Yksityispuolen hoitajat kiirehtivät sopimusta

Yksityisen alan sairaanhoitajat saavat 3,4 prosentin yleiskorotuksen, jos he tekevät sopimuksen lähiviikkoina.
Sairaanhoitajien kovat palkkakiistat eivät ulotu yksityisiin terveyspalveluihin.

Yksityinen terveydenhoitoala käy omia sopimusneuvottelujaan. Neuvottelut ovat edistyneet myönteisessä hengessä. Osapuolet uskovat pääsevänsä työehtosopimukseen lokakuun puoliväliin mennessä.

Sopimuksen syntymisen kannalla on myös sairaanhoitajia edustava Tehy.

– Kyllä me uskomme, että myönteinen neuvottelutulos vielä syntyy. Ei ole heitetty pyyhettä kehään, Tehyn neuvottelupäällikkö Juha Niittylä kuvaa tunnelmia.

Hoitohenkilöstöä patistaa sopimuksen kiirehtimiseen lokakuun alussa tullut 3,4 prosentin yleiskorotus.

Yksityisen puolen työnantaja on luvannut, että hoitohenkilöstö saa yleiskorotuksen, jos työehtosopimus syntyy lokakuun puoliväliin mennessä.

Kunta-alalla korotusten saamisen takaraja umpeutui lokakuun alussa.

Yleiskorotus jää saamatta kunta-alan tehyläisiltä, jotka eivät maanantaina allekirjoittaneet kunta-alan työehtosopimusta. Yleiskorotuksen lisäksi tehyläiset menettävät 270 euron joulurahan.

Joulurahojen kaltaisia porkkanoita ei ole tarjolla yksityisen puolen neuvotteluissa.

– Valtio on luvannut kunta-alalle 150 miljoonaa euroa, mutta meille ei ole kukaan luvannut mitään. Palkankorotukset pitää ottaa tuottavuuden kehityksestä, työnantajia edustavan Terveyspalvelualan Liiton puheenjohtaja Kimmo Karvonen vertaa.

Karvosen mielestä yksityisen puolen korotukset voivat heijastella teollisuuden yleistä palkkakehitystä. Korotukset jäävät täten 8–10 prosentin haarukkaan.

Tehyn neuvottelupäällikkö Niittylä ei ota kantaa palkankorotusten tasoon. Sairaanhoitajat eivät ole neuvotteluissa vielä esittäneet konkreettista palkkavaatimusta.

Karvonen haukkoo henkeään kunta-alan työnantajan tarjoamista 13 prosentin palkan korotuksista ja ylimääräisistä joulurahoista. Yksityisten lääkäriasemien talous ei kestäisi vastaavaa.

– Joulukuussa lääkäriasemilla on 17 arkityöpäivää, kustannukset ovat kuitenkin täysiä. Lääkäriasemien rahoitus olisi kriisissä joulurahoista.

Palkkatason lisäksi työnantajajärjestö ja työntekijät neuvottelevat palkkausrakenteesta. Työnantaja toivoo, että ikälisäjärjestelmän sijaan palkkaukseen tulisivat vaativuusluokitukset.

Tehyn mahdollinen lakko voi Karvosen mukaan tuoda potilasvirtoja yksityiseen terveydenhoitoon.

– Voi kyllä käydä niin kuin kävi palomiesten lakossa. Tulipalot vähenivät, kun palomiehet menivät lakkoon. Ihmiset eivät lähde pienistä risahduksista valittamaan.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    2. 2

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    3. 3

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    4. 4

      Puolet Kampin kauppakeskuksesta myydään

    5. 5

      Viro aikoo korottaa olutveroa 70 % parhaaseen myyntiaikaan – Olvia jännittää

    6. 6

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    7. 7

      Tesla aikoo rakentaa jopa kolme uutta jättitehdasta – Suomen saumat paranivat?

    8. 8

      220 000 jäsenen ammattiliitto JHL haluaa jäsenilleen palkankorotuksen

    9. 9

      Nyt voit ostaa Donald Trumpin omistaman Ferrarin

    10. 10

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    6. 6

      Siwojen ja Valintatalojen yt:t päättyivät: 51 kauppaa lopettaa, 206 työpaikkaa katoaa

    7. 7

      Viro aikoo korottaa olutveroa 70 % parhaaseen myyntiaikaan – Olvia jännittää

    8. 8

      Asumisunelmat karkaavat: ”Monet yksinäiset vanhukset ovat loukussa”

    9. 9

      Karu arvio öljystä: Jos toukokuussa ei tapahdu, romahdus uhkaa

    10. 10

      Kelan omat työntekijät huolestuivat ruuhkista: ”Jälleen yksi varoittava esimerkki”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    3. 3

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    4. 4

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    5. 5

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    6. 6

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    7. 7

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    8. 8

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    9. 9

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    10. 10

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    11. Näytä lisää