Valikko

Tuimistunut iPhone-ostaja vaatii miljoonaa dollaria

Oikeussaleissa myönnettyjen jättikorvausten luvatusta maasta kantautuu uutinen lähes epätoivoisesta rahastusyrityksestä. Applen iPhonen ostanut nainen vaatii miljoonan dollarin korvauksia muun muassa, koska laitteen hinta laski pian sen jälkeen, kun hän oli sen ostanut.
Newyorkilainen Dongmei Li hankki älypuhelimen neljän gigatavun version, koska kahdeksan gigan malli oli loppuunmyyty julkaisupäivänä. Yksi hänen väitteistään on, että Apple syyllistyi petolliseen toimintaan, kun se kertoi asiakkailleen tuolloin, että ainoa saatavilla oleva iPhone on neljän gigatavun malli, eikä toisaalta kertonut, että kahdeksan gigan malleja tullaan valmistamaan lisää.

Kymmenisen viikkoa iPhonen julkaisun jälkeen Apple laski kahdeksan gigatavun mallin hintaa kahdellasadalla dollarilla ja ilmoitti myyvänsä markkinoilta poistuvaa neljän gigatavun mallia alennettuun hintaan.

Li katsoo, että alennus heikentää "voittoa", jonka iPhonen varhain ostaneet voisivat saada laitteen jälleenmyynnistä, eri verkkomediat uutisoivat. Kanteessa on muitakin väitteitä, joista ainakin osa näyttäisi olevan ilman faktapohjaa.

Apple hyvitti hintaerotuksen täysimääräisenä niille asiakkaille, jotka olivat ostaneet kahdeksan gigatavun iPhonen korkeintaan kaksi viikkoa ennen hintaleikkausta. Myöhemmin yhtiö kuitenkin lupasi muillekin ostajille sadan dollarin etusetelin liikkeisiinsä.

Kanteessa nimetään vastaajiksi Apple, Steve Jobs ja operaattori AT&T.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      SS: Myykö lapsesi sukkia päästäkseen luokkaretkelle? Yrityksille miljoonabisnes

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    4. 4

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    5. 5

      HS: Koulutettuja suomalaisia kaikkoaa ulkomaille – vain harva aikoo palata

    6. 6

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    7. 7

      Näkökulma: Kapina jatkuu – Brexit ja Trump olivat vasta alkua

    8. 8

      Wahlroos: Tässä on Suomen työttömyysongelman perimmäinen syy – ”Ihan käsittämätöntä”

    9. 9

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    10. 10

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    3. 3

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    4. 4

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    5. 5

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    6. 6

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    7. 7

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    8. 8

      Näkökulma: Kapina jatkuu – Brexit ja Trump olivat vasta alkua

    9. 9

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    10. 10

      HS: Koulutettuja suomalaisia kaikkoaa ulkomaille – vain harva aikoo palata

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Kelan pääjohtaja SK:lle ”Miksi ylläpidämme järjestelmää, joka maksaa ihmiselle olemisesta?

    3. 3

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    4. 4

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    5. 5

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    6. 6

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    7. 7

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    8. 8

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    9. 9

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    10. 10

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    11. Näytä lisää