Valikko

Hoitajien työtaistelua on mahdoton murtaa

Koulutettu hoitohenkilökunta lähtee tavoittelemaan 24 prosentin palkankorotuksia ja jättää ilmoituksen joukkoirtisanoutumisesta ensi maanantaina. Tällä hoitajat varmistavat sen, että niiden työtaistelua ei pystytä suojelutyövelvoitteilla murtamaan.


Kukaan ei voi pakottaa irtisanoutunutta työntekijää suojelutyöhön. Eikä hallitus voi muutoinkaan kepittää kurittomia hoitajia erillislailla hoivahommiin. Hommansa jättänyt hoitaja ei ole enää hoitaja, vaan vapaa kansalainen tai vaikkapa kännykän kokooja.

Tehyn puheenjohtaja Jaana Laitinen-Pesola arveli ”varovasti” irtisanottujen määrän kipuavan satoihin. Hoitajien irtisanomisaika on 2–4 viikkoa. Irtisanoutujien määristä, työtehtävistä sekä paikoista Tehy tiedottaa maanantaina.

Hoitoväen jämerää työtaisteluasetta Laitinen-Pesola pahoitteli. Päätös Tehyn hallituksessa ja valtuustossa oli kuitenkin yksimielinen.

– Tämä on erittäin vakava asia ja kertoo, missä tilanteessa työpaikoilla ollaan.

Irtisanoutunutta työntekijää Tehy ei jätä yksin eikä tyhjän päälle. Laitinen-Pesolan mukaan paluu vanhalle työpaikalle varmistetaan sillä, että joko kaikki palaavat tehtäviinsä tai ei kukaan.

Hän lupaa järjestön myös turvaavan palkkatyöstä lähteneille jokapäiväisen leivän.

– Myös muille aloille voi hakeutua töihin, hän huomautti.

Työnsä omaehtoisesti jättänyt ei ole oikeutettu ansiosidonnaiseen työttömyysturvaan. Myöskään lakkoavustuksia ei voida maksaa, koska kyseessä ei ole lakko.

Laitinen-Pesola vakuutti, ettei päätetty työtaistelutoimi päätä huimaa. Temppua on aikaisemmin kokeiltu Satakunnassa. Myös muun muassa Färsaarten kätilöt kalastivat korotukset joukkoirtisanoutumisella.

Laitinen-Pesola ei myöskään usko, että suomalaishoitajille käy kuten aikanaan lakkoon menneille Britannian hiilikaivostyömiehille. Lakko ei koskaan päättynyt, ja osa väestä hipsutteli pikkuhiljaa töihin. Laitinen-Pesola ei vertaisi hoidettavia hiilikaivoksiin.

Laitinen-Pesolan mukaan suomalaishoitajia tuskin voidaan myöskään korvata ulkomaalaisilla kanssasisarilla. Siitä pitävät huolen lainsäätäjän asettamat kieli- ja muut pätevyysvaatimukset. Hän epäili, ettei suomalainen palkkataso edes houkuta virolaisia ja muita.

– He menevät mieluummin Ruotsiin, Norjaan ja Britanniaan.

Tehyn puheenjohtaja torjui myös puheet, että tehyläisillä hoitajilla olisi jonkinlainen moraalinen velvoite huolehtia Suomen sairaista.

– Tehyn velvollisuutena ei ole vastata maan sosiaali- ja terveydenhuollosta. Se on kuntien ja viime kädessä valtion tehtävä, hän opasti.

Tehy hakee yhdeksän prosentin yleiskorotusta 2,5 vuoden sopimuskaudella ja 15 prosentin kuoppakorotusta korjaamaan palkkojen jälkeenjääneisyyttä. Euroina prosentit tarkoittavat 400–600 euron korotuksia vähimmäis- ja tehtäväkohtaisiin peruspalkkoihin.

Sairaanhoitajan vähimmäispalkka olisi korotuksen jälkeen 2 190 euroa, osastonhoitajan 2 420 euroa ja sairaankuljettajan 1 990 euroa kuukaudessa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    3. 3

      Teslan valtava akkutehdas halutaan Vaasaan

    4. 4

      Kommentti: Eurokriisin sytytyslanka palaa – Italia sanoi ”ei”

    5. 5

      5 vinkkiä – näin siirrät omaisuutta lapsille pienellä verolla

    6. 6

      Italian pankkien osakkeet rymylaskussa

    7. 7

      Pelko euron tuhosta voi avata Saksan rahahanat

    8. 8

      Omakotitaloissa hintahyppäys pk-seudulla

    9. 9

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    10. 10

      SS: Myykö lapsesi sukkia päästäkseen luokkaretkelle? Yrityksille miljoonabisnes

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    3. 3

      SS: Myykö lapsesi sukkia päästäkseen luokkaretkelle? Yrityksille miljoonabisnes

    4. 4

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    5. 5

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    6. 6

      Kommentti: Eurokriisin sytytyslanka palaa – Italia sanoi ”ei”

    7. 7

      HS: Koulutettuja suomalaisia kaikkoaa ulkomaille – vain harva aikoo palata

    8. 8

      5 vinkkiä – näin siirrät omaisuutta lapsille pienellä verolla

    9. 9

      Näkökulma: Kapina jatkuu – Brexit ja Trump olivat vasta alkua

    10. 10

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    5. 5

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    6. 6

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    7. 7

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    8. 8

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    9. 9

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    10. 10

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    11. Näytä lisää