Äidille lankesi valtavasti maksettavaa RIAA-käräjillä

Yhdysvaltain tarkasti seurattu oikeudenkäynti musiikin verkkojakamisesta päättyi kehnosti syytetyn yksinhuoltajaäidin osalta. Hänet määrättiin maksamaan 222 000 dollaria eli noin 157 000 euroa kuudelle merkittävälle levy-yhtiölle.
Kahta lasta yksin huoltava Jammie Thomas on määrätietoisesti vakuuttanut syyttömyyttään. Hän oli ensimmäinen, joka uskalsi viedä RIAA:n häntä vastaan nostaman kanteen oikeuteen asti. Torstainen tuomio onkin ennakkotapaus, mikäli joku toinenkin epäilty päättää riitauttaa saamansa korvausvaatimuksen.

Thomas olisi voinut sopia asian suoraan RIAA:n kanssa muutaman tuhannen kertakorvauksella kuten lukuisat muut ovat tehneet. RIAA:n uskotaan nostaneen kanteita jopa 26 000 ihmistä vastaan vuodesta 2003 lukien.

Maksettavaa kertyi 6554 euroa jokaiselta 24 kappaleelta, jotka olivat oikeudenkäynnin keskiössä.  Erään arvion mukaan valamiehistö antoi tuomionsa, vaikkei todennutkaan Thomasin varsinaisesti jakaneen musiikkitiedostoja. Tuomioon riitti se, että hänen katsottiin saattaneen tiedostot saataville.

Thomas ei halunnut välittömästi kommentoida tuomiotaan lehdistölle. Valitus on varsin mahdollinen.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Trump käy kalliiksi USA:n matkailualalle – syöksyä jopa 58 %

    2. 2

      Uusi omistaja Venäjältä tai Persianlahdelta? Nesteen työntekijät pelkäävät myyntiä ulkomaille

    3. 3

      Autokonserni Laakkosen yt:t päätökseen – 77 irtisanotaan

    4. 4

      Neste heikkeni pörssissä ennen Trumpin puhetta

    5. 5

      Lähteet: Terveystalo saattaa listautua pörssiin

    6. 6

      Näin suomalaiset lorvailevat töissä: olemattomia palavereja ja harhauttavia ruutukaappauksia

    7. 7

      Töistä jäädään pois yhä useammin mielenterveyden pettäessä – ”Erityisen huolestuttavaa”

    8. 8

      Ekonomisti: Nyt uskotaan liikaa yksiöiden vetovoimaan – ”Yleensä paikalliset kuplat puhkeavat”

    9. 9

      Viljelijät uivat syvissä vesissä: ”Tilanne pahempi kuin 90-luvun lamassa”

    10. 10

      Porayhtiö haluaa Helsingin pörssin päälistalle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin suomalaiset lorvailevat töissä: olemattomia palavereja ja harhauttavia ruutukaappauksia

    2. 2

      Ammattilainen heivasi Stockmannin – "Kuihtuva, syvästi tappiollinen tavaratalo"

    3. 3

      HS: Useat kaapelikanavat saattavat sittenkin pimetä tiistaiyönä

    4. 4

      Miljardöörisijoittaja: Pankit lypsävät sinulta rahaa turhaan – sijoita sen sijaan näin

    5. 5

      Viljelijät uivat syvissä vesissä: ”Tilanne pahempi kuin 90-luvun lamassa”

    6. 6

      Autokonserni Laakkosen yt:t päätökseen – 77 irtisanotaan

    7. 7

      Asuntokaupan kahtiajako repesi entisestään

    8. 8

      Töistä jäädään pois yhä useammin mielenterveyden pettäessä – ”Erityisen huolestuttavaa”

    9. 9

      Trump käy kalliiksi USA:n matkailualalle – syöksyä jopa 58 %

    10. 10

      Suomeen vuokrakatto 20 euroa neliöltä? Näin se vaikuttaisi tuensaajiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    6. 6

      Näin suomalaiset lorvailevat töissä: olemattomia palavereja ja harhauttavia ruutukaappauksia

    7. 7

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    8. 8

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    9. 9

      Ammattilainen heivasi Stockmannin – "Kuihtuva, syvästi tappiollinen tavaratalo"

    10. 10

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    11. Näytä lisää