Valikko

Irtisanomisinto talttui yrityksissä

Irtisanomisten kasvu on taittunut alkuvuonna. Suomalaiset yritykset ovat irtisanoneet työntekijöitään tänä vuonna selkeästi vähemmän kuin viime vuonna vastaavaan aikaan.
Tämän vuoden elokuun loppuun mennessä irtisanottuja oli 3 642. Viime vuonna vastaavaan aikaan luku oli 5 170.

Merkittävin muutos oli yt-neuvottelujen kohteena olevien työntekijöiden määrä. Kun vielä vuoden 2006 alkupuolella työpaikka oli uhattuna yli 31 000:lla, tänä vuonna määrä on pudonnut reilusti alle puoleen.

Luvut ovat peräisin SAK:n julkisista lähteistä keräämistä tilastoista.

– Suurin saneerausaalto on nyt selvästi ohitse ja hyvä taloustilanne näkyy vihdoin myös irtisanomisluvuissa, sanoo Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen tutkija Hannu Kaseva.

Kaseva puhuu kuitenkin mieluummin hengähdystauosta kuin pitempiaikaisesta kehityssuunnasta.

– Veturina on nyt erityisesti koneteollisuus, paperikonetilaukset ja laivanrakennus. Pidän todennäköisenä, että korkeasuhdanne on jo hyvin lähellä loppua tai loppunut jo, Kaseva ennustaa.

Talouskasvu on helpottanut irtisanottujen työnsaantia. Tänä vuonna on ollut entistä todennäköisempää, että irtisanottu löytää uuden työn.

Tänä vuoden lukuja rumentaa erityisesti Perlos. Kännyköiden muoviosia valmistava Perlos ilmoitti alkuvuonna lopettavansa tuotantonsa Suomessa.

Yhtiö sulki Joensuun- ja Kontiolahden-tehtaansa ja irtisanoi 1131 työntekijää. Luku pomppaa tilastoissa esille, sillä se on suurin yksittäinen irtisanominen yli kolmeen vuoteen.

– Perlos viimeisin suuri irtisanoja tällä toimialalla. Merkittävä kokoonpanoteollisuus on jo aika lailla ajettu alas Suomessa, kuvaa Palkansaajien tutkimuslaitoksen ennustepäällikkö Eero Lehto.

Sekä Kaseva että Lehto ennustavat seuraavia suuria irtisanomisia metsäteollisuudesta.

– Saneeraustarvetta on hidastanut hyvä suhdanne ja tietyt huonot kokemukset laajentumisessa ulkomaille, mutta kun hidasteet väistyvät, tapahtuu varmasti jotain, Lehto toteaa.

– Meneillään olevat palkkaneuvottelut määrittävät alan tulevaisuutta, Kaseva kommentoi.

Metsäteollisuus on jo nyt antanut hälyttäviä merkkejä. Metsäteollisuus ry:n toimitusjohtaja Anne Brunila linjasi syyskuussa, että ”Suomi menettämässä kilpailukykynsä metsäteollisuuden toimintaympäristönä”.

Metsäteollisuuden työmarkkinajohtaja Jari Fors ei kuulosta Brunilaa toiveikkaammalta.

– Metsäteollisuuden kannattavuus ei ole hyvä. Paperin reaalihinnat ovat tulleet alas ja raaka-aineen ja energian kustannukset nousseet. Nyt alkaneet lomautusilmoitukset sahoilta eivät jää ainoiksi, Fors ennustaa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Saadaanko Teslan jättitehdas Vaasaan? ”Puhumme tuhansista työpaikoista”

    2. 2

      ”Vei mahdollisuuden huippu-uraan” – entinen opiskelija vaatii Oxfordin yliopistolta miljoonakorvauksia

    3. 3

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    4. 4

      Nordnet: Nokia oli marraskuussa suositumpi kuin koskaan

    5. 5

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    6. 6

      Saitko postia Sammolta? Aikaa ensi keskiviikkoon

    7. 7

      Euromaat sopivat Kreikan velkahelpotusten toimeenpanosta

    8. 8

      Suomalainen elää luotolla ”luonnollisena asiana”

    9. 9

      Amazon testaa kassatonta ruokakauppaa – huomaa itse, mitä hyllystä poimitaan

    10. 10

      Lentäjät harkitsevat Lufthansan uutta tarjousta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      Kommentti: Eurokriisin sytytyslanka palaa – Italia sanoi ”ei”

    3. 3

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    4. 4

      5 vinkkiä – näin siirrät omaisuutta lapsille pienellä verolla

    5. 5

      Teslan valtava akkutehdas halutaan Vaasaan

    6. 6

      SS: Myykö lapsesi sukkia päästäkseen luokkaretkelle? Yrityksille miljoonabisnes

    7. 7

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    8. 8

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    9. 9

      Pelko euron tuhosta voi avata Saksan rahahanat

    10. 10

      Näkökulma: Kapina jatkuu – Brexit ja Trump olivat vasta alkua

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    5. 5

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    6. 6

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    7. 7

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    8. 8

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    9. 9

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    10. 10

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    11. Näytä lisää