutti kohun Britanniassa – keskuspankki ”suhtautuu huoleen erittäin vakavasti”

    10. 10

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Kelan pääjohtaja SK:lle ”Miksi ylläpidämme järjestelmää, joka maksaa ihmiselle olemisesta?

    3. 3

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    4. 4

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    5. 5

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    6. 6

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    7. 7

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    8. 8

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    9. 9

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    10. 10

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    11. Näytä lisää