Valikko

Sarkomaa haluaa koulujen valtionosuusvilpin kuriin

Opetusministeri Sari Sarkomaa (kok.) haluaa valtionosuuksien jakoa varten tulevaisuudessa oppilaitoksilta selkeämmät tunnistetiedot muun muassa opetusryhmien koosta.
– Pidän hämmästyttävänä sitä, että Suomessa ei ole selvitetty millaisia ryhmäkoot ovat valtakunnallisesti. Olenkin aloittanut tätä koskevan selvityksen, Sari Sarkomaa toteaa STT:lle.

Osana Opetushallituksen toiminnan uudistusta onkin hänen mukaansa tarkoitus tutkia, millaisia tietoja oppilaitoksista pitää kerätä ja miten. Opetushallituksen uudistusta pohtii selvitysmies, joka jättää esityksensä lähiaikoina.

– Selvää on, että kun puhutaan valtion rahoista, toiminnan on oltava läpinäkyvää. Ministerillä pitää olla selkeät tiedot, missä on jouduttu perimään takaisin valtionosuuksia, Sarkomaa sanoo.

Ylipäätään opetusministeri korostaa koottujen tilastojen välttämättömyyttä, mutta samalla hän painottaa valtionhallinnon joustavuutta.

– Eli kun koulutuksen järjestäjät ilmoittavat tietoja, ne saattavat monta kertaa muuttua. Järjestelmän onkin oltava riittävän joustava, jotta tietoja voidaan korjata jälkikäteenkin.

Toisaalta tärkeää on Sarkomaan mielestä myös, että valtionosuuksien takaisinperintä toimii.

– Aina kun valtion rahoja käytetään, sääntöjen on oltava selkeitä ja läpinäkyviä.

Lauantain Aamulehti kertoi joidenkin koulujen saaneen valtionapuja muun muassa väärillä opiskelijatiedoilla. Seitsemän viime vuoden aikana valtionapuja on peritty takaisin yhteensä 4,3 miljoonaa euroa.

Sarkomaa kuitenkin korostaa, että valtaosa oppilaitoksista selvittää valtionavun hakemisessa tarvittavat tietonsa aivan oikein.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Näkökulma: Liian kallis asuminen jakaa sukupolvet voittajiin ja häviäjiin

    2. 2

      Näin 3 ammattilaista sijoittaa rahansa – jännitystä, fanitusta ja varmoja kohteita

    3. 3

      KL: Talvivaaran osake liikkuu taas

    4. 4

      1200 euroa, 170 euroa, 132 euroa – näin paljon 1000 euroa olisi poikinut muualla kuin tilillä

    5. 5

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    6. 6

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    7. 7

      Kaasuputki Venäjältä Saksaan kuumentaa tunteita – Merkelin hallituksen toimia ihmetellään

    8. 8

      Koulupakko 17- tai 18-vuotiaaksi? ”Meillä on kasvava joukko nuoria, joilla on heikot taidot lukutaidossa, matematiikassa ja luonnontieteissä”

    9. 9

      Nolottaako tinkiminen? ”Syytä anoppia” ja 5 muuta vinkkiä alennuksen saamiseksi

    10. 10

      TS: Olkiluodon avaus saattaa taas viivästyä

    11. Näytä lisää

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    5. 5

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    6. 6

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    7. 7

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    8. 8

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    9. 9

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    10. 10

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    11. Näytä lisää